Hei taas

Pieni hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä...Päätin jo luovuttaa koko blogin suhteen, mutta eilen iski hinku taas kirjoittaa. Perus Emiliaa, ei kovin tasaista menoa.

Pilke täyttää huomenna 7kk. Vaikka on vaikea uskoa miten nopeasti aika on mennyt, unohdan myös helposti miten nuori se vielä on ja etten voi vaatia siltä vielä samanlaisia asioita kuin vaikka Noxilta. Se on kuitenkin huikean keskittymiskykyinen, hieman pikkuvanha neiti näppärä, joka tekee just eikä melkein niinkuin sille on opetettu.

Mun on hyvin vaikeaa kehua koiriani muille ,vaikka joskus olisi ehkä syytä, mutta silti on pakko sanoa, että olen Pilkkeeseen ihan hurjan tyytyväinen. Se ei ole täydellinen ja tiedostan myös sen heikkoudet, mutta kokonaisuutena se on hyvin lähellä sitä mitä toivoin. Se on sähäkämpi ja itsevarmempi tapaus kuin veljensä, mutta omaa myös mielettömän on/off kytkimen eikä häsää turhaan. Tätä ominaisuutta on toki vahvistettu jatkuvasti sillä en itse jaksa turhaa sekoilua ja piippailua. Onneksi myös Nox on tasaantunut viimeisen vuoden aikana ja nyt meidän arki on melko vaivatonta. Rauhoittumisen myötä olen alkanut saada taas luottoa takaisin Noxiin ja treenaaminen senkin kanssa on hauskaa.

Vaikka Pilke on helppo koira kunhan sille on tarpeeksi mustavalkoinen, ovat viimeiset kolme viikkoa olleet melkoista aaltoilua. Pöhinää, haahuilua, sisälle ruikkimista yms. Tähän kun lisättiin urosten lisääntynyt kiinnostus ja itsensä neuroottinen putsaus, osasin odotella juoksujen alkamista. Ja eilen näkyikin ensimmäiset pisarat. Vaikka tiesin juoksujen todennäköisesti alkavan lähiaikoina, oli se silti pieni järkytys. Onneksi juoksuhousut eivät vaikuttaneet vaivaavan sitä juurikaan. Itseasiassa Pilke tuntui tajuavan ne vasta ehkä puoli tuntia päälle laiton jälkeen ja silloin ne hieman häiritsivät leikkimistä. Paikkistreeni ja agin suuntakäskyjen naksuttelu taas sujui ongelmitta.

Talvikaudelle meillä on paljon kivaa luvassa. Pilke pääsee treenaamaan ohjatusti alkeisaksaa ja tokoa ja Nox agilitya joka toinen viikko. Näiden lisäksi meillä on kaveriporukalla viikottainen treenivuoro aina kevääseen asti joten ei ehdi tulla tylsää.

Pilke Onnidogissa. Kuvasta kiitos Jennylle <3 

Mistä on pienet tytöt tehty

Niin oli tarkoitus kirjata jokainen pikkujuttu tarkkaan ylös jotta sitten vuosien päästä niitä tekstejä voisi lukea ja nauraa miten aika kultaa muistot. Mutta arvatkaa mitä, pentuarki on rankkaa. Kaikki energia on mennyt työharjoitteluun ja koiriin eikä ole muka ollut aikaa istua alas kirjoittamaan.

En kyllä pysty käsittämään, että Pilke on asunut täällä jo kuukauden. Toisaalta tutustumme vasta toisiimme ja toisaalta tuntuu, että se olisi ollut täällä aina. Noxin kanssa ne tulevat mainiosti juttuun ja niidenkin suhde kehittyy kokoajan. Pikkasen lämmittää mieltä nähdä mun koirat rallaamassa älyvapaina metsässä tai kirputtamassa toistensa korvia.

Itse yritän kovasti olla vertailematta Pilkettä muihin samanikäisiin pentuihin jotka tuntuvat jo osaavan hurjan paljon kaikkea. Pilkkeen kanssa ollaan keskitytty arkijuttuihin ja perusasiat kuten luvan odottaminen ovella tai ruokaa saadessa  sujuvat hyvin kuten myös "jätä" ja "riittää" käskyt. Sen lisäksi ollaan pikkasen opeteltu istumista, käsitargettia, tassujen laittoa laatikkoon, kosketusalustaa ja perusasennon alkeita korokkeen avulla. Ja toki ollaan leikitty ja ihmetelty maailmaa. Tälleen listattuna niin osaahan se jo vaikka ja mitä.

Pilke on säpäkkä, itsevarma, ehkä hieman vakava jossain määrin. Se tekee kaiken jo nyt täpöllä, mutta tuntuu omaavan hienon on/off napin ja rauhoittuu paikassa kuin paikassa. Mikään ei tunnu hätkäyttävän sen maailmaa ja jos joku jännittää niin se unohtuu nopeasti. Pilke on aika asennemimmi ja mm 10 viikkoisena se asettui lenkillä mun eteeni seisomaan ja oikeasti komensi mua kunnolla. Toinen mikä saa pennun aina välillä kiukustumaan on kriteerien nosto. On se nyt jumalauta kun tästä sai ennenkin palkkaa! Nox oli myös niiiiiin kiltti ja ihana pentu ja kaikella rakkaudella niin Pilke osaa olla aika raivostuttava :D Siinä missä Nox rikkoi pari laturia ja söi vähän seinää pentuna niin Pilke on tuhonnut yhden maton, lampun ja lukemattomia pikkujuttuja.

