keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Hypokoira

Minustako hypokoira?

"Hypokoira toimii diabeetikon omahoidon tukena ilmaisemalla verensokerinvaihteluita. Hypokoiraa kutsutaan myös diabeteskoiraksi.
Koirat pystyvät erinomaisen hajuaistinsa avulla erottamaan verensokerinvaihtelut ihon tuoksun perusteella. Koira voidaan kouluttaa ilmaisemaan matalat ja korkeat verensokerit omistajalleen. Tälläistä koulutettua koiraa kutsutaan hypokoiraksi ja sen on todettu kykenevän ilmaisemaan verensokerivaihtelut jopa ennen kuin diabeetikko itse havaitsee hypoglykemian eli matalan verensokerin oireita.
Verensokerivaihteluiden havaitsemisen ja ilmaisun myötä hypokoira tuo helpotusta ja turvaa diabeetikon arkeen esimerkiksi mahdollistamalla rauhallisemmat yöunet tai tuoden turvaa diabetesta sairastavan koululaisen muutaman tunnin yksinoloon kotona koulun jälkeen." -Hypokoira ry
En tiedä olenko koskaan kertonut täällä sairastavani diabetesta. Olin vain neljä vuotias sairastuessani, joten tämän kanssa on kuljettu nyt miltei 18-vuotta. En voi väittää tämän olleen koskaan helppoa, mutta varsinkin viime vuosina ongelmaa ovat aiheuttaneet selittämättömästi hyppivät verensokerit. Erityisen pahana minulla on aamunkoittoilmiö, joka yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että tiettyyn aikaan yöstä verensokerini pomppaavat todella korkealle. Tämä ilmiö on ollut kohdallani vaikeaa selittää tutkimuksista huolimatta, mutta yhtenä vaihtoehtona on esitetty yöhypoja, eli matalia verensokereita, jonka seurauksena elimistöni käyttää sokerivarastojaan ja nostaa vereni glukoosipitoisuutta. 

Hypo

Jossain vaiheessa kuulin hypokoirista, mutta vaikka ajatus oli kiintoisa, en ikinä ajatellut ottavani koiraa vain tätä tarkoitusta varten. Sitten tuli Nox ja muutin omilleni. Yhtäkkiä huono sokeritasapainoni tuntui pelottavan todelliselta. Mitä jos menisin huonoon kuntoon enkä pystyisi itse tekemään mitään? Korkeiden veresokerien kohdalla ehtisin vielä reagoida, mutta hypot saattavat tulla salakavalasti huomaamattani. Koira ei ole 100% vakuutus, mutta toisi hieman turvaa ja kokeilu olisi vähintäänkin mielenkiintoinen.

Hypokoirakoulutus on aika jäätävän kallista opiskelijabudjetille ja tutkittuani netistä lähinnä englanniksi löytyviä juttuja ja koulutusvinkkejä, päätin koittaa itse saisinko Noxin tunnistamaan alhaisia verensokereita. Pari viikkoa sitten havahduin alhaiseen sokeriin joten nappasin äkkiä esille vanulappuja ja hieroin niitä niskaani ja kasvoihini, kuten jossain neuvottiin. Yhden lapun suljin lasipurkkiin ja loput pakastin päivämäärän ja verensokeriarvon kanssa. Sitten vain naksuttelemaan. 

Hillopurkit hyötykäyttöön. Hienosti löytyy oikea purkki!


Ja Noxhan tajusi idean tosi nopeasti! Tällä hetkellä harjoitellaan neljällä purkilla, joista kolmesta löytyy normaalien verensokerien hajua. Nox ei ole erehtynyt hypon hajusta oikeastaan kertaakaan vaan 100% varmuudella löytää oikean purkin. Pätevä Pox! Nyt pitäisi vain keksiä miten Nox lähtisi ilmaisemaan alhaista verensokeria. Sen pitäisi olla jotain mitä nokinokka ei normaalisti tee joten kaikki pussailut ja kuonolla tökkimiset on poissuljettuja :D Haukkumistakaan en mielelläni opettaisi. Pitää pistää pohdintaan. 

maanantai 21. joulukuuta 2015

Hyvää joulua!

Meidän mahtava agikouluttaja lupasi tulla vielä aaton aattonakin vetämään treenit ja koska kyseessä on Tiinan vika kerta meidän ohjaajana niin pakkohan se on ilmestyä paikalla. Alkuvuodesta vaihtuukin ryhmä ja vaikka vähän harmittaa jättää tuttu ja turvallinen porukka, olen innoissani. Mutta ennen sitä rauhoitutaan viettämään joulua.

Hyvää joulua siis kaikille lukijoilleni! <3 Palataan koneen äärelle taas ensi vuoden puolella :)





Tavoitteet romukoppaan

Vuosi alkaa lähestyä loppuaan ja kohta blogeihin ilmestyy katsaukset kuluneeseen vuoteen ja asetetaan tavoitteita seuraavalla. Vuosi sitten tein samanlaisen listan. Listan jota en todellakaan aio avata, koska tulisi vain paha mieli...

Tuntuu nimittäin, että me heitettiin kaikki romukoppaan. Peko-hommat jäi, viesti jäi, paimennus jäi jne...Sen sijaan rakastuttiin molemmat agiin, hinkkailtiin tokoa ja yritettiin olla ottamatta paineita muiden tekemisistä. Nyt tulossa on vetovermeet ja paimennusta jatketaan vuoden tauon jälkeen jos Nox on iän myötä vähän varmempi enkä joutuisi enää pakottamaan sitä hommiin... Agiin me panostetaan edelleen täysiä. Siinä me molemmat unohdetaan muiden katseet ja paineet ja meillä on vaan ihan sairaan hauskaa!

Ensi vuonna haluttaisiin kyllä startata agissa. Vaikka olen ihan onneton siinä, silti polttelisi jo päästä kentille...Aloitellaan epiksistä ja katsotaan milloin kepit, A ja keinu ovat valmiit. Mutta jos ei startata virallisisissa niin sitten ei startata! Nautitaan vaan hurjasti yhdessä tekemisestä :) Alan selkeästi edistymään. Aikaisemmin on tuntunut puristusta rinnassa aina kun joku Noxin sisaruksista on käynyt hienoin tuloksin kisaamassa. Olen aidosti iloinen kun muut pärjäävät, mutta ahdistaa kun me ei olla päästy lähellekään kisakuntoa missään lajissa. Tyhmä minä en osaa olla ottamatta paineita muiden tekemisestä...

