Neran laskettu aika koitti siis 13.6, samana viikonloppuna ja päivänä kuin Tammerferret näyttely, jonne en sitten itse lopulta mennytkään. Mutta nyt menen asioiden edelle.
Muutama viikko sitten kävimme ensimmäisessä ultrassa, jossai ei ehditty näätää sanoa kun näytöllä näkyi jo kiemurteleva pieni katkarapu, jolla oli vahva sydämensyke. Olimme pettyineitä, että pentuja näytti olevan vain yksi. Takaraivossa kuiskutteli myös ääni, joka muistutti yhden pennun pentueiden olevan riski niin emolle kuin pennulle...päätimme käydä vielä paria viikkoa myöhemmin tekemässä varmistusultran ja varasimme sektioajan. Just in case.
Jälkimmäisessä ultrassa kuva oli todella epäselkeä eikä tilanne vaikuttanut lupaavalta. Eläinlääkäri uskoi pennun vain olevan todella iso eikä sillä ollut tilaa liikkua, mutta meitä epäilytti. Todennäköisesti pentu olisi kuollut. Pennun nopea syntyminen tuntui entistä tärkeämmältä.
Lauantaina 13.6 siis lähdettiin "hieman" jännittyneinä kohti Linnunmäkeä. Vaikka tiesin, että minua harmittaisi, jos pentu olisi kuollut, ehti jo puolen tunnin ajomatkan aikana mieleni rauhoittua sen suhteen ja toivoin vain sydämeni pohjasta, että Neralla olisi kaikki hyvin eikä leikkausta, varsinkaan sterilisaatiota, tarvittaisi.
Ihan ensimmäiseki Nera ultrattiin ja epäilyksemme saivat vahvistuksen. Vaikka Lauri kuinka yritti, ei kuvassa näkynyt juurikaan mitään. Tässä vaiheessa kaikki tuntui menevän jo niin mönkään, että nauratti enemmän kuin itketti. Neralle annettiin oksitosiinipistos käynnistämään synnytys ja me siirryimme odottamaan syrjemmälle ja seuraamaan tulisiko kohdusta kuollut pentu tai edes sen rippeitä ulos.
Mutta ei hyvältä näyttänyt. Neran olo kävi selkeästi epämukavammaksi eikä se kyennyt rauhoittumaan. Jalat nykivät pikkuisen ja se nuoli mahaansa, mutta varsinaista supistelua ei tuntunut olevan. Perkele. Odotettuamme ehkä pari tuntia, Lauri tuli kertomaan vaihtoehdoista. Toinen oli leikkaus, mutta Lauri ei suositellut tätä, koska vaikka oli Neran laskettu ja kohdussa saattoi olla jotain ylimääräistä, oli Nera kuitenkin hyvässä kunnossa. Meidän siis kannattaisi ennemmin antaa toinen pistos ja katsella maanantaihin tapahtuisiko mitään. Maanantaina vielä ultra jossa katsottaisiin olisiko mahassa vielä jotain ennenkuin tehdään jatkotoimenpiteitä. Suostuimme Lisan kanssa tähän, sillä leikkaus on aina oma juttunsa eikä kohdussa tälläkään kertaa näyttänyt paljon mitään olevan.
Siispä Nera sai uuden piikin pyllyynsä ja pääsi taas koppaan, jonne se tuntui asettuvan lepäämään. Rauha maassa siis. Höpöttelimme jonkin aikaa klinikan hoitajan kanssa niitä näitä. Nera odotti vähän sivummalla kopassa ja nukkui ilmeisesti. Olin täysin keskittynyt höpöttämään omiani, kun yhtäkkiä kuulin, jotain mitä en olisi ikinä odottanut: "Pentu. Täällä on elävä pentu!" Kesti hetken reagoida Lisan kiljahdukseen, mutta kyllä, häkin oven läpi näin Neran suussa pienen nakin. Lisa huusi täristen Laurin paikalle. En ikinä unohda sitä ilmettä, joka Laurilla oli kun hän tuli takahuoneesta. Niin rauhallisena, "kyllä minä arvasin" ilme kasvoilla. Lauri avasi kopan, koska me olimme niin shokissa etteivät kädet toimineet millään ja tarkisti pennun. Ehjä oli! Nera vaikutti huolestuneelta ja nappasi pennun heti takaisin kun vain sai. Lauri kuulemma epäili nähneensä pienen sydämen ruudulla, mutta koska ei ollut varma, ei tahtonut antaa turhaa toivoa. Hienosti tehty minusta!
Oli ehkä uskomattomin tunne ikinä lähteä pienen piipittävän olennon kanssa kohti Lisan kotia, kun toivo oli menetetty jo aamulla ja voitto oli ollut ettei Neraa todennäköisesti tarvitsi leikata. Nauroimme ja itkimme molemmat koko matkan takaisin. Ihan käsittämätöntä! Lisalla siirsimme molemmat pentuaitaukseen ja Lisa tarkisti vielä sukupuolen. Pieni prinsessa se oli <3 Olin yhtä hymyä, kun katsoin miten onnellisena Nera huolehti ainokaisestaan. Hirmuinen kotkotus kertoi tästä :)
 |
| Muutaman päivän ikäisenä |
Nyt tästä on jo useampi päivä ja pieni prinsessa on kasvanut vähän isommaksi prinsessaksi. Nerakin on ollut todella tunnollinen mamma. Niin tunnollinen, että sitä on jouduttu jopa muistuttelemaan syömisestä, kun millään ei itse malttaisi. Pienelle tytölle on ollut nimikin valmiina jo syntymäpäivästään asti. Halusimme jotain voimakasta, jotain mikä viittaisi myös äitiinsä ja näin syntyi Pickpocket's Serene Sunrise. Seesteinen auringonnousu, toivo ja uuden alku.
Kuvat on ottanut tyttöjen kasvattaja Lisa Hyöky :)