Nox on mun elämäni koira, loistava harrastuskaveri ja taitava kaikessa mitä tehdään. Se on just sitä mitä mä tarvitsin kolme vuotta sitten ja luulen, että Pilkettä "tarvitsen" nyt. Jännä nähdä mitä siitä vielä tulee. Potentiaalia on ja nyt voin enää vaan pilata sen :D

Nyt ollaan touhuttu pennun kanssa pari päivää kahdestaan, kun Nox jäi siskoni seuraksi maalle. Käytiin lauantaina pikaisesti katsomassa tokon sm - kisoja ja Pilke pääsi hetkeksi leikkimään Tinka - siskon kanssa. Käytin tilaisuuden myös hyväksi ja ihmeteltiin samalla Helsingin hulinaa ja käytiin leikkimässä metroasemalla. Penska ei ollut asiasta moksiskaan vaan ihan yhtä hienosti keskittyi hommiin kuin muuallakin. Julkissa nukuttiin rauhassa jaloissa ja ihmisiä moikkailtiin urakalla. Eilen käytiin ekaa kertaa moikkaamassa lampaita ja Pilkkeestä kuoriutui aika asennemimmi alkujännäyksen jälkeen. Kuljettiin Pilkkeen kanssa lampaiden perässä kun kasvattaja vei niitä eteenpäin ja pari kertaa ne jopa väistivät Pilkettä. On se vaan magee! "Paimennuksen" jälkeen Pilke pääsi vielä riehumaan Pika - siskon ja O - pentueen Oikun kanssa ja illalla treenattiin takapäänkäyttöä ja lusikan nostamista. Oli muuten väsynyt kakara.

Pentujuttuja

Viikko yhteiseloa takana ja silti tuntuu, että pikkumusta olisi ollut täällä aina. On niin mielettömän hienoa tutustua uuteen otukseen ja päästä touhuamaan sen kanssa, kun kaikki on uutta ja niin ihmeellistä.

Pilke on kyllä ihan järjettömän reipas tapaus. Tähän asti ei ole oikeen mikään hänen maailmaansa järkyttänyt ja jos on, niin asiaa tuumitaan hetki ja sitten mennään katsomaan uusiksi jonka jälkeen ei ole enää mitään ongelmaa. Se vaikuttaa itsevarmalta pikkuneidiltä, mutta samaan aikaan hakee minuun kontaktia ja mikään ei ole parempaa kuin mammalta tulevat kehut jonka jälkeen syöksytään hirmuista vauhtia syliin pussaamaan. Ruoan eteen tehdään mitä tahansa ja leluun se käy säpäkästi kiinni. Mä yritän nyt takoa päähäni sosiaalisen palkan käyttöä ettei minusta taas tulisi pelkkää namiautomaattia.

Nox otti pennun ihan mielettömän hyvin vastaan. Ne leikkii ja touhuaa ja tutustuu toisiinsa enkä voisi olla ylpeämpi omasta nokinokastani. Aluksi leikki oli Noxille tyypilliseen tapaan hieman rajua, mutta pian se tajusi uuden kaverin olevan ihan pieni vielä ja nyt leikki sujuu nätisti. Pilkkeen lempileikki tuntuu olevan Noxin selkään kiipeäminen ja karvan repiminen. Ei se niin haittaa vaikka isoveli nousis ylöskin, karvasta saa kivan otteen eikä tarvii päästää irti ;) Hirmuhauskaa olisi myös ryömiä lattialla makaavan ihmisen kainaloon, heittäytyä selälleen ja repiä kaikkea mihin yltää.

Pilke pääsi tutustumaan heti toisena päivänä Muusaan ja Veelaan. Frettejä ei paljon kiinnostanut, mutta Pilke sekosi täysin. Sen mielestä uudet isosiskot ovat aivan ihania! Aitauksessa olo sen sijaan menee helposti tunteisiin ja Pilke huutaa kuin pieni sika. Tänä aamuna tosin kuului enää pientä piippausta joten suunta on oikea!

Maanantaina oltiin treenaamassa Wirneen Espoon jaoston kanssa aksaa. Me päästiin Siirin rääkkiin ja oli kyllä todella hyödyllistä! Siiri huomasi heti meidän ongelmat; en luota itseeni tai koiraani ja teen puoliteholla. Sain siis juosta niin kovaa kuin vaan pystyin ja opetella rytmittämään. Eka pätkä saatiin ihan ok läpi ja seuraava...no joo. Tehtiin takaakiertoja ja mun oli ihan äärettömän vaikeaa tähdätä ohjaustani ja Nox tuli uudestaan ja uudestaan minun puolelleni. Siiri päätti näyttää miten homma toimii ja silti ei vaan onnistunut. Noxille ei siis ole kunnolla opetettu takaakiertoa ja saatiinkin paljon vinkkejä miten treenata ne sujuvammiksi. Ja nimenomaan niin, että Nox kuuntelee käskyä eikä seuraa vain liikettä kuten nyt. Tehtiin toisenlaista harjoitusta myös takaakierroilla jossa minun piti miettiä enemmän koiran linjaa hypyn jälkeen. Tämä sujui jo paremmin.

Pilke pääsi hengailemaan myös aksakentän laidalle ja hienosti se odottelikin aitaan sidottuna. Se innostui aivan valtavasti Cavasta ja Hopusta, mutta kipitti kuitenkin aina ottamaan kontaktia välissä. Pentu pääsi myös ekaa kertaa juoksemaan putkeen ja kovin itsevarmasti se kipittikin sen läpi useamman kerran.

Keskiviikkona ajeltiin Somerolle seuraamaan paimennuskisoja, jossa Pilke sai ootella ensin boksissa, kun me ihasteltiin kasvattajan suoritusta. Oli kyllä hienon näköistä vaikka en paimennuksesta mitään ymmärräkään :D Sen jälkeen Pilkekin pääsi hengailemaan sinne missä tapahtuu. Hihnassa mentiin reippaasti ja yritettiin päästä moikkaamaan niin koirat kuin ihmisetkin. Joku osaava paimenkoira ajoi lammasporukan meidän ohi ja neiti tänttärää oli häntä tötteröllä menossa perään. Pilke ehti myös leikkiä hieman Hupsin (Wirneen Oho Hups) kanssa, joka muutti eilen äitini harrastuskaveriksi. Oli muuten väsynyt pentu illalla.  