Olen myös ilmoittautunut parille tokokurssille, että päästään näkemään onko meidän omatoimitreeneistä ollut mihinkään ja saadaan apua ongelmiin. Kesäkaudelle aion hakea lägin tokoryhmään. Talvikaudelle en vielä uskaltanut :D

Freteille ei ollut varmaan sen suurempia tavoitteita. Niiden kanssa käytiin näyttelyissä niin suomessa kuin ulkomailla ja hienolla menestyksellä! Neran pentuesuunnitelmia aikaistettiin ja Avi muutti meille elokuun alussa. Olen niin hurjan tyytyväinen tuohon pieneen kirppuun, että olen taitanut parantua kroonisesta pentukuumeesta. Tällä hetkellä ei mikään yhdistelmä houkuttele tarpeeksi ottaakseni uuden kakrun. Kasvatussuunnitelmat olen myös jättänyt taakseni. Ainakin tällä hetkellä. Ehkä joskus paremmassa elämäntilanteessa löydän taas paloa siihen ja näätäharrastamiseen. Tällä hetkellä nautin vain omasta laumastani, käyn näyttelyissä ja unohdan messut ja tapaamiset. Neralla on taukoa mammailusta ainakin ensi kevään ja ensimmäistä kertaa pariin kevääseen saan pitää koko porukan kasassa <3 Pientä terveysongelmaa oli mutta ei sen suurempia (koputtaa puuta). Ensi vuodelta odotan kauhulla MuiMuin synttäreitä. Se täyttää jo viisi ja pääseekin vielä kerran näyttelyyn tammikuussa, veteraanina O.O

Pentukuumeesta puheenollen, on minua alkanut poltella ajatus toisesta koirasta. Olen yrittänyt miettiä muitakin rotuja, mutta miksi vaihtaa kun minulla on käsissäni jo yksi upea? Noxilla on menossa nyt taas parempi kausi ja se on niin mahtava tyyppi teiniongelmiensa alla. Minulle ihan täydellinen koira ja kun mietin mitä toivoisin seuraavalta yksilöltä, en muuttaisi paljoa jos voisin. Nox on hieman liian ohjaajapehmeä ja sillä voisi olla enemmän taistelutahtoa mutta muuten <3 Eivätkä nuokaan ominaisuudet Noxissa ole ylitsepääsemätön ongelma, ne vain tuovat omat haasteensa :) Itse haluaisin toisen koiran jonka kanssa harrastaa, koska tuntuu ettei ihan kaikkea voi Noxkaan tehdä ja intoa kuitenkin löytyisi. Gerasta alkaa myös huomaamaan, että se on vanha eikä jaksa enää samalla tavalla aussiepojun leikkejä. Rotukaveri olisi siis kiva! Toisen koiran aika ei ole ihan vielä, mutta pohdin vuotta 2017. Katsellaan millaisia yhdistelmiä olisi tiedossa silloin ja millainen tilanne on Noxin kanssa.

Vähän lähdettiin sivuraiteille, mutta me ei aseteta siis mitään kilpailu- tai harrastustavoitteita ensi vuodelle koska ei ne pidä meillä kuitenkaan. Katsellaan vaan rauhassa missä mennään ja mitä tehdään :) 

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Liebster award

Mä olen maailman huonoin (lue: laiska) ihminen vastaamaan mihinkään haasteisiin, mutta kello on neljä, mä en saa unta ja Milli haastoi meidät kivoilla kysymyksillä joten mikäs tässä näpytellessä! 



"Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se että pienenmmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster awrd annetaan bloggaajalta bloggaajalle. "

Ja kaikki kysymykset menivät näin: "kerro yksitoista koirasi hassun hauska, ihana tai jopa ärsyttävä piirre tai tapa". 

1. Aina kun Nox on todella iloinen nähdessään minut tai kenet tahansa muun tutun se päästää ilmoille aivan ihanan tervehdyshaukahduksen. Tai ei se ole edes haukahdus vaan jotain sen, ulvonnan ja kurkkuäänen väliltä  :D 

2. Joka aamu herään siihen että Nox kömpii niin liki kuin pääsee, työntää kuononsa leukani alle ja nukahtaa taas <3

3. Nox tervehtii minua joka aamu niinkuin ei oltaisi nähty vähintään viikkoon. Onhan kokonainen yö tosin pitkä aika olla "erossa". 

4. Nox 1,5v edelleen saa samanlaisia iltahepuleita kuin pienenä pentuna 

5. Nox tykkää venyttää itsensä niin pitkäksi kuin saa. Oma pieni supermanini <3




7. Meillä oli hirveitä hankaluuksia "näätä" tempun kanssa, mutta sen opittuaan Nox tarjoaa sitä vähän liikaakin. Se mm nousee tähän asentoon jos edessä on este jonka yli ei seisoessa näe :D 



8. Aina kun mennään vanhemmilleni Nox odottaa superinnoissaan ovella sisään pääsyä mutta ei luvan saatuaan tervehdi Geraa ja ihmisiä heti vaan syöksyy vauhdilla yläkertaan hakemaan sukan tai muuta riepoteltavaa ennenkuin palaa alas

9. Sama pätee kotiin tullessa. Suuhun on pakko saada jotain. Miten muuten tietäisin miten onnellinen se on minut nähdessään. Paitsi siitä riemuhaukusta :P 

10. Nox ärisee ja purisee hurjasti leikkiessään, myös ihmisten kanssa. Minua kehotettiin puuttumaan tähän aiemmin mutta kun tajusin että kyseessä oli tosiaan vain leikkiin kuuluvat äänitehosteet, annoin olla. 

11. Halutessaan huomiota Nox tuo vaivihkaa viereeni jonkin lempileluistaan, painaa päänsä syliini ja tuijottaa hyvin intensiivisesti minua silmiin. 

Aivokapasiteetti ei riitä nyt haastamaan ketään mutta toivoisin mahdollisimman monen listaavan omien lemmikkiensä hassuja/ihania/ärsyttäviä tapoja ^_^ niitä on aina hauska lukea! 

torstai 10. joulukuuta 2015

Hupsista...

