Hektistä hommaa

Tuossa jokin aikaa sitten tietokoneeni sanoi poks työpäivän aikana eikä suostunut enää käynnistymään sen jälkeen...eli puhelimen kanssa mennään.

Perjantai oli itselle aika hektinen päivä. Syöksyin töistä suoraan kotiin, pakkasin autoon koko porukan ja suuntasin Lägille treeneihin. Nox sai odotella kevythäkissä radan rakentamisen ajan ja sitten kiskoin sen aikalailla suoraan kentälle. Oma kiireisyyteni ja levottomuuteni heijastui suoraan nokinokkaan ja se piippaili hieman odotellessa eikä ollut ihan niin messissä kuin aikaisemmin vaan välillä unohtui haistelemaan kentälle jääneitä sulotuoksuja.

Treenien teemana kontaktit jonka lisäksi mentiin vaan vauhtiympyrää. Noxin kanssa halusin katsoa puomia sillä se on alkanut hiippailemaan alastuloissa eikä tule nätisti 2on2offiin. Apupalkkaajan kanssa saatiin vauhtia ja hiippailu unohtui. Koitettiin joitain kertoja puomi - vauhtiympyrä - puomi yhdistelmää ja heti löytyikin ongelma. Ei joskaan mikään uusi ja ihmeellinen.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt Noxin rimojen räiskimistä ja epäillyt ongelman olevan huonosti tehdyt pohjatyöt. Noxille rima ei ole suoritettava este vaan hidaste ja etenkin kun se pääsee kiihdyttämään kunnolla, se alkaa huolimattomaksi. Sekoitettiin hyppykorkeuksia ehkä välillä 45-55 ja heti meni paremmin. Eipä me oikeasti olla ees treenattu hirveästi vauhdikasta etenemistä vaan enemmänkin erilaisia kiemuroita. Lisää perustreeniä siis luvassa. Huoh, on se vaikeaa kun ei ole alussa tajunnut mitään agilitystä ja menty sen mukaan mitä kurssilla on sanottu..

Agista ajettiin Lisalle josta suunnattiin aamulla Viroon näyttelyyn. Eikä mennyt kun kaks tuntia tunnin matkaan sumun takia! Mutta oli sen arvoista. Oli meinaan ihan törkeän hauska reissu :)

Flow

Musta mikään ei ole kauniimpaa kun katsoa koiraa ja omistajaa jotka tietävät agissa mitä tekevät. Tiedättekö sellaista liikettä joka näyttää vaivattomalta? Takana on tietenkin valtava määrä töitä, mutta siinä ne etenevät radalla yhdessä, ihan kun se ei olisi mikään kumma juttu.

Tälläiselle puupökkelölle ajatus flowsta radalla yhdessä rasvatun salaman kanssa tuntuu, noh, mahdottomalta. Mutta eilen  tapahtui jotain kummallista! Jotain maagista ja ihmeellistä. Me löydettiin flow!

Alussa piti tehdä saksalainen heti toiselle esteelle. Ja sitten perään toinen. Juu ei onnistunut. Jostain syystä menetän täysin suuntavaistoni ja unohdan ajatukseni linjoista ja ylipäätään radasta kun joudun jättämään koiran hetkeksi taakseni. Se johtuu siitä samasta luottamuspulasta mistä aina. Pitäisi oikeasti treenata näitä kohtia kunnolla...

MUTTA. Koitettiin jotain ihan muuta alkuun. Pakkovalssi kakkoselle ja kolmosella backflap. Ja siitä se vaan lähti sujumaan. Mulla oli fiilis että tiesin miten jatkaa ja ohjata ja se näkyi myös Noxin menossa. Se eteni vauhdilla, mutta keskittyneesti eikä räiskinyt rimoja. Kepit se suoritti ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti ja mä olin niin ylpeä. Kyllä niitä on tahkottukin. Jäi jopa niin hyvä fiilis että löysin itseni selaamasta sagin kisakalenteria...

Ja heti perään virkkua, koska omaa vuoroa odotellessa tehtiin vähän rallya ja täytyy sanoa taas että olen niin tyytyväinen Noxin kastrointiin. Se ei ottanut häiriötä putkeen kiitävästä aussieneidosta tai huutavista koirista. Ai hitsi miten hieno poika <3

Monelle tälläiset jutut voi olla itsestäänselvyyksiä, mutta meille ihan äärettömän suuria askelia oikeaan suuntaan kaiken sen väännön ja tappelun jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa :)

Koneeni sanoi poks joten kuvaa radasta tai mistään muustakaan ei nyt ole...

Missing you is the hardest part

Jokin aikaa sitten Geran jalka napsahti sen noustessa makuulta. Ensin se alkoi ontua hieman ja sitten oikeaan etujalkaan kasvoi patti joka suureni järkyttävää vauhtia. Vietin tuntikausia netissä etsien syytä oireille samalla kun odottelimme tulevaa lääkäriaikaa. Paljon toivoa ei annettu ja kaikki tuntui osoittavan osteosarkoomaan eli luusyöpään. Lääkäri oli samaa mieltä, mutta koska jalka ei tuntunut vaivaavan Geraa eikä sillä ollut kipuja, oli lääkäristä turha alkaa tehdä kalliita testejä kun mitään ei jokatapauksessa olisi tehtävissä. Pitäisi elää päivä kerrallaan.