Eka päivä

Voin sanoa, että viime yönä ei paljon nukuttu. Pyörin sängyssä pitkälle yöhön ja kun viimein sain unta, se tuntui pinnalliselta ja levottomalta. Aina kun havahduin hereille niin mahanpohjasta kouraisi. Tähän asti en ole jännittänyt juurikaan ja kun lopulta nousin ylös aamulla, olin yllättävän rauhallinen. Kävimme Noxin kanssa treenaamassa suuntakäskyjä agia varten ja touhuiltiin niitä näitä kunnes oli aika lähteä. Puolessa välissä matkaa se sitten iski ja mitä lähemmäs pääsimme, sitä enemmän voin pahoin. Nyt se sitten oikeasti oli tulossa, kääk.

Lauralla oli vastassa muitakin pennunottajia ja odottelimme hetken ennenkuin päästiin hoitamaan virallisuudet. Pilke ei ollut ihan samaa mieltä DNA - testien ottamisesta kuin me muut, mutta muuten se lähinnä nukkui nurkassa ja esitti olevansa hirmuisen kiltti pieni pentu :D Kävimme sopimuksesta uusia juttuja läpi sillä Pilke tuli minulle sijoitukseen ja sitten oli aika rustata nimi paperiin ja olin virallisesti kahden aussien omistaja. 

Kohta olimmekin jo autossa, vauva sylissä ja auton kokka oli kohti kasvattajan laitumia. Pilke pääsi heti puuhailemaan ja tapaamaan uusia koiruuksia ja oli kyllä hirveän reipas. Boksissa vähän protestoitiin, koska on se nyt ihan hirveä vääryys kököttää autossa kun muut touhuaa pihalla.

Muutama tunti hurahti ulkona ennenkuin lähdettiin ajelemaan kotiin jossa Nox olikin jo vastassa. Ja voi että sitä riemun määrää kun nokinokka tajusi mitä meillä oli mukana. Vähän piti rauhoitella menoa, kun Nox yritti oman riehakkaaseen tapaansa kutsua pikkusiskoa leikkimään. Sisällä jatkettiin tutustumista ja pian oli jo leikit menossa. Ihan mahtavaa <3 Ulkona vedettiin yhdessä lumirallia, koska suomen kevät.

Kaikenkaikkiaan Pilke vaikuttaa juuri siltä mitä odotin. Se on hurjan reipas ja sosiaalinen pentu joka lähti heti hakemaan minuun kontaktia. Ihan huikea pieni <3 Nyt penska vetelee sikeitä mutta eiköhän se taas kohta herää riehumaan.

Kolme pientä sanaa

Wirneen Poikkeuksellinen Pilaija "Pilke" 

Aksaa aksaa

Vähän saattoi perjantaina kaasujalka painaa, kun Eva toi pennut taas agitreeneihin ja mun oli pakko mennä ennen omia treenejä hakemaan pentuterapiaa. Tai terapiaa ja terapiaa. Suloiset pikkupennut oli kasvaneet taas ihan hurjasti, niitä ketutti olla pienessä aitauksessa jumissa ja heti kun tilaisuus tuli, ne iskivät pienet piraijanhampaansa kiinni mihin ikinä pystyivätkään. Aika ikävältä tuntui jopa lenkkarin läpi erään Pomppu - herran naskalit. Nox pääsi taas moikkaamaan pikkusisaria ja hetken ihmettelyn jälkeen agikenttä oli huomattavasti kiinnostavampi kuin potentiaalinen pikkusisko.

Sillä välin kun mä istuin pentujen syötävänä, muut äänestivät treenien teemasta. Päädyttiin kokeilemaan erilaisia ohjaustekniikoita. Johannalla oli piiiiiitkä lista mistä valita ja mä nappasin takaaleikkaukset, saksalaisen ja vippauksen. Vippaus oli uusi ja takaaleikkaukset ja saksalaiset meidän heikkouksia.

Aloitettiin takaaleikkauksilla ja heti ekana sanoin, että me ei osata. Johanna laittoi kokeilemaan ja ei se nyt ihan järkyttävän rumaa ollut vaikkei erityisen sujuvaakaan. Suurin ongelma taisi olla, että mä olin jo liian edellä Noxiin nähden ja jouduin melkein pysähtymään että sain leikattua ja silloinhan Nox tietenkin vilkaisi minua eikä jatkanut sujuvasti eteenpäin. Kun maltoin odottaa nokinokkaa ja edettiin yhdessä niin saatiin useita hienoja pätkiä. Taitava poika!

Ja sitten se pirun saksalainen...Miksi?! Miksi se on niin pirun vaikeaa minulle? Ehkä koska se on vaikeaa minulle = en tahdo treenata sitä = ei edistytä? Kuka tietää. Noh jotain edistystä, että edes otin sen meidän treenilistalle. Olin kokoajan auttamattoman myöhässä, ajoissa, väärässä paikassa jne. Huomasi myös, että ollaan treenattu tämänkaltaisia ohjauksia hirmuisen vähän, koska Noxilla oli vähän vaikeaa kääntyä minua kohti esteellä. Palkkasin sitä muutaman kerran hypyn jälkeen taakse ja saatiin onnistumisia. Mutta hurjasti treeniä se tarvitsisi, jotta saksalaisista tulisi sujuvia.

Viimeisenä vippaus. Nämä meni aika kivasti vaikka ei olla oikein koskaan tehty mitään samantapaistakaan. Muutamalla ekalla kerralla Nox taisi sujahtaa putkeen joka oli houkuttelevasti sen näkösillä, koska mä en ollut tarpeeksi selkeä siitä mitä halusin. Kun jarrutin kunnolla niin alkoi sujua ja meni tosi nätisti.