.... mitä kävikään meidän haasteen kanssa. Ihan ei ole tullut päivitettyä joka päivä (krhm kerran), mutta laitan nyt joitain positiivisuuksia viikon varrelta :)


Nox joulukuu 2015 - päätti alkaa hypellä järveen
 
1. Nox on kerta kerralla parempi leikkijä. Se oikeen purisee saadessaan palkaksi vetoleikin!

2. Nox alkaa olla innokkaampi myös tokoillessa! Vaikka meillä ei ole mitään tavoitteita tokossa on kiva nähdä miten Noxin silmät syttyy sitä(kin) hinkatessa.

3. Tassut eivät enää juurikaan vaeltele asennonvaihdoissa. Selkeästi se on alkanut hiffaamaan homman nimen. 

4. Seuraaminen alkaa näyttää aika kivalta! Katsekontakti ja paikka pysyy jo paljon paremmin

5. Nox ei jää enää niin kiinni namikuppiin vaan tekee hienosti hommia vapautukseen asti. Ennen ei pystynyt tehdä muuta kuin kytätä kuppia...

6. Huomasin että Noxin takapään käyttö on parantunut hurjasti! Näkyy niin agissa kuin tokossakin. Käännökset ovat selvästi helpompia nyt. 

7. Nox on aina niin innolla kaikessa uudessa mukana! <3 Ostin kesällä pari harjoituskiekkoa frisbeetä varten ja nyt harjoiteltiin oikeaa otetta (ei jyrsitä murrr) ja perusliikkeitä. Poximo oli niin innoissaan! 

8. Taas mentiin hurjan paljon parempaan suuntaan agitreeneissä. Nox teki just eikä melkein niinkuin ohjasin mutta parasta oli että tällä kertaa se ei missään välissä lähtenyt vaeltelemaan omiaan. Meidän treenisuunnitelma siis toimii!

9. Välistävedot ja takaakierrot oli aika hienoja eilen vaikka tein ne aina väärässä kohdassa :D Miten vaikeaa on muistaa neljä estettä eteenpäin?

10. Pari viime kertaa agissa on olleet niin kivoja että mietin epiksiin osallistumista...

11. Kepeissä tapahtuu edistystä

12. Nox pystyi olemaan taas asteen rauhallisempi omaa vuoroa odotellessaan. Pikku hiljaa! 

13. Ollaan naksuteltu paljon uusia juttuja ja sekös on Noxista hauskaa! Siirtymistä tien reunoihin käskystä (vetoa varten), post it lapun läpsäisyä (moniakin juttuja varten), pään painamista maahan (lähinnä mun hienoa joulukorttisuunnitelmaa varten mutta jatkojalostaisiko paikkikseen...) jne. 

14. Tuntuu, että ainakin tämä teini-iän aalto alkaa taittumaan. Nox on paljon paremmin kuulolle treenattiin mitä tahansa

Onhan se aika taitava koira. Voisi ottaa tavaksi listata edes kerran viikossa positiivisia juttuja niin ei itsekään unohtaisi miten paljon ollaan edistytty.

MUOKS// Ekstapositiivista, tammikuusta alkaen aletaan treenata Maggie - siskon kanssa agia samassa ryhmässä. Jee!
 

torstai 3. joulukuuta 2015

Positiivista!

Saatiin Milliltä positiivisuushaaste. Viikon ajan pitää laittaa ylös kymmenen positiivista asiaa treeneistämme. Minä olen ihminen joka ei helposti kehuskele vaan mieluummin aina etsin ne negatiiviset asiat ja murehdin niitä. Tämä osoittautui siis yllättävän haastavaksi....

Aloitetaan keskiviikon agitreeneistä ja otan myöhemmin tänään aikataulusta kiinni! Kouluttajana oli tänään Taina joka oli suunnitellut meille hauskan näköisen radan. Pimeitä putkikulmia, pyöritystä ja juoksua. 

Viime viikolla meillä oli ihan järkyttävät treenit. Noxilla on esiintynyt haahuilua ja keskittymisongelmia ja nyt ne näkyivät todella pahana... Vietettiin siis hyvä tovi Tiinan kanssa pohtien mikä on ongelma ja miten se voitaisiin ratkaista. Yksi ongelma on oma turhautuminen ja Noxin reagointi siihen. Toinen ehkä se että koko ajan mennään vaikeampaan ja vaikeampaan ja tekisi ehkä hyvää harjoitella taas ihan perusteita. Päätettiin koittaa mitä kävisi jos jakaisimme treenit kahteen osaan. Ensimmäisellä osalla helppoja juttuja jotta päästään aina palkkaamaan ruhtinaallisesti ja toisella voidaan mennä vaikeampaan kun tauon aikana on ehtinyt prosessoida alun juttuja. Nyt ollaan myös pidetty oikeen tehotreeniä lähellä pysymisestä ja luoksetulosta..ja näin siinä kävi. Keskiviikon positiiviset siis alla! 



1. Nox ei ottanut koko treenien aikana, ennen sitä tai jälkeen pahemmin häiriötä koirista. Se tuli ilosesti luokse ja sai palkaksi hurjan vetoleikin.
2. Nox pystyi rauhoittumaan agikentän laidallakin eikä piippaillut lähes ollenkaan 
3. Rataa mentiin kuten aina: täysiä! 
4. Nox rohkaistui keinulla ja päästiin taas vähän eteenpäin
5. Kehut kouluttajalta ja treenikaverien vakuuttelu, että kannattaa lähteä epiksiin lauantaina :D 
6. Ei lähes ollenkaan haahuilua!
7. Unohdin omat estoni ja revittelin, kiljuin ja pompin palkatessa.
8. Noxilla oli huippuhauskaa. Ei vain agin takia vaan ai että kun hän sai huomiota ja kehuja kaikilta...
9. Jäähkälenkillä Nox ei vetänyt kertaakaan, ravasi nätisti ja otti jatkuvasti katsekontaktia! <3
10. Lähdettiin molemmat wirne naamalla kotiin ^_^

Miten vaikeaa voi olla kehua itseään ja koiraansa. Näitäkin kirjoittaessani huomasin alitajuisesti laittavani jotain negatiivista mukaan. Ei välttämättä sellaista mitä muut näkevät, mutta on itselleni rivien välistä luettavissa. Tämä haaste on meille niiiiin hyväksi!

