Missing you is the hardest part

Jokin aikaa sitten Geran jalka napsahti sen noustessa makuulta. Ensin se alkoi ontua hieman ja sitten oikeaan etujalkaan kasvoi patti joka suureni järkyttävää vauhtia. Vietin tuntikausia netissä etsien syytä oireille samalla kun odottelimme tulevaa lääkäriaikaa. Paljon toivoa ei annettu ja kaikki tuntui osoittavan osteosarkoomaan eli luusyöpään. Lääkäri oli samaa mieltä, mutta koska jalka ei tuntunut vaivaavan Geraa eikä sillä ollut kipuja, oli lääkäristä turha alkaa tehdä kalliita testejä kun mitään ei jokatapauksessa olisi tehtävissä. Pitäisi elää päivä kerrallaan.

Gera tuli siis kotiin ja aloimme valmistaa itseämme tulevaan. Vaikka Gera ei sinänsä voinut huonosti, puhuimme jo varovasti äitini kanssa, että emme halua pitkittää välttämätöntä. Eikö olisi kaikille parempi jos saisimme muistaa Geran omana itsenään, emme kivuista kärsivänä ja ruokahalunsa menettäneenä varjona itsestään? Itsekkäästi halusimme sen saavan vielä yhden joulun jonka jälkeen päätimme miettiä asiaa vakavasti...

Gera sai vetää jouluna kinkkua mielin määrin ja se sai joululahjaksi parhaan lahjan ikinä; lähes 20 vinkua sisältävän pehmolelun! Kävelimme sen kanssa tutun järven rantaa ja se oli niin innoissaan. Innoissaan mutta väsynyt. Heti joulun jälkeen suunta tuntui muuttuvan..se jyrsi pattiaan, väsähti nopeasti ja halusi oleskella itsekseen. Teimme raskaan päätöksen ja varasimme ajan eutanasiaan. Eutanasia, miten hirveä sana. Sinä päivänä tuli itkettyä.

Pari päivää ennen tuota aikaa Gera kömpi viereeni ilmapatjalle nukkumaan ja oli kainalossani koko yön vaikka se ei ole tehnyt sitä aikoihin. Rutistin sitä niin kovaa kuin pystyin ja yritin painaa mieleeni miltä sen karva tuntui ja tuoksui. Kun tulin torstaita edeltävänä iltana kotiin, se ryntäsi niin onnellisena minua vastaan. Ihan kuin emme olisi nähneet pitkään aikaan. Ja sitten Gera romahti....se hengitti todella raskaasti, makasi lattialla minun, äitini ja siskojeni rapsuteltavana, antoi meidän itkeä turkkinsa märäksi. Äitini valvoi lähes koko yön sen vierellä peläten ja toivoen, että Gera nukahtaisi siihen.

Torstai aamu oli hirvein kokemani. Kello tuntui lyövän nopeammin eteenpäin kuin koskaan ja pian oli aika lähteä. Sanoa hyvästit rakkaalle pystykorvalleni.

Gera

1.6.2016 - 29.12.2017 

"Imagine if I was given one moment,
just a single slice of my past.
I could hold it close forever,
and that moment would always last...."