Rimoja tipahti tasan kaksi kertaa ja nekin oli puhtaasti mun mokia, mutta tässä taas näkee, että vauhtipätkät on Noxin heikkous ja ne tarvis hurjasti lisää treeniä. Ensi viikolla on vielä yhdet treenit ennen kauden vaihtumista, mutta täytyy sanoa jo nyt, että tämän kauden aikana tuntuu, että ollaan edistytty hurjasti. Tai mä olen oppinut ja ymmärtynyt paljon asioita ohjaamisesta ja me toimitaan Noxin kanssa paremmin yhdessä.

Huomiseen pitäisi vielä malttaa odottaa varmaa tietoa omasta pennusta, mutta aika makean pikkusen oon saamassa näillä näkymin <3 Lauantaina sitten haen neiti tänttärään kotiin, hurjaa!

Ristiriitaiset fiilikset

Montahan kertaa olen heittänyt vitsillä etten osaa enää kouluttaa pentua. Että oon ollut onnekas Noxin kanssa koska potentiaalia täystuhoon olisi ollut. Mutta olen aina sanonut sen huumorin siivittämänä ja pohtinut, että ei se nyt niin vaikeaa ole. Nyt mulla on jo kokemusta ja ajatuksia siitä miten just mä haluan asiat tehdä.

Mutta eilen mä suuntasin Wirneen tokotreeneihin ja pölisin muiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja sitten joku kuiskasi takaraivossa, että ehkä sä et oikeasti pysty tähän. Sä tuut mokaamaan pahemman kerran. Ja että sun pennulla tulee varmaan olee luusto paskana ja se sairastuu syöpään vuoden ikäisenä. Juu näin mun mieli toimii valitettavasti...

Luustosta tulen varmasti stressaamaan seuraavan vuoden ja tuijotan neuroottisesti pikkuisen jokaista askelta, mutta sille en voi mitään. Sen sijaan mä voin yrittää tehdä parhaani rakentaakseni siitä minulle mainion harrastuskaverin. Joten mä menin kotiin, nappasin lehtiön ja kirjasin ylös miljoona juttua jotka haluan tehdä ja opettaa pennulle. Kuulostaa varmasti hölmöltä, mutta niin tein viimeksikin. Ja sitten unohdin kaiken, käytin maalaisjärkeä ja ihan hyvä nokinokastakin tuli. Silti helpottaa, kun on jotain "ohjenuoraa" ja "tavoitteita" ylhäällä. Vaikka ne olisivatkin niin yksinkertaisia juttuja kuin "kulkekaa ratikalla".

Toisaalta nyt kun pennuista on tullut puheltua monen kanssa ja mietitty miten ne eroavat esim J - pennuista tossa iässä, olen sanonut monta kertaa, että olen tyytyväinen siihen millaiseksi Nox on kasvanut. Ja tarkoittanut sitä. Ja aina silloin mä tajuan miten paljon viimeiset kolme vuotta ovat opettaneet ja kyllä mä selviän. Ajatus puhtaalta pöydältä aloittamisesta ja uuteen otukseen tutustumisesta saa väkisinkin hymyilemään.

Hassua miten puhun kokoajan pennusta ja pikkuisesta vaikka tytölle on ollut nimi jo iät ja ajat valmiina. Ja olen laittanut sen jopa tunnisteeksi näihin pentuteksteihin. Mutta ennenkuin voin kutsua pentua Pilkkeeksi, tarvitsee nimi kasvot. Voih miten haluan jo tietää!

Pieni Pila - hiiwiö 

Pentuhuumaa

Emilia alkaa olemaan jo vakikasvo pentulandiassa. Neljä kertaa olen käynyt katsomassa P - kakruja ja aika monta kertaa varmaan ehdin vielä kolmen viikon sisällä! On kyllä ollut tosi hauskaa päästä tapaamaan pentuja näin paljon ja seurata miten nopeasti ne kehittyvät ja millaisia persoonia niistä on tulossa. Aikas hauskoja.

Tänään hengailtiin pihalla ja eilen istuskelin pari tuntia pentujen seurana agihallilla. Kaikki ottivat uuden kokemuksen lunkisti, niin kuin kuulemma kaiken muunkin, ja sain jopa vähän leikittyä tyttöjen kanssa ekaa kertaa. Saatoin hieman ihastua yhteen neitiin joka repi lelua hurjalla voimalla ja päättäväisyydellä... Nox pääsi ennen omia treenejään myös moikkamaan pikkusisaria ja voi miten iloinen isoveli se olikaan! Olin hirmutyytyväinen sillä Nox on tavannut pentuja kunnolla oikeastaan vain kerran aikaisemmin ja sillon se oli rauhoituksesta hieman pihalla ja ärähteli sitä kiusaaville termiiteille.

Hyvät unenlahjat

Alle kolme viikkoa jäljellä. Nyt odotellaan vaan malttamattomana tietoa siitä kuka on kenenkin pentu. Pieni aavistus on jo tullut Evan puheiden sekä pentujen kanssa vietetyn ajan perusteella, mutta katsellaan. Kovin mainioita pikkuisia ne ovat kaikki <3

Aksaa

Perjantaina oli kunnon hyvänmielen treenit. Nox oli oma itsensä, mulla oli hyvä fiilis ja rata oli hauska. Kivaa!

Eihän tämä nyt toki mikään järkyttävän monimutkainen rata ollut, mutta Nox ei tiputtanut riman kuin pari kertaa ja nekin olivat täysin mun virheitä! Ihan huippua. Nyt jos/kun tää rimojen räiskintä saadaan kuriin, Noxilla on hienot kepit ja kontaktit sujuu, voidaan ihan oikeasti alkaa tekemään nollatreeniä ja miettiä kisaamista. Musta on alkanut myös tuntua, että voin luottaa Noxiin ja tiedän mitkä on meidän vahvuudet. Happy happy.

Ensitapaaminen

Ei sanoja <3

Kepkepkep

Maanantaina oli toinen kerta keppi- ja kontaktikurssilla ja tällä kertaa keskityttiin täysin pujotteluun.