Meidän treeniryhmä ja kouluttaja kannustivat meitä osallistumaan lägin epiksiin lauantaina mutta jätetään väliin. Tiinan sanoin Nox on teknisesti todella lahjakas mutta mä haluan nyt saada tätä haahuilua kuriin ensin, että on sitten yksi stressin aihe vähemmän kisoissa :)

P.S Ekstapositiivista: Pukki tuo meille kuulemma vermeet uuteen harrastukseen jouluna! Ei jaksa odottaa!!! 

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Mekin kun muutkin....

"Äiti aina osallistuu kaikkiin haasteisiin ja mä oon pitkään ollut sitä mieltä että se on epäreilua koska mä oon kuitenkin ihan sika komee ja mulla on paljon sanottavaa. Onneks Maijan omistaja Nauru haastoi mut vihdoin selfiehaasteeseen! Mun eka selfie kolmesta on otettu aamulenkillä, kun mulla oli järjettömän kivaa! Mä niin tykkään tästä lumesta ja äitikin oli tosi hyvällä päällä. Luulin että se johtuu vaan talvesta mutta kuulemma siitä on pitkä aika kun mun korvat on olleet muutakin kuin koristeena. En ihan ymmärtänyt mikä vika siinä on, mun korvat on tosi hienot!"



"Tää on mun treenien jälkeinen koomaselfie. Olin oikeesti aika pätevä sillon kun tein hommia mut muuten mä oisin mieluummin nuuskinut maata, hengaillut katsomon ihanien (ihmis) naisten kanssa tai antanut niiden kuunnella mun kaunista lauluääntä. Äiti vähän ahdistui mun käytöksestä mut onneksi sen treenikaverit tsemppas sitä ja mäkin päätin käyttäytyä sit tosi hyvin iltalenkillä. Mä oon muuten kuulemma teknisesti tosi lahjakas agissa. Vaikka kyllähän mä sen tiesin. Harmi et äiti ei osaa."



"Mä oon unohtanut ottaa viimeisen selfien, mutta tässä tää nyt ois. Tänään oli kiva päivä vaikka ei tehty mitään ihmeellistä. Äiti vietti koko päivän mun frettisiskojen kanssa näyttelyssä ja mä sain olla mun mummon luona. Mä tapasin myös paljon sellaisia ihmisiä joita en usein näe ja mä rakastan kaikkia joten olin tyytyväinen! Ja erityisen tyytyväinen olin kun mun siskot oli voittaneet mulle tälläsiä herkkuja! Äitiä vieläkin ihmetyttää että mulla on oikeasti itsehillintää tähän temppuun."


Capital! 2015

Hirveän tylsiä nämä kuvattomat postaukset mutta koneongelmani pitäisi kadota ihan lähiaikoina niin toivottavasti postaustahtikin tihenee ja ne ovat mielenkiintoisempia...

Tähän vuoteen on mahtunut monia näyttelyitä, mutta Capital! on kyllä yksi suosikeistani ja pitkään odotettu. Tällä kertaa näyttelyyn tulivat tuomarit Espanjasta asti ja olin todella innoissani erityisesti Patryn tapaamisesta ja hänelle sihteeröinnistä sillä olemme jo pitkään ihailleet toistemme frettejä ja viime aikoina keskustelleet niistä enemmänkin.

Koska sain tietää läpäisseeni tuomarikokeen ja olen nyt tuomariharjoittelija, oli minulle laitettu viisi luokkaa sihteeröitäväksi. Niinpä päätin pakottaa siskoni Vilman mukaani näätäorjaksi sillä en ollut varma ehtisinkö laittaa kaikkia frettejä itse arvosteluun.

Itse olin hieman pettynyt arvosteluihin...Espanjalaiset osoittautuivat olevan melkoisia pisteautomaatteja ja arvostelut jäivät minusta melko pinnallisiksi. Nähtiinpä näyttelyssä 100p frettikin ja kun oma näkemykseni on, että näitä ei todellakaan ole ja hyvä fretti saa pisteitä 80p ylöspäin niin....Ainakin opin paljon siitä millainen käsittelijä ja tuomari itse haluan olla sitten joskus :) 

Palkintojenjaon koittaessa en todellakaan odottanut suuria. Aamulla olin vitsaillut ettei Capital ole koskaan ollut meille suotuisa, mutta Veelalla ehkä olisi mahiksia. Yllättäen (not) se kävi taas re-calleissa ystäväni pastellinaaraan Stellan kanssa, mutta tällä kertaa hävisi ykkösen sille. Viimeiset kaksi vuotta Stella ja Veela ovat käyneet re-calleissa yhdessä jokaisessa näyttelyssä :D Sijat jakaantuvat aika lailla tasan mikä ei haittaa yhtään. Pidän itsekin hurjasti Stellasta ja toivon omistavani samanlaisen naaraan vielä joskus :) 

Veela sijoittui siis toiseksi ja oli toinen näyttelyn valioista mikä oli aika ihme kun kyseessä oli suuri näyttely jossa oli suuret pistemäärät. Mutta en valita ;) Nera sai tuomarin suosikin palkinnon ja Hippu oli luokkansa ensimmäinen! Ja sitten Avi....Luokkansa ensimmäinen ja paras juniori <3 Olin niiiin onnellinen! En vain omasta puolestani, mutta myös Lisan sillä Avi on Lisan ainut kasvatti tänä vuonna. Aamulla Lisa sanoi Avin muistuttavan nuorta Bijaa (Avi on Bijan pennun pennun pennun pentu tai jotain :D) mistä olen tyytyväinen! Olen aina pitänyt Bijasta ihan hurjasti. 

Hauskaa oli että myös paras seniori (ja lopulta BIS) sekä paras veteraani olivat Pickpocket'seja ja vielä kaikki sukua keskenään :P 

Seuraavaksi onkin sitten meidän oman näyttelyn aika...KÄÄK. 

tiistai 3. marraskuuta 2015

Neuroosi Emilia

Capitaliin on enää muutamia viikkoja ja innolla taas odotan tulevaa näyttelypäivää. Viime aikoina mieltä on kuitenkin varjostanut eräs asia, joka erityisesti FFFn jälkeen nosti taas päätään ja sen vuoksi olen joutunut miettimään miten jatkan harrastamista niin, että se on sekä minulle että freteilleni mieleistä. 

