sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pieni riiviö

Voi jestas miten paljon rakastan Avia! Siinä on niin mahtava pieni persoona, että ei tosikaan. Se ei edelläänkään ole se toivomani haaste, mutta onneksi vähän enemmän täpäkkyyttä löytyy kuin mammastaan! Pieni mustiainen roikkuu jo aitauksen pinnoissa kiinni, kun haluaa pois ja sen liikkumista seuratessani, mietin millainen apina siitä mahtaa tulla. Kun Nera astutettiin, toivoin pariskunnalta samanlaista näätää kuin Nera, mutta paremmilla lihaksilla ja oikealla määrällä hampaita. Hampaat ovat kunnossa ja sanoisin, että lihaksisto vaikuttaa lupaavammalta...nähtäväksi jää :P



Purukoulutuksen kanssa aion ottaa nyt erilaisen lähestymistavan kuin edellisten kanssa. Aviya puree paljon riehaantuessaan, mutta se on aika onnetonta eikä jätä edes jälkiä ihoon. Haluan puuttua siihen tässä vaiheessa kunnolla ennen kuin puruvoima kasvaa. Aville ei tunnu sähinä toimivan vaan se hyökkii uudestaan ja uudestaan käsien kimppuun leikkimään. Nyt olen pakottanut sen rauhoittumaan syliini ennen irti päästämistä, mutta sekään ei tunnu auttavan. Jatkossa typy pääsee siis koppajäähylle, jos riehaantuu liikaa. Sylissä Avi ei viihdy, kun olisi niin kiire, mutta erilaiset tahnat maistuu joten eiköhän se pikkuhiljaa ala myös viihtymään sylissä.



Neran kanssa on edelleen ongelma hampaiden näyttäminen, joten siihen pitää panostaa nyt myös Aviyan kanssa. Neran kanssa edistyttiin keväällä, mutta sitten tuli mammailu ja harjoitukset jäi. 19.9 ollaan menossa joukkorokotukseeen ja siellä olisi ehkä ihan hyvä näyttää hampaita lääkärillekin, joten otetaan se tavoitteeksi :D



Joukkikseen pitääkin ottaa sitten lähes koko porukka mukaan. Neralta, MuiMuilta, Muusalta ja Aviyalta puuttuvat penikkatautirokotteet ja sen lisäksi Nera, Aviya, Nova ja Hippu saavat rabiekset ensi talven Viron reissua varten. Niin ja passi Aville :P



Ollaan vietetty nyt viikonloppua vanhemillani jossa sijaitsee myös frettien ulkotarha. Tarha on ollut aika tylsä, mutta nyt ollaan päästy sisustamaan ja tytöillä on ollut hurjan kivaa ulkona ollessa! Avi on onnesta sekaisin kun ollaan käyty tarhassa yhdessä touhuamassa ja se menee kimeästi kotkottaen ja pomppien ees taas :') Kunhan saadaan vielä muutamat suunnitellut jutut valmiiksi, toivottavasti ensi viikon aikana, voin esitellä uutuksia paremmin, mutta tässä muutamia kuvia tarhatouhuista :)












P.S En tiedä koska pääsen käsiksi koneeseeni joten osa kuvista on facesta napattuja ja laatukin nähtävissä...
P.P.S Noxin kuulumisia ei ole pahemmin tultu päiviteltyä, mutta ensi viikolla päästään toivottavasti agin pariin niin sitten tulee nokinokastakin juttua!

1 kommentti:

  1. Mä katoin eka pienestä kuvasta, että pienokaisella on sellanen tötsä päässään :D Just kun optikolle kehuin näkeväni sentään vielä lähelle!

    Veela on aikas ylvään näköinen tähystyspaikallaan!

    VastaaPoista