lauantai 18. maaliskuuta 2017

Slow motion

Asteikolla 1 - 10, miten vaikeaa on piirtää paikkansa pitävää rataa puhelimella? No aika hitsin vaikeaa.

Eilen taas treenailtiin aksaa ohjatusti. Menin treeneihin ajatuksella "Nyt puututaan rimojen räiskintään", mutta kumma kyllä niitä ei tippunut kuin yksittäisiä kertoja.

Nox tuntui alusta asti todella tahmealta. Se ei reagoinut lämppälenkilläkään naksautuksiin ja hallissa omaa vuoroa odotellessa olivat ajatukset ihan jossain muualla. Me ollaan vihdoin löydetty omat toimivat rutiinit treenien alkuun ja siitä on hetki kun Nox ei ole ollut mukana hommissa ja keskittymiskyky on ollut kadoksissa.

Noxia sai "repiä" mukaansa radalla. Se ei yrittänyt varastaa lähdössä, räiskinyt rimoja, sujahtanut putkiin vaikka ei olisi pitänyt ja sitä piti kunnolla saatella esteille joille normaalisti irtoaisi. Sinällään positiivisiakin juttuja, mutta nyt koko homma tuntui hidastetulta. Ihan kun olisin katsonut meidän tekemistä ulkopuolelta. Se jokin "terävyys" ja into puuttui ja pakko sanoa, että vaikka normaalisti kiroan mustaa salamaa ja omaa koordinaatiokyvytöntö pökkelöjalka itseäni niin on se vaan siistimpää kun toinen menee täysiä.

Ensin pelästyin että nyt on joku paikka kipeänä, mutta suoritusten välit mentiin niin nokka maassa ja suu väpättäen, että taisi jonkun sulotuoksut olla ihan liian mielenkiintoisia tällä kertaa. Pitää tarkkailla tilannetta.

Ja rata näytti (jokseenkin) tältä



Oli siellä onneksi onnistumisiakin. Kontaktit toimi kivasti ja pituudelle tein vastakäännöksen vaikka se on mulle jostain syystä todella luonnoton liike. Siihen kääntyi kyllä tosi nätisti!

Maanantaina ois taas keppi/kontaktikurssi. Toivottavasti Nox on silloin oma itsensä.

1 kommentti:

  1. Toivotaan että oli vain ajatukset muualla! Mulla oli vähän samanlaiset fiilikset viimeisimmissä jälkitreeneissä, kun koira jota aina saa toppuutella kävikin hitaalla, eikä oikeen innostunut mistään. Yhtäkkiä sitä ärsyttävää vallattomuutta alkoikin kaivata! :D

    VastaaPoista