Kaikki fretti-ihmiset tietävät ECE:n ja uudemmille harrastajille se tulee varmasti vielä tutuksi...Se on varmasti yksi eniten meitä hulluja näätänaisia puhuttava asia, eikä vain suomessa. ECE on corona viruksen aiheuttama raju vatsatauti, joka jyllää voimakkaana ympäri maailmaa. Sille ominaista on vihreä vetinen ripuli, oksentelu, ruokahaluttomuus, väsymys, kuivuminen jne. Yksilöt reagoivat hyvin eri tavalla ECE:hen, mutta varmaa on, että kyseessä on vakava sairaus, joka pahimmillaan voi johtaa jopa kuolemaan ja oireettomanakin saattaa muhia kehossa kuukausia. ECE tarttuu herkästi ja uskon sitä löytyvän lähes kaikista frettikodeista suomessa tavalla tai toisella ja erilaisina kantoina. Uskon lauman täysin terveeksi vasta kun näen negatiivisen testituloksen. 

Siispä olen päättänyt että lukuunottamatta harvoja ja valittuja, en anna jatkossa ihmisten koskea fretteihini näyttelyissä ja välttelen kaikkia muitakin tapahtumia. Kuulostan varmaankin ihan kauhealta ja ylisuojelevalta, mutta kun on muutamia kertoja nähnyt fretin, ja aina sen tietyn, huonossa kunnossa, tahtoo tehdä kaiken estääkseen sen jatkossa. Pidän ihan superpaljon erilaisista frettipäivistä ja messuista, mutta en vain enää uskalla moisiin osallistua. En missään nimessä siis tuomitse ketään joka näissä käy, ne on parhaita juttuja harrastamisessa! :)

Tiedän myös, että meillä on jo tietyt kannat ja se ei siitä miksikään muutu, mutta kun tapahtumissa ja treffeillä on useista eri perheistä frettejä niin iloisestihan ne pöpöt siellä leviää ja jatkavat matkaa taas eteenpäin. Pelkkä desifioiminen (jota kaikki eivät edes harrasta kuten taas tuli näyttelyssä nähtyä...MUR!) ei välttämättä riitä ja siksi me tehdään nyt kaikkemme, että vältytään uusilta taudeilta. Anteeksi jo täällä niille, jotka mieluusti kävisivät näätiäni tervehtimissä, mutta pyydän ymmärrystä. Mä olen vähän neuroottinen...

torstai 29. lokakuuta 2015

Melko pätevä

Keskiviikkona oli kyllä taas sellainen fiilis ettei olisi yhtään huvittanut lähteä treeneihin ja vielä autossa istuessa mietin miksen vain ilmoittanut olevani flunssassa tai jotain. Jostain syystä meillä menee kuitenkin aina nämä "en halua mennä" - treenit hyvin. Kummaa. 


Rata näytti tältä ja oli kuulemma Caloanderin treenien innoittama. Keppejä ja keinua oli tarkoitus tehdä erikseen mistä olin kiitollinen sillä itsellä meinasi tulla sormi suuhun jo ratapiirrosta katsellessa. Mutta saatiinkin aika huiput treenit aikaiseksi! 

1-7. meni aikalailla kerralla hyvin. Ekan yli, kakkoselle, valssissa kolmas ja hiiiiiirvetä vauhtia neloselle heittämään koira takaa. Ja sit taas juostiin. Monella koiralla syystä tai toisesta oli vaikea ottaa kutonen, Noxilla olen lähes 100% varma, että se johtui kentän laidalla kuvaavasta Tiinasta :D Mutta lopulta sekin sujui hyvin.

Välistävedot ei olleetkaan niin helppoja. Erikseen harjoiteltuna ja hitaasta vauhdista meni hyvin, mutta kun Nox pääsi kiihdyttämään 5-7 esteillä niin sitten ei meinannut sujua millään. Harjoitteluun! 

14-15 näytti K-A-M-A-L-A-L-T-A! Mutta ei se ollutkaan :D Nox putkeen ja itse juostiin kamalaa vauhtia puomin toisella puolella 15 luo ja ai hitsit, sinne se sujahti! Tiina sanoi että näytti tosi hyvältä. Nox seuraa vartalon liikettä erittäin hyvin eikä se epäröi hetkeäkään mitä pitää tehdä vaikka leijeröintiäkään ei olla koskaan tehty. Pätevä Pox! 

YouTubessa liikkuu ilmeisesti videokin treeneistä. Ehkä uskallan laittaa sen tännekin...

Niin ja ne kepit ja keinu. Me päätettiin tehdä keinua, koska muut teki keppejä verkoilla ja me ollaan alettu käyttämään 2x2 metodia. Neljä menee jo aika hyvin vaikka paljon ei ole tullut harjoiteltua! 

Alussa Tiina hidasti keinua, mutta pian jo kysyi koitetaanko ilman koska ei hän paljon edes hidasta. Koitettiin ja sehän meni hyvin! Vähän jalat vaeltivat 2on2offissa, mutta uskon sen korjaantuvan kunhan Nox saa varmuutta hommaan. 

Kaikenkaikkiaan siis mainiot treenit! :) 

torstai 15. lokakuuta 2015

Syyskuvia

Mustiaisten syyskuvia olkaa hyvä!


















Mitä olisin ilman sinua?

Ystäväni oli saanut haasteen, joka meni lyhyesti ja ytimekkäästi näin: Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut? Olen pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoittaa tästä aiheesta joten nyt päätin napata haasteen itsellenikin. Osoittautui yllättävän vaikeaksi laittaa sanoiksi se mitä ajattelen...

Mistä kaikki sitten alkoi. 2010 olin juuri aloittanut lukion toisella paikkakunnalla ja muuttanut vieraaseen kaupunkiin. Eläimien keskellä aina eläneenä, oli oloni tyhjä ilman karvaista kaveria ja aloin tosissani pohtia ihka oman lemmikin ottamista. Vaikka tiesin jo silloin, että ennemmin tai myöhemmin haluaisin oman koiran, tuntui se 16-vuotiaana aivan liian suurelta vastuulta ja mietin hetkittäin jopa kissaa vaikken voi sanoa olevani kissaihminen. Sitten muistin fretit ja se oli menoa.



