Onnistaiskohan?

Mulla on maailman huonoin arpaonni, mutta koitetaan nyt kuitenkin...Eli Hennan blogissa olisi kiva arvonta tarjolla niin fretti/kissa - kuin koiraihmisillekin. Menkää kurkkaamaan! :)

Oi ihana agility

Tällä viikolla ollaankin oltu ekstra-aktiivisena agin parissa. Perjantain ohjattujen lisäksi ollaan käyty nimittäin pari kerta omatoimitreenaamassa. Maanantaina oli tarkoitus vain koittaa 50cm hyppyjä, kun ollaan jumahdettu siihen 45cm...Edellisen illan ryhmiltä oli kuitenkin jäänyt kiva pieni rata jälkeen ja höntsäiltiin sitä. Pari valssia ja välistävetoja. Kaikki sujui jees 50cm hypyilläkin, joten nyt jatketaan niillä jonkin aikaa ennenkuin nostetaan taas. Välistävedoissa Nox valui vähän turhan pitkälle ekan hypyn jälkeen, joten käytiin treenaamassa niiden tekniikkaa erikseen. Hienosti sujui kunhan muistin kertoa ajoissa mitä oli tulossa. Keppejä ollaan tehty myös ahkerasti ja nyt kuusi keppiä menee hienosti enkä usko uusien keppiparien lisäämisen olevan iso juttu. Ainut ongelma on, että Nox tuntuu kuumuvan hurjasti keppejä tehdessä = keskittyminen ei ole parasta mahdollista ja Nox ei kamalasti mieti mistä välistä sinne kepeille pitikään mennä. Lelupalkkaa kepit eivät myöskään kestä vaan pakko palkata namilla, jotta nokinokka jaksaa keskittyä. Pitää naksutella ja vahvistaa sisäänmenoa vielä erikseen.

Perjantain ohjatuissa olikin kuin mulle tehtyjä harjoituksia! Yksi meidän isoimmista ongelmista on nimittäin mun jännittäminen. Ennen Nox meni lukkoon, mutta nyt se