Ennen tuntia törmättiin pihalla Evaan ja Maggieen ja päätettiin päästä sisarukset vähän riehumaan, kun oltiin kerrankin molemmat hyvissä ajoin paikalla. J - pentueen mustilla oli kyllä niin kivaa! Molemmat olivat riemuissaan leikkikaverista ja omistajat höpöttivät penskoista innolla. Torstaina pääsenkin jo katsomaan pikkuisia ekaa kertaa <3

Kepit olivat kahden mutkaputken "keskellä" ja niistä pääsi sitten ottamaan vauhtia. Meidän piti miettiä miten lähellä keppejä ohjaajan tulisi olla ja miten meidän tulisi kertoa koiralle, että matka jatkuu keppien jälkeen toiseen putkeen. Tarkoituksena oli katsoa taas miten paljon tukea koira vaatii pujottelussa ja vilkuileeko se ohjaajaa vaikka ohjaus hyvissä ajoin kertoisi mihin matka jatkuu.

Ekalla kahdella kerralla Nox haki kepit tosi nätisti, mutta vikalla välillä sujahti ulos vaikka kyseessä oli vain kuusi keppiä. Kaarina käski minun koittaa keskittyä suoraan juoksemiseen, koska nyt lähdin jo lopussa kääntämään omaa linjaa kohti putken suuta ja silloin Nox sujahti ulos. Kun korjasin linjani niin nokinokka ei paljon kysellyt vaan meni just sinne minne ohjattiin. Jes!

Tokalla kierroksella otettiin pitkät kepit. Eka pelkästään keppejä molemmilta puolilta. Nox oli hieman piippaillut häkissä kun kuuli toisen huutavan "putkeen" ja huomasi heti, että nyt sen vire oli taas korkeammalla ja se oli messissä. Ekalla kerralla taisi sujahtaa väärästä välistä, mutta sitten se jäikin.

Kun tämä meni hyvin, Kaarina antoi minulle kaksi tehtävää: kun koira on hakenut kepit, minun pitäisi olla katsomatta sitä ja pyöritellä käsiä samalla kun edettiin. Yksi koiraharrastusurani tähtihetkiä kun ekalla kerralla huudahdin "Kato Nox!" ja sehän keskeytti kepit ja tuli mun luokse :D Mutta nokinokka teki niin hienosti! Mä olin aika varma, että käsien pyörittely yhdistettynä siihen etten katso sitä, olisi vielä liian vaikeaa, mutta mitä vielä! Ekalla kerralla hämmennys näkyi normaalia hitaampina keppeinä, mutta sen jälkeen ei ongelmia. Ihan supertaitava Nox <3 Ja mä näytin kuulemma todella sulavalta käsiä heilutellessani :D

Nox sai taas hurjasti kehuja muiltakin ohjaajilta sen kepeistä ja olin niin ylpeä siitä! Ekalla kierroksella se haahuili, edes putket eivät kiinnostaneet ja Nox pyrki vain kepeille. Toisella pätkällä mä pidin heti alussa bileet ja olin hyvällä tuulella ja se näkyi kyllä nokinokastakin. Sitä ei enää kiinnostanut hajut ja asenne oli kohdillaan. Mun mieliala vaikuttaa tohon koiraan kyllä ihan älyttömästi. Eva sanoi Prillan olevan ihan samanlainen ja, että Noxissa muutenkin on hirmusti samaa äitinsä kanssa.

Kotiläksynä siis Noxille erilaisia häiriöitä kepeille. Keppejä "painamalla", kauempaa jne. Eiköhän tästä vielä hyvä tule.

Slow motion

Asteikolla 1 - 10, miten vaikeaa on piirtää paikkansa pitävää rataa puhelimella? No aika hitsin vaikeaa.

Eilen taas treenailtiin aksaa ohjatusti. Menin treeneihin ajatuksella "Nyt puututaan rimojen räiskintään", mutta kumma kyllä niitä ei tippunut kuin yksittäisiä kertoja.

Nox tuntui alusta asti todella tahmealta. Se ei reagoinut lämppälenkilläkään naksautuksiin ja hallissa omaa vuoroa odotellessa olivat ajatukset ihan jossain muualla. Me ollaan vihdoin löydetty omat toimivat rutiinit treenien alkuun ja siitä on hetki kun Nox ei ole ollut mukana hommissa ja keskittymiskyky on ollut kadoksissa.

Noxia sai "repiä" mukaansa radalla. Se ei yrittänyt varastaa lähdössä, räiskinyt rimoja, sujahtanut putkiin vaikka ei olisi pitänyt ja sitä piti kunnolla saatella esteille joille normaalisti irtoaisi. Sinällään positiivisiakin juttuja, mutta nyt koko homma tuntui hidastetulta. Ihan kun olisin katsonut meidän tekemistä ulkopuolelta. Se jokin "terävyys" ja into puuttui ja pakko sanoa, että vaikka normaalisti kiroan mustaa salamaa ja omaa koordinaatiokyvytöntö pökkelöjalka itseäni niin on se vaan siistimpää kun toinen menee täysiä.

Ensin pelästyin että nyt on joku paikka kipeänä, mutta suoritusten välit mentiin niin nokka maassa ja suu väpättäen, että taisi jonkun sulotuoksut olla ihan liian mielenkiintoisia tällä kertaa. Pitää tarkkailla tilannetta.

Ja rata näytti (jokseenkin) tältä

Oli siellä onneksi onnistumisiakin. Kontaktit toimi kivasti ja pituudelle tein vastakäännöksen vaikka se on mulle jostain syystä todella luonnoton liike. Siihen kääntyi kyllä tosi nätisti!

Maanantaina ois taas keppi/kontaktikurssi. Toivottavasti Nox on silloin oma itsensä.

Pikakuulumiset

Pikaiset aksakuulumiset. Perjantain ohjatuissa mentiin taas vauhdilla. Nox sujahti putkiin minkä kerkesi vaikka ei tosiaan olisi pitänyt. Minä olen yrittänyt muuttaa asennettani ja käytin oikeasti pitkään rataantutustumisessa linjojen ja eri ohjauskuvioiden, en niinkään esteiden, miettimiseen. Ja minusta se tuotti heti tulosta.

Nox sai taas hirmusti kehuja sen kepeistä. Se hakeutuu niille hienosti vähän hankalammastikin kulmasta, etenee hirmuisella vauhdilla ja määrätietoisesti. Vähän olin ehkä rinta rottingilla, sen verran olen paininut ja tehnyt hommia pujottelun kanssa. Onneksi työ on tuottanut tulosta!

Keppeihin nähden seuraava hyppy oli 90 asteen kulmassa ja minä meinasin heittää Noxin takaakiertoon ja tehdä persjätön jotta pääsisin oikealle linjalle. Cajsa  ehdotti kuitenkin japanilaista ja koitettiin siis meille ihan uutta ohjaustekniikkaa. Ja miten hienosti Noxilla meni <3 Mäkin jopa sain kehuja omasta rytmityksestä. Mehän kehitytään :D

Rimoja sensijaan tuli taas alas kuin sieniä sateella. Omissa treeneissä tilanne on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan kun moista huolimattomuutta ei ole sallittu joten pitää vaan jatkossa olla tiukempi myös ohjatuissa. Etenkin kun mielentila niissä on tavallistakin kiihkeämpi.

Pari kertaa ollaan käyty treenamassa keppi- ja kontaktikurssin kotiläksyjä ja suunta on onneksi oikea eli ylöspäin.

Vauvoja

Aika kuluu niin hitaasti. Vielä 6,5 viikkoa jäljellä...Mutta aloitetaan pentuspämmäys jo nyt! Kunpa olisi kristallipallo niin tietäisi kuka näistä neljästä typystä muuttaa tänne ensi kuun lopulla. Kaikki kuvat ovat Prillan omistajan Evan ottamia :) 

Pokka

Pinna

Pila 

Pika

Mamma ja kaikki tytöt

Kontakteja ja keppejä

Eilen meillä alkoi neljän kerran kontakti- ja pujottelukurssi lägillä. Nimensä mukaisesti kurssilla on tarkoitus pureutua kunkin koirakon kontaktien ja pujottelun ongelmakohtiin. Tapaamme aina kahden viikoin välein joten kotiläksyjäkin ehtii hyvin harjoitella aina tässä välissä. Niitä ehtikin tulla jo iso pino! Meidän lisäksi ryhmässä on myös Noxin sisko Maggie ja oli kyllä hurjan hauska nähdä miten samantyylisiä sisarukset olivat. Omat paineensa minulle toi Maggien (ja Prillan) omistajan Evan läsnäolo, mutta nokinokka käyttäytyi erinomaisesti enkä joutunut häpeämään yhtään.

Ekana näytettiin miten Nox teki kepit "normaalisti". Tosin vain kuudella kepillä. Ja sitten Kaarina heitti meille tehtäviä. "Istuta koira ja kutsu se kauempaa kepeille", "Lähetä se kepeille ilman liikettä", "Juokse kovaa eteenpäin", "Älä katso koiraa ja juokse ohitse" jne. Huomattiin, että Nox vaatii minulta aika paljon tukea eikä se kestä vielä kovin hyvin sitä, että olen sen edellä vaan silloin tulee kiire ja keppejä jää välistä. Jo se, että en katso sitä pujottelun aikana saa Noxin kiirehtimään. Joten treenattin muutama kerta niin että en katsonut koiraa, mutta etenin se tukena koko suorituksen ajan ja saatiin kivoja pätkiä.

Toisella pätkällä halusin katsoa meidän puomia. Näytin miten Nox valuu läpi yhdellä käskyllä ja jos painotan "kiipee" niin se himmaa. Koitettiin vaan siis yhdellä käskyllä ja Kaarina naksautti kun sain palkata. Kaksi ekaa kertaa Nox taisi valahtaa kontaktin läpi, mutta kolmannella ja lopuilla kerroilla jäi nättiin 2on2offiin. Hirveästi siis vaan lisää treeniä. Plääh, kontaktit on niin tylsiä :P

Eilen käytiin myös hakemassa meille oma dobopallo (pinkki, daa) ja aamulla treenailtiin ekaa kertaa. Melkoista tärinää aluksi, mutta parani loppua kohden. Aloitetaan nyt maltillisesti ja lisätään haastetta pikkuhiljaa niin saadaan nokinokan syvät lihakset huippukuntoon :)

Pentuun liittyen: Eva kertoi kaikkien voivan pulskasti <3 Tuijotan kuvia päivittäin ja tunnustelen tuleeko jostain samanlaista fiilistä kun Noxista aikanaan. Ja tuleehan sieltä. Jännä nähdä osuuko intuitio tälläkin kertaa oikeaan niinkuin mulle usein on käynyt. Meillä on täällä kaikki jo valmiina ja vain se tärkein puuttuu...

Odottavan aika on piiiiiiiiitkä

Jotain olen vihjaillut jo viimeisen vuoden siellä täällä ja osa ystävistäni sekä wirnistelijät tämän ovat jo tienneet.