Palava rakkaus tätä lajia kohtaan on tuonut minulle uskomattomia kokemuksia ja vielä uskomattomampia ystäviä, joita ilman en olisi selvinnyt viimeisistä vuosista. En voi esimerkiksi ikinä kiittää Emeliinaa tarpeeksi siitä luottamuksesta, jota hän minulle osoitti antaessaan minun auttaa ensimmäisten pentujensa kanssa tai Mantaa siitä yhdestä hölmöstä viestistä jonka sain muuten paskana aamuna. En olisi ikinä arvannut miten tärkeitä kyseisista ihmisistä voisi minulle tulla.



On oikeastaan järjetöntä ajatella sitä ihmistä joka olin ennen frettien hankkimista. Ujo, hiljainen, epäsosiaalinen, itseänsä jatkuvasti lyttyyn lyövä tyttö. Olin yksinäinen ja epävarma. Hävettää myöntää, että oikeasti inosin itseäni ja kävin välillä todella pohjalla. En tiedä missä olisin ilman rakkaita, karvaisia perheenjäseniäni, enkä haluakaan tietää.

2012 pääsin Veelan myötä aktiivisemmin mukaan toimintaan ja tuntui, että puskin itseni aika nopeasti kaikkeen mukaan. Yhtäkkiä reissasin ulkomailla näyttelyissä, olin mukana pk-frettien ja suomen frettiliiton hallituksessa, kirjoittamassa sfl lehteen, mietin kasvattamista ja haaveilin (haaveilen) tuomariksi kouluttautumisesta. Olen päässyt seuraamaan läheisesti kasvattamista aina yhdistelmien valinnasta, astutukseen ja synnytykseen. Into tätä lajia ja jopa kasvattamista kohtaan säilyy vaikka melko paskaahan tuo on ollut.



Frettien myötä olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut tuntea olevani hyvä jossain. Tietoa on kerääntynyt paljon viimeisen neljän vuoden aikana ja tuntuu hyvältä voida auttaa, kun joku sitä tarvitsee. Myös käsittelytaitoni ovat kehittyneet ja on aika kiva fiilis, kun fretti jonka varoitellaan purevan ei tee elettäkään siihen suuntaan. Tästä saan kiittää Muusaa, jonka pentuajat olivat suoraansanoen niin perseestä, että monet kyyneleet tuli vuodatettua ja välillä tuntui, että oli haukannut liian suuren palan. Mutta päätin etten luovuttaisi. Yksi harrastajaurani hienoimmista hetkistä oli saada Muusasta takaisin arvostelulappu, jossa luki "Ihana pusutteleva tyttö". En olisi ikinä uskonut pääseväni niin pitkälle sen kanssa ja pakko myöntää, että tälläkin hetkellä meinaan purskahtaa itkuun. Niin ylpeä olen siitä ja itsestäni.



Frettiharrastaminen on pakottanut minut ottamaan riskejä ja tekemään asiota joita en aikaisemmin olisi uskaltanut. Ilman niitä olisin tuskin koskaan ottanut Noxiakaan ja Nox on tuonut elämääni niin paljon. Uudet harrastukset, ihmiset, kokemukset. Viimeisen vuoden aikana olen joutunut oppimaan olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Aina ei voi olla täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Harrastamisen alussa minua ahdisti jo etukäteen ohjatut treenit. Jos olen mokannut? Mitä jos nolaan itseni täysin? Agility erityisesti on opettanut minua olemaan rennompi. Hauskaahan me vaan pidetään!



Fretit ja Nox ovat minun perhettäni eikä ole olemassa montaa ihmistä jotka menisivät niiden edelle. Ja tiedän, että ne tärkeimmät eivät ikinä edes vaatisi minua valitsemaan.

torstai 10. syyskuuta 2015

Pakko valssata

Viimeisen parin viikon aikana on ollut niin kiirettä että huhhu. Ollaan mm treenattu ahkerasti agia ja ihastuttu tokoon! Harmi vaan, että piti valita agin ja tokon välillä ja agi menee edelle...Yritän tässä kyllä katsella uusia, ei ohjatun agin kanssa samalle päivälle osuvia toko kursseja, joten toivottavasti päästään pian takaisin tokon pariin! Motivaatio olisi nyt korkealla. 

Skippaan nyt muut treenit ja keskityn keskiviikon agiliitelyyn. Saatiin siis maanantaina tietää, että mahduttaisiin vielä lägin jatko/mölli/harrastaja ryhmään syyskaudelle ja eilen oli ekat treenit. Erästä jännitti aivan valtavasti mennä ihan uuteen porukkaan, mutta treeniryhmä oli aivan ihana ja jännitys katosi nopeasti!

Teemana meillä oli pakkovalssi. (Ratapiirros tulossa piakkoin..) Rata oli aika simppeli. Pari kohtaa pakkovalssille ja muuten mentiin vauhtiympyrää. Nox oli, yllätys yllätys, ihan liekeissä ja suoriutui radasta melko helposti. Mä olin 6 esteellä liian hidas enkä ehtinyt alta pois = Emilia tervehti maata ja polvet on nyt kivasti ruvella. Eikun ylös ja uudestaan niin sujui paremmin! 

Tehtiin myös vähän keppejä ja kontakteja. Molemmat meni hyvin kun ottaa huomioon, että me ollaan tehty niitä todella vähän. Ohjatut motivoivat treenaamaan molempia myös itsenäisesti ja eilen käytiinkin hallilla puuhailemassa. Nox edistyi taas valtavaa vauhtia joten tuskin niiden opettamiseen menee ihan hirveästi aikaa :) 

Treeneistä jäi kyllä hyvä fiilis enkä jaksa odottaa seuraavia! Onneksi tämä ryhmä jatkuu tammikuulle ja eiköhän me senkin jälkeen johonkin päästä jatkamaan. Meidän kouluttaja tuntui myös ihastuvan Noxiin hurjasti. Kyseli kamalasti ja monessa välissä kehui, että onpahan mahtava tapaus ja Noxista tulee varmaan kisakenttien tähti! Onhan se mahtava <3 Me molemmat ollaan hullaannuttu tähän lajiin niin täysillä, että olen valmis panostamaan kunnolla ja toivotaan, että meillä riittää rahkeet kisaamaan. 
 
