tiistai 17. toukokuuta 2016

"Meri, se on tullut takaisin!"



Ihan ensiksi: Paljon onnea 2 - vuotiaat J - penskat! <3 Pari vuotta sitten sitä jännättiin syntyikö sieltä juuri minulle pieni aussienpentu. Ihan hurjaa miten nopeasti aika menee. Kohtahan se on aikuinen (toivottavasti).



Noxilla oli oikein hauskat synttärit. Se sai lahjaksi pehmon, jolta irtosi raajat jo pakettia avatessa sekä ihanan pinkin vesilelun joka piti käydä heti testaamassa. Nox nimittäin löysi tässä viikko sitten uimisen riemun ja hyppelee nyt melkoisia pommeja laiturilta veteen. Rannalta ei uskalla ihan vielä lähteä uimaan. Hassu koira.

Uimisen jälkeen suunnattiin agihallille. Nox ei ole hallilla käynyt ehkä kuukauteen ja arvasihan sen, että herra oli pikkaisen innoissaan kun näki minne ollaan menossa. Yllättävän hyvin se kuitenkin malttoi tassutella vierellä vaikka luuli, että ollaan menossa agittamaan.

Nox ja Melli (W. Jännitysmomentti) 7vko


Mutta meilläpä alkoi koiratanssikurssi! Aluksi saatiin vähän infoa lajista itsestään ja sitten alettiinkin treenaamaan. Ekalla kerralla teemana oli pyörähdykset ja jalkojen välistä pujottelu. Molemmat olivat tuttuja Noxille, mutta nyt yhdisteltiin niitä vähän oman mielen mukaan musiikin tahtiin. Ja kylläpä molemmilla oli hauskaa! Nautitaan temppuilusta muutenkin ja nyt vielä rytmikkään musiikin tahtiin. Iski kyllä kovaa. Ei auttanut yhtään mun "liikaa lajeja, liian vähän aikaa" ahdistukseen. jota olen viime päivinä potenut. Noxille nyt tuskin olisi väliä jos jätettäisiin x lajit pois, mutta kun mä en osaa päättää! Toinen koira jakamaan treenitaakkaa olisi kyllä hyvä...Ei kyllä ihan vielä :D

Se mikä teki tunnista erityisen hauskan, oli Noxin käytös. Yksi päivä jaoinkin rally-tokon jälkeen facebookissa omia fiiliksiäni vertaamalla Noxin kehitystä Muumipeikko ja pyrstötähti - elokuvan lopussa olevaan kohtaukseen jossa muumipeikko huutaa "Meri, se on tullut takaisin!" Nimittäin nyt tuntuu siltä, että olen saanut oman nokinokkani takaisin. Sen pienen mustan otuksen joka teki kaikkensa miellyttääksen minua ja joka kuunteli jokaista sanaani kuin ne olisivat olleen kiinnostavin asia koko maailmassa. Tietenkin silläkin on huonoja päiviä vielä, mutta pääasiassa eläminen ja treenaaminen Noxin kanssa on vaan hirmu hauskaa.

Vuosi sitten


Meidän kouluttaja sanoikin viikko sitten rallyssa, että nyt Nox on koulutettavuudeltaan aussie :D Rallyn lisäksi ollaan käyty ahkerasti myös arkitokossa, joka on varmasti auttanut hurjasti häiriönsietoon. Nox turtuu yleensä tuttujen koirien seuraan treenikertojen myötä, mutta tuolla on joka kerta vähän eri porukka ja Nox on viimein tajunnut, että mä olen kivempi kun uudet kaverit. Tänään oli uudet koirat, uusi laji ja ihana, tuttu agihalli, mutta pystyin huoletta pitää herraa vapaana. Lopussa väsyn iskiessä vähän hiippaili yhden bortsun (Noxin heikko kohta...) perään, mutta lopetti käskystä sekä kävi moikkaamassa kouluttajaa, mutta muuten. Hieno Nox! Aikuistumista havaittavissa. Myös ulkoisesti, ainakin Noxin emän omistajan Evan mukaan :D

Laiskan kuvaajan ja synttärien vuoksi vauvakuvia piristämässä tekstiä <3 Monia juttuja odottaa myös julkaisuaan..
Hymiö hearNoxin luonne on tasaantunut viimeisen neljän kuukauden aikana ihan älyttömästi ja nyt treenaaminen ja eläminen sen kanssa on vaan järjettömän hauskaa. En ois uskonut vaikka kaikki sanoikin, että kyllä se siitä