Meille tulee nimittäin pentu! Eikä mikä tahansa pentu vaan Noxin puolipikkusisko samasta emästä, Prillasta <3 Kuulin huhuja mahdollisuudesta jo yli vuosi sitten ja kun eräässä paimennuksessa juteltiin penskoista ja Laura huikkasi aitauksesta, että Prillalle tulee toinenkin pentue ensi vuonna (ihailtavaa pystyä kuuntelemaan paimentaessa meidän keskustelua kun itsellä on edes pystyssä pysyminen vaikeaa :D) se oli menoa. Samana iltana pistin viestiä menemään ja pitkä odotus alkoi. Ja eilen saavutettiin yksi iso välietappi kun pikkuiset syntyivät, viisi narttua ja kolme urosta <3

Mä olen niin onnellinen tällä hetkellä! Nox on musta ihan mahtava niin harrastuksissa kuin kotonakin, etenkin nyt kun kaikki levottomuus on poissa kastroinnin myötä. Sen ainut "ongelma" on ylisuuri ohjaajapehmeys ja toivon, että siinä suhteessa seuraava penska olisi hieman erilainen. Mutta tiedän että tuli mitä tuli, mun pieni Pilkkeeni tulee olee niin hieno <3

Pentu tulee tosiaan Wirneen Daco x Prilla yhdistelmästä. Dacoa käytettiin jo viime vuonna Prillan puolisiskolle Naurulle ja nähtyäni M - pentueen poikia, on mulla aika kovat odotukset näistäkin kakruista. Luvassa siis armotonta pentuspämmiä koko tää vuosi :D

Muuten ei mitään kummallisuuksia. Aksatreenit sujuu kivasti ja muissa lajeissa yritän nyt työstää omaa jännitystäni ja sitä miten Nox reagoi siihen. Jos päästäis sit joskus kisaamaankin ilman pelkoa totaalisesta flopista :D Keväälle on suunnitteilla kaikenlaista kivaa joten toivottavasti huhtikuun loppu tulee nopeaa!

Hektistä hommaa

Tuossa jokin aikaa sitten tietokoneeni sanoi poks työpäivän aikana eikä suostunut enää käynnistymään sen jälkeen...eli puhelimen kanssa mennään.

Perjantai oli itselle aika hektinen päivä. Syöksyin töistä suoraan kotiin, pakkasin autoon koko porukan ja suuntasin Lägille treeneihin. Nox sai odotella kevythäkissä radan rakentamisen ajan ja sitten kiskoin sen aikalailla suoraan kentälle. Oma kiireisyyteni ja levottomuuteni heijastui suoraan nokinokkaan ja se piippaili hieman odotellessa eikä ollut ihan niin messissä kuin aikaisemmin vaan välillä unohtui haistelemaan kentälle jääneitä sulotuoksuja.

Treenien teemana kontaktit jonka lisäksi mentiin vaan vauhtiympyrää. Noxin kanssa halusin katsoa puomia sillä se on alkanut hiippailemaan alastuloissa eikä tule nätisti 2on2offiin. Apupalkkaajan kanssa saatiin vauhtia ja hiippailu unohtui. Koitettiin joitain kertoja puomi - vauhtiympyrä - puomi yhdistelmää ja heti löytyikin ongelma. Ei joskaan mikään uusi ja ihmeellinen.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt Noxin rimojen räiskimistä ja epäillyt ongelman olevan huonosti tehdyt pohjatyöt. Noxille rima ei ole suoritettava este vaan hidaste ja etenkin kun se pääsee kiihdyttämään kunnolla, se alkaa huolimattomaksi. Sekoitettiin hyppykorkeuksia ehkä välillä 45-55 ja heti meni paremmin. Eipä me oikeasti olla ees treenattu hirveästi vauhdikasta etenemistä vaan enemmänkin erilaisia kiemuroita. Lisää perustreeniä siis luvassa. Huoh, on se vaikeaa kun ei ole alussa tajunnut mitään agilitystä ja menty sen mukaan mitä kurssilla on sanottu..

Agista ajettiin Lisalle josta suunnattiin aamulla Viroon näyttelyyn. Eikä mennyt kun kaks tuntia tunnin matkaan sumun takia! Mutta oli sen arvoista. Oli meinaan ihan törkeän hauska reissu :)

Flow

Musta mikään ei ole kauniimpaa kun katsoa koiraa ja omistajaa jotka tietävät agissa mitä tekevät. Tiedättekö sellaista liikettä joka näyttää vaivattomalta? Takana on tietenkin valtava määrä töitä, mutta siinä ne etenevät radalla yhdessä, ihan kun se ei olisi mikään kumma juttu.

Tälläiselle puupökkelölle ajatus flowsta radalla yhdessä rasvatun salaman kanssa tuntuu, noh, mahdottomalta. Mutta eilen  tapahtui jotain kummallista! Jotain maagista ja ihmeellistä. Me löydettiin flow!

Alussa piti tehdä saksalainen heti toiselle esteelle. Ja sitten perään toinen. Juu ei onnistunut. Jostain syystä menetän täysin suuntavaistoni ja unohdan ajatukseni linjoista ja ylipäätään radasta kun joudun jättämään koiran hetkeksi taakseni. Se johtuu siitä samasta luottamuspulasta mistä aina. Pitäisi oikeasti treenata näitä kohtia kunnolla...

MUTTA. Koitettiin jotain ihan muuta alkuun. Pakkovalssi kakkoselle ja kolmosella backflap. Ja siitä se vaan lähti sujumaan. Mulla oli fiilis että tiesin miten jatkaa ja ohjata ja se näkyi myös Noxin menossa. Se eteni vauhdilla, mutta keskittyneesti eikä räiskinyt rimoja. Kepit se suoritti ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti ja mä olin niin ylpeä. Kyllä niitä on tahkottukin. Jäi jopa niin hyvä fiilis että löysin itseni selaamasta sagin kisakalenteria...

Ja heti perään virkkua, koska omaa vuoroa odotellessa tehtiin vähän rallya ja täytyy sanoa taas että olen niin tyytyväinen Noxin kastrointiin. Se ei ottanut häiriötä putkeen kiitävästä aussieneidosta tai huutavista koirista. Ai hitsi miten hieno poika <3

Monelle tälläiset jutut voi olla itsestäänselvyyksiä, mutta meille ihan äärettömän suuria askelia oikeaan suuntaan kaiken sen väännön ja tappelun jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa :)

Koneeni sanoi poks joten kuvaa radasta tai mistään muustakaan ei nyt ole...

