sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Capital! 2015

Hirveän tylsiä nämä kuvattomat postaukset mutta koneongelmani pitäisi kadota ihan lähiaikoina niin toivottavasti postaustahtikin tihenee ja ne ovat mielenkiintoisempia...

Tähän vuoteen on mahtunut monia näyttelyitä, mutta Capital! on kyllä yksi suosikeistani ja pitkään odotettu. Tällä kertaa näyttelyyn tulivat tuomarit Espanjasta asti ja olin todella innoissani erityisesti Patryn tapaamisesta ja hänelle sihteeröinnistä sillä olemme jo pitkään ihailleet toistemme frettejä ja viime aikoina keskustelleet niistä enemmänkin.

Koska sain tietää läpäisseeni tuomarikokeen ja olen nyt tuomariharjoittelija, oli minulle laitettu viisi luokkaa sihteeröitäväksi. Niinpä päätin pakottaa siskoni Vilman mukaani näätäorjaksi sillä en ollut varma ehtisinkö laittaa kaikkia frettejä itse arvosteluun.

Itse olin hieman pettynyt arvosteluihin...Espanjalaiset osoittautuivat olevan melkoisia pisteautomaatteja ja arvostelut jäivät minusta melko pinnallisiksi. Nähtiinpä näyttelyssä 100p frettikin ja kun oma näkemykseni on, että näitä ei todellakaan ole ja hyvä fretti saa pisteitä 80p ylöspäin niin....Ainakin opin paljon siitä millainen käsittelijä ja tuomari itse haluan olla sitten joskus :) 

Palkintojenjaon koittaessa en todellakaan odottanut suuria. Aamulla olin vitsaillut ettei Capital ole koskaan ollut meille suotuisa, mutta Veelalla ehkä olisi mahiksia. Yllättäen (not) se kävi taas re-calleissa ystäväni pastellinaaraan Stellan kanssa, mutta tällä kertaa hävisi ykkösen sille. Viimeiset kaksi vuotta Stella ja Veela ovat käyneet re-calleissa yhdessä jokaisessa näyttelyssä :D Sijat jakaantuvat aika lailla tasan mikä ei haittaa yhtään. Pidän itsekin hurjasti Stellasta ja toivon omistavani samanlaisen naaraan vielä joskus :) 

Veela sijoittui siis toiseksi ja oli toinen näyttelyn valioista mikä oli aika ihme kun kyseessä oli suuri näyttely jossa oli suuret pistemäärät. Mutta en valita ;) Nera sai tuomarin suosikin palkinnon ja Hippu oli luokkansa ensimmäinen! Ja sitten Avi....Luokkansa ensimmäinen ja paras juniori <3 Olin niiiin onnellinen! En vain omasta puolestani, mutta myös Lisan sillä Avi on Lisan ainut kasvatti tänä vuonna. Aamulla Lisa sanoi Avin muistuttavan nuorta Bijaa (Avi on Bijan pennun pennun pennun pentu tai jotain :D) mistä olen tyytyväinen! Olen aina pitänyt Bijasta ihan hurjasti. 

Hauskaa oli että myös paras seniori (ja lopulta BIS) sekä paras veteraani olivat Pickpocket'seja ja vielä kaikki sukua keskenään :P 

Seuraavaksi onkin sitten meidän oman näyttelyn aika...KÄÄK. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti