sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Liebster award

Mä olen maailman huonoin (lue: laiska) ihminen vastaamaan mihinkään haasteisiin, mutta kello on neljä, mä en saa unta ja Milli haastoi meidät kivoilla kysymyksillä joten mikäs tässä näpytellessä! 



"Liebster awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se että pienenmmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster awrd annetaan bloggaajalta bloggaajalle. "

Ja kaikki kysymykset menivät näin: "kerro yksitoista koirasi hassun hauska, ihana tai jopa ärsyttävä piirre tai tapa". 

1. Aina kun Nox on todella iloinen nähdessään minut tai kenet tahansa muun tutun se päästää ilmoille aivan ihanan tervehdyshaukahduksen. Tai ei se ole edes haukahdus vaan jotain sen, ulvonnan ja kurkkuäänen väliltä  :D 

2. Joka aamu herään siihen että Nox kömpii niin liki kuin pääsee, työntää kuononsa leukani alle ja nukahtaa taas <3

3. Nox tervehtii minua joka aamu niinkuin ei oltaisi nähty vähintään viikkoon. Onhan kokonainen yö tosin pitkä aika olla "erossa". 

4. Nox 1,5v edelleen saa samanlaisia iltahepuleita kuin pienenä pentuna 

5. Nox tykkää venyttää itsensä niin pitkäksi kuin saa. Oma pieni supermanini <3




7. Meillä oli hirveitä hankaluuksia "näätä" tempun kanssa, mutta sen opittuaan Nox tarjoaa sitä vähän liikaakin. Se mm nousee tähän asentoon jos edessä on este jonka yli ei seisoessa näe :D 



8. Aina kun mennään vanhemmilleni Nox odottaa superinnoissaan ovella sisään pääsyä mutta ei luvan saatuaan tervehdi Geraa ja ihmisiä heti vaan syöksyy vauhdilla yläkertaan hakemaan sukan tai muuta riepoteltavaa ennenkuin palaa alas

9. Sama pätee kotiin tullessa. Suuhun on pakko saada jotain. Miten muuten tietäisin miten onnellinen se on minut nähdessään. Paitsi siitä riemuhaukusta :P 

10. Nox ärisee ja purisee hurjasti leikkiessään, myös ihmisten kanssa. Minua kehotettiin puuttumaan tähän aiemmin mutta kun tajusin että kyseessä oli tosiaan vain leikkiin kuuluvat äänitehosteet, annoin olla. 

11. Halutessaan huomiota Nox tuo vaivihkaa viereeni jonkin lempileluistaan, painaa päänsä syliini ja tuijottaa hyvin intensiivisesti minua silmiin. 

Aivokapasiteetti ei riitä nyt haastamaan ketään mutta toivoisin mahdollisimman monen listaavan omien lemmikkiensä hassuja/ihania/ärsyttäviä tapoja ^_^ niitä on aina hauska lukea! 

6 kommenttia:

  1. Ihana Nox <3 Toi tervehdysääntely taitaa olla melkein koko tälle pentueelle ominaista! Jippikin sitä tosiaan harrastaa tosin päästelee kyllä sitä usein muutenkin kuin vain tervehtiessä. Jokainen haukotus mm. päättyy sellaiseen "kurlaukseen" :D

    VastaaPoista
  2. Tutun kuuluisia tapoja täälläkin! On tää melko hauskoja tyyppejä nää meitin aussiet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naureskelin jotain sunkin postausta aikaisemmin että ihankuin Noxista lukisi :'D <3

      Poista
  3. Mä en kestä miten komea Noxista on tullut! Ihana <3 Ja näitä on niin hauska lukea, aussiet on sitten hassunhauskoja tyyppejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiitos! ^_^ tykkään itsekin hirmusti sen tyypistä ja luonnekin on täys kymppi <3

      Poista