Missing you is the hardest part

Jokin aikaa sitten Geran jalka napsahti sen noustessa makuulta. Ensin se alkoi ontua hieman ja sitten oikeaan etujalkaan kasvoi patti joka suureni järkyttävää vauhtia. Vietin tuntikausia netissä etsien syytä oireille samalla kun odottelimme tulevaa lääkäriaikaa. Paljon toivoa ei annettu ja kaikki tuntui osoittavan osteosarkoomaan eli luusyöpään. Lääkäri oli samaa mieltä, mutta koska jalka ei tuntunut vaivaavan Geraa eikä sillä ollut kipuja, oli lääkäristä turha alkaa tehdä kalliita testejä kun mitään ei jokatapauksessa olisi tehtävissä. Pitäisi elää päivä kerrallaan.

Gera tuli siis kotiin ja aloimme valmistaa itseämme tulevaan. Vaikka Gera ei sinänsä voinut huonosti, puhuimme jo varovasti äitini kanssa, että emme halua pitkittää välttämätöntä. Eikö olisi kaikille parempi jos saisimme muistaa Geran omana itsenään, emme kivuista kärsivänä ja ruokahalunsa menettäneenä varjona itsestään? Itsekkäästi halusimme sen saavan vielä yhden joulun jonka jälkeen päätimme miettiä asiaa vakavasti...

Gera sai vetää jouluna kinkkua mielin määrin ja se sai joululahjaksi parhaan lahjan ikinä; lähes 20 vinkua sisältävän pehmolelun! Kävelimme sen kanssa tutun järven rantaa ja se oli niin innoissaan. Innoissaan mutta väsynyt. Heti joulun jälkeen suunta tuntui muuttuvan..se jyrsi pattiaan, väsähti nopeasti ja halusi oleskella itsekseen. Teimme raskaan päätöksen ja varasimme ajan eutanasiaan. Eutanasia, miten hirveä sana. Sinä päivänä tuli itkettyä.

Pari päivää ennen tuota aikaa Gera kömpi viereeni ilmapatjalle nukkumaan ja oli kainalossani koko yön vaikka se ei ole tehnyt sitä aikoihin. Rutistin sitä niin kovaa kuin pystyin ja yritin painaa mieleeni miltä sen karva tuntui ja tuoksui. Kun tulin torstaita edeltävänä iltana kotiin, se ryntäsi niin onnellisena minua vastaan. Ihan kuin emme olisi nähneet pitkään aikaan. Ja sitten Gera romahti....se hengitti todella raskaasti, makasi lattialla minun, äitini ja siskojeni rapsuteltavana, antoi meidän itkeä turkkinsa märäksi. Äitini valvoi lähes koko yön sen vierellä peläten ja toivoen, että Gera nukahtaisi siihen.

Torstai aamu oli hirvein kokemani. Kello tuntui lyövän nopeammin eteenpäin kuin koskaan ja pian oli aika lähteä. Sanoa hyvästit rakkaalle pystykorvalleni.

Gera

1.6.2016 - 29.12.2017 

"Imagine if I was given one moment,
just a single slice of my past.
I could hold it close forever,
and that moment would always last...."

Huippu fiilis!

Meillä oli perjantaina aikas hienot treenit. Nox kävi pitkän ohjattujen treenien tauon jälkeen "aavistuksen" kierroksilla, se piippasi meidän vuoroa odotellessa, räiski rimoja ja liikkui kuin rasvattu salama mikä oli tälläiselle puupökkelölle hieman liikaa, mutta ai että, me tehtiin yhdessä töitä ja musta tuntu ihan sikahyvältä!

Olen ollut viime aikoina kokoajan vain tyytyväisempi ja tyytyväisempi päätökseeni kastroida Nox. Pienistä jutuista on nähnyt muutoksia kesästä asti, mutta muutamat viime treenit ovat todella näyttäneet suuren muutoksen. Poissa on nenä kiinni hallin lattiassa menevä nokinokka johon kontaktin saaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Olin ihan varma ettei se pystyisi keskittymään omalla vuorollaan, kun katsomossa haukkui ja ulisi toinen aussie, mutta ei mitään ongelmaa. Se tuntui vaan tsemppaavan Noxia yrittämään enemmän. Ihan huippua <3

Mittasuhteet enemmän kuin todennäköisesti päin honkia

Rata itsessään oli aika hauska. Ei liian hankalia kohtia, mutta ei myöskään mikään läpihuutojuttu, ainakaan meille. Ihan ekana pyysin, että katsottaisiin keppejä. Noxilla kun helposti jää osa pujottelematta sen kiihtyessä...YHHH miksen pyytänyt jotain kuvaamaan meidän suoristusta! Se oli niin upea. Eteni itsevarmasti ja mielettömällä draivilla, sujahti sisään vaikeista kulmista eikä tehnyt yhtään virhettä.

Onneksi muualla löytyikin sitten hinkkaamista. Tehtiin pääasiassa väliä 8-16. Ysillä oli tarkoitus tehdä persjättö enkä luottanut tarpeeksi Noxiin vaan jäin varmistelemaan joten ohihan se sujahti. Lopulta saatiin tosi hyviä suorituksia kun uskalsin tehdä ajoissa. 11-12 kohdalla olin jälleen ihan liian myöhään työntämässä Noxia takaakiertoon. Lopulta saatiin sekin onnistumaan, mutta selkeästi minä tarvitsen lisää treeniä jotta osaan ohjata Noxia oikein. En tiedä miksi kaikki tuollaiset kohdat ovat itselleni ihan hirveän vaikeita...

Mutta olipas kiva olla taas ohjatuissa! Heti sai paljon ajateltavaa meidän heikoista kohdista ja siitä miten jatkaa eteenpäin. Minulle ei selkeästi sovi omatoimitreenaaminen jos en pääse siinä välissä hakemassa oppia muilta. Olihan tuossakin monta juttua joiden tiesin vaativat treenaamista, mutta helposti itsekseen touhutessa en uskalla mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja treeneistä tulee vaan hauskaa hömpötystä. Toki hauskanpito on yksi tärkeimmistä jutuista, mutta olis sitä hyvä kehittyäkin siinä samalla :'D