Gera tuli siis kotiin ja aloimme valmistaa itseämme tulevaan. Vaikka Gera ei sinänsä voinut huonosti, puhuimme jo varovasti äitini kanssa, että emme halua pitkittää välttämätöntä. Eikö olisi kaikille parempi jos saisimme muistaa Geran omana itsenään, emme kivuista kärsivänä ja ruokahalunsa menettäneenä varjona itsestään? Itsekkäästi halusimme sen saavan vielä yhden joulun jonka jälkeen päätimme miettiä asiaa vakavasti...

Gera sai vetää jouluna kinkkua mielin määrin ja se sai joululahjaksi parhaan lahjan ikinä; lähes 20 vinkua sisältävän pehmolelun! Kävelimme sen kanssa tutun järven rantaa ja se oli niin innoissaan. Innoissaan mutta väsynyt. Heti joulun jälkeen suunta tuntui muuttuvan..se jyrsi pattiaan, väsähti nopeasti ja halusi oleskella itsekseen. Teimme raskaan päätöksen ja varasimme ajan eutanasiaan. Eutanasia, miten hirveä sana. Sinä päivänä tuli itkettyä.

Pari päivää ennen tuota aikaa Gera kömpi viereeni ilmapatjalle nukkumaan ja oli kainalossani koko yön vaikka se ei ole tehnyt sitä aikoihin. Rutistin sitä niin kovaa kuin pystyin ja yritin painaa mieleeni miltä sen karva tuntui ja tuoksui. Kun tulin torstaita edeltävänä iltana kotiin, se ryntäsi niin onnellisena minua vastaan. Ihan kuin emme olisi nähneet pitkään aikaan. Ja sitten Gera romahti....se hengitti todella raskaasti, makasi lattialla minun, äitini ja siskojeni rapsuteltavana, antoi meidän itkeä turkkinsa märäksi. Äitini valvoi lähes koko yön sen vierellä peläten ja toivoen, että Gera nukahtaisi siihen.

Torstai aamu oli hirvein kokemani. Kello tuntui lyövän nopeammin eteenpäin kuin koskaan ja pian oli aika lähteä. Sanoa hyvästit rakkaalle pystykorvalleni.

Gera

1.6.2016 - 29.12.2017 

"Imagine if I was given one moment,
just a single slice of my past.
I could hold it close forever,
and that moment would always last...."

Huippu fiilis!

Meillä oli perjantaina aikas hienot treenit. Nox kävi pitkän ohjattujen treenien tauon jälkeen "aavistuksen" kierroksilla, se piippasi meidän vuoroa odotellessa, räiski rimoja ja liikkui kuin rasvattu salama mikä oli tälläiselle puupökkelölle hieman liikaa, mutta ai että, me tehtiin yhdessä töitä ja musta tuntu ihan sikahyvältä!

Olen ollut viime aikoina kokoajan vain tyytyväisempi ja tyytyväisempi päätökseeni kastroida Nox. Pienistä jutuista on nähnyt muutoksia kesästä asti, mutta muutamat viime treenit ovat todella näyttäneet suuren muutoksen. Poissa on nenä kiinni hallin lattiassa menevä nokinokka johon kontaktin saaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Olin ihan varma ettei se pystyisi keskittymään omalla vuorollaan, kun katsomossa haukkui ja ulisi toinen aussie, mutta ei mitään ongelmaa. Se tuntui vaan tsemppaavan Noxia yrittämään enemmän. Ihan huippua <3

Mittasuhteet enemmän kuin todennäköisesti päin honkia

Rata itsessään oli aika hauska. Ei liian hankalia kohtia, mutta ei myöskään mikään läpihuutojuttu, ainakaan meille. Ihan ekana pyysin, että katsottaisiin keppejä. Noxilla kun helposti jää osa pujottelematta sen kiihtyessä...YHHH miksen pyytänyt jotain kuvaamaan meidän suoristusta! Se oli niin upea. Eteni itsevarmasti ja mielettömällä draivilla, sujahti sisään vaikeista kulmista eikä tehnyt yhtään virhettä.

Onneksi muualla löytyikin sitten hinkkaamista. Tehtiin pääasiassa väliä 8-16. Ysillä oli tarkoitus tehdä persjättö enkä luottanut tarpeeksi Noxiin vaan jäin varmistelemaan joten ohihan se sujahti. Lopulta saatiin tosi hyviä suorituksia kun uskalsin tehdä ajoissa. 11-12 kohdalla olin jälleen ihan liian myöhään työntämässä Noxia takaakiertoon. Lopulta saatiin sekin onnistumaan, mutta selkeästi minä tarvitsen lisää treeniä jotta osaan ohjata Noxia oikein. En tiedä miksi kaikki tuollaiset kohdat ovat itselleni ihan hirveän vaikeita...

Mutta olipas kiva olla taas ohjatuissa! Heti sai paljon ajateltavaa meidän heikoista kohdista ja siitä miten jatkaa eteenpäin. Minulle ei selkeästi sovi omatoimitreenaaminen jos en pääse siinä välissä hakemassa oppia muilta. Olihan tuossakin monta juttua joiden tiesin vaativat treenaamista, mutta helposti itsekseen touhutessa en uskalla mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja treeneistä tulee vaan hauskaa hömpötystä. Toki hauskanpito on yksi tärkeimmistä jutuista, mutta olis sitä hyvä kehittyäkin siinä samalla :'D