Ettei ihan hehkutukseksi menisi...Noxin paras ystävä, jota myös teiniperkeleeksi kutsutaan, on myös lopettanut lomailun...Lenkeillä näkyy taas se "ihana" pissoja nuoleva, maanisesti hajujen perässä menevä, mistään mitään tajuamaton nokinokka, joka viime keväänä vietti muutaman kuukauden meidän seurana. Harmi vaan, että tämä kaveri on jättänyt jonnekin korvansa..Viimeksihän Nox totteli tosi kivasti vapaana ollessaan. Noh, ei tottele enää :-))) Nyt on myös pari kertaa saanut sanoa ihan kunnolla kun Nox on varastanut ruokaa keittiön tasoilta. Kauan tätä kestää?!! Tai siis kauan mun pää kestää?

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pieni riiviö

Voi jestas miten paljon rakastan Avia! Siinä on niin mahtava pieni persoona, että ei tosikaan. Se ei edelläänkään ole se toivomani haaste, mutta onneksi vähän enemmän täpäkkyyttä löytyy kuin mammastaan! Pieni mustiainen roikkuu jo aitauksen pinnoissa kiinni, kun haluaa pois ja sen liikkumista seuratessani, mietin millainen apina siitä mahtaa tulla. Kun Nera astutettiin, toivoin pariskunnalta samanlaista näätää kuin Nera, mutta paremmilla lihaksilla ja oikealla määrällä hampaita. Hampaat ovat kunnossa ja sanoisin, että lihaksisto vaikuttaa lupaavammalta...nähtäväksi jää :P



Purukoulutuksen kanssa aion ottaa nyt erilaisen lähestymistavan kuin edellisten kanssa. Aviya puree paljon riehaantuessaan, mutta se on aika onnetonta eikä jätä edes jälkiä ihoon. Haluan puuttua siihen tässä vaiheessa kunnolla ennen kuin puruvoima kasvaa. Aville ei tunnu sähinä toimivan vaan se hyökkii uudestaan ja uudestaan käsien kimppuun leikkimään. Nyt olen pakottanut sen rauhoittumaan syliini ennen irti päästämistä, mutta sekään ei tunnu auttavan. Jatkossa typy pääsee siis koppajäähylle, jos riehaantuu liikaa. Sylissä Avi ei viihdy, kun olisi niin kiire, mutta erilaiset tahnat maistuu joten eiköhän se pikkuhiljaa ala myös viihtymään sylissä.



Neran kanssa on edelleen ongelma hampaiden näyttäminen, joten siihen pitää panostaa nyt myös Aviyan kanssa. Neran kanssa edistyttiin keväällä, mutta sitten tuli mammailu ja harjoitukset jäi. 19.9 ollaan menossa joukkorokotukseeen ja siellä olisi ehkä ihan hyvä näyttää hampaita lääkärillekin, joten otetaan se tavoitteeksi :D



Joukkikseen pitääkin ottaa sitten lähes koko porukka mukaan. Neralta, MuiMuilta, Muusalta ja Aviyalta puuttuvat penikkatautirokotteet ja sen lisäksi Nera, Aviya, Nova ja Hippu saavat rabiekset ensi talven Viron reissua varten. Niin ja passi Aville :P



Ollaan vietetty nyt viikonloppua vanhemillani jossa sijaitsee myös frettien ulkotarha. Tarha on ollut aika tylsä, mutta nyt ollaan päästy sisustamaan ja tytöillä on ollut hurjan kivaa ulkona ollessa! Avi on onnesta sekaisin kun ollaan käyty tarhassa yhdessä touhuamassa ja se menee kimeästi kotkottaen ja pomppien ees taas :') Kunhan saadaan vielä muutamat suunnitellut jutut valmiiksi, toivottavasti ensi viikon aikana, voin esitellä uutuksia paremmin, mutta tässä muutamia kuvia tarhatouhuista :)












P.S En tiedä koska pääsen käsiksi koneeseeni joten osa kuvista on facesta napattuja ja laatukin nähtävissä...
P.P.S Noxin kuulumisia ei ole pahemmin tultu päiviteltyä, mutta ensi viikolla päästään toivottavasti agin pariin niin sitten tulee nokinokastakin juttua!

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kuusi on enemmän kuin tarpeeksi

Viime keväänä joku kysyi minulta kysymyksen: "Miltä tuntuu kun et voi ottaa Neran pentua?" Myönnän, ne sanat jäivät vaivaamaan enemmän kuin pitäisi. En edes muista mistä ne kuulin, mutta pystyin heti lukemaan rivien välistä viestin: kuusi on enemmän kuin tarpeeksi.

Jos jotain piirrettä inhoan itsessäni, on se miten paljon annan muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa itseeni. Pari vuotta sitten tapasin vanhan yläastekaverini erään lemmikkiliikkeen frettipäivässä ja taas kuulin vihjailuja siitä miten surullista on, että lemmikkini ovat niin iso osa elämääni. Vaikka kyseessä olivat ihmiset, jotka kuuluvat elämääni enää vain sosiaalisen median kautta, iski se vähän liiankin kovaa. 

Uskoin oikeasti kasvaneeni viimeisten vuosien aikana ja kovettaneeni itseäni sen verran, että en antaisi tuollaisten kommenttien enää päästä niin syvälle. Mutta olin väärässä. Kun minulle melko suoraan sanottiin, että Neran pentu ei olisi enää vaihtoehto, tuntui se tuomitsemiselta. Olin taas se hullu näätänainen, joka ei kykene hillitsemään itseään. 

Voisin selittää tähän pitkät pätkät siitä miksi minusta x määrä frettejä ei ole liikaa tai miksi laumani on sellainen kuin on, mutta se olisi turhaa. Miksi puolustelisin itseäni ihmisille, jotka eivät millään voi ymmärtää. Minäkään en tuomitse tai suuremmin vaivaa päätäni ihmisillä joilla on vaikka useampi aktiivinen harrastuskoira. Tiedän vain että minusta ei siihen olisi :P Miksi se on siis joillekin kova paikka vaikka minulla olisi kymmenen frettiä? Joo ei ole eikä tule, mutta periaatteessa.

Muutama näätä sitten :D 
 Ja miksi tälläinen aloitus. Mietin pitkään paljastaisinko tätä blogissa vaikka vihjauksia siihen suuntaan kenties on ollutkin, mutta jos jotain oikeasti kiinnostaa, on tieto helposti löydettävissä muutenkin... 

Nera palasi siis lauantaina 11 viikon jälkeen kotiin, ja ei, se ei tullut yksin! Neran ainokainen prinsessa Aviya muutti siis laumani jatkoksi ja seitsemänneksi (just niin!) fretikseni äitinsä mukana. Neran ja Pedon pentua olen halunnut siitä hetkestä lähtien kun Neran kasvattaja Lisa suunnitelmistaan jo viime syksynä mainitsi. Alunperin pentue oli tarkoitus tehdä myöhemmin ja pystyin järkeilemään itselleni uuden pennun ajattelemalla että siinä vaiheessa MuiMui on jo ihan mummo :D Mutta suunnitelmat muuttuvat ja kun tiesin, että toista mahdollisuutta ei tule, päätös oli helppo. 

 Myönnän, että Nera oli minulle vähän sellainen "Vauvani saa omia vauvoja, pakko saada pentu!" Alunperin tarkoitus oli käyttää toista urosta Hipulle enkä ollut ihan varma halusinko kyseiseltä parilta pentua, mutta Hippu x Rocky yhdistelmä vaikutti mielenkiintoiselta ja kuten on nähty, päätös oli erinomainen!

N'äinkin edustavan kuvan saatte nyt! Otetaan uusia kun mammapaino sulaa pois ;D 


Tästä päästäänkin siihen miksi minun oli ehdottomasti saatava Aviya itselleni. Rakastan kaikkia frettejäni yhtälailla ja jokaisella niistä on aivan erityinen paikka sydämemessäni. Toivottavasti en kuulosta ilkeältä muita tyttöjäni kohtaan, mutta luulen Neran olevan elämäni fretti. Sillä on voimakas rakenne, se on kaunis, huumorintajuinen, rohkea, sosiaalinen, ystävällinen, äärettömän hauska eikä minun ikinä tarvitse huolehtia sen käytöksestä vieraissakaan käsissä. Nera tuntuu itsekin rakastavan minua niin syvästi ja ehdottomasti, että välillä mietin mitä olen tehnyt ansaitakseni moisen otuksen elämääni.

Aviya Lisan kuvaamana

Petoa olen ihaillut pennusta asti. Se on aivan yhtä ystävällinen ja hauska tapaus kuin morsiamensa ja jo ihan junnuajoista näin siinä jotain. Kun hain Avin kotiin lauantaina ja istuin autossa, olin järjettömän innoissani. Pedosta on kasvanut juuri niin upea uros mitä odotinkin ja katsoessani pariskuntaa yhdessä, olen todella tyytyväinen. Ne täydentävät toisiaan ja uskon, että Avista tulee melko mainio tapaus. Edellytykset ovat ainakin hyvät :) 

Aviyan kasvua olen päässyt seuraamaan astutuksesta tähän päivään, joten tunnen sen jo melko hyvin ja olen pitänyt sitä alusta asti omanani. Avi on juuri niin hauska kun voi Pedon ja Neran jälkikasvulta odottaa. Se on iso luonne pienessä paketissa! Rohkea, sosiaalinen, olevinaan tuhma (puree melko paljon riehaantuessaan, mutta mitään jälkiä ei ole ihoon jäänyt), vauhdikas, pelottavan ketterä jo tässä minivaiheessa ja nätti kuin mikä! Rakastan Avin mustaa väritystä ja tuntuu, että se on jo nyt hurmannut monia ihmisiä :)



Kotiutuminen on mennyt hyvin. Yksinolot Avi ja Nera viettävät playpenissä erillään muista, koska haluan Avin hieman ketteröityvän ja kasvavan ennen isoon laumaan pysyvästi siirtämistä. Muusan ja Hipun kanssa Avi on jo paininut kunnolla ja se pistääkin aika hyvin vastaan kun ottaa huomioon miten mini se vielä on! Isoäitiinsä Aviya on ihastunut totaalisesti ja se seuraakin Hippua kimeästi piipittäen <3 Muutenkaa Avi ei tunnut olevan riippuvainen Nerasta vaan kaikki leikkikaverit kelpaavat. Väsähtäessä saattaa tulla itku ja silloin pitää päästä mamman luo :') 

Mutta niin kotiutumisesta. Veela on pari kertaa kurmuuttanut Avia, mutta toooodella hellästi kun ottaa huomioon millainen Veela voi olla. Näihin en ole puuttunut sillä Veela on lauman pomo ja sen pitää myös saada näyttää se tulokkaalle. MuiMui esittää, kuten kaikkien uusien kanssa, ettei pentua ole edes olemassa. Huvittavaa katsoa miten MuiMui tuijottaa Avin läpi kuin sitä ei olisikaan :D Nova itselleen ominaisella tavalla oli järkyttynyt ja piileskeli, mutta tänäänpä yllätin sen leikkimistä vauvan kanssa! Hyvältä siis vaikuttaa :) 

Nera sai hieman höykytystä osakseen Veelalta, mutta eilen 5/7 tytöistä (Nera, Avi, Veela, MuiMui ja Muusa) nukkuivat samassa pesässä eli rauha on maassa! 


Nox sensijaan yllätti. Se oli ekat päivät selkeästi todella mustasukkainen: itki aina jos olin näätähuoneessa tai lähdössä kotoa, tunki kokoajan iholle ja parin päivän aikana teki asioitaan sisälle...Nyt tilanne on rauhoittunut ja sisäsiisteys muistunut taas mieleen. Vähän tuntui helpottavan myös kun Avin kasvattaja kävi kylässä ja Nox sai ekstrarakkautta :P 

Lauantaina kirppu muuten painoi n. 530g enkä ole punninnut sitä sen jälkeen. Olen hirveän huono seuraamaan painoja vaa'asta. Kunhan pentu kasvaa eikä näytä sairaalalta, en jaksa stressata. Avin kanssa nyt varmaan tulee oltua pikkasen tarkempi sen historiasta johtuen. 

Muoks. 27.8 Aviya painoi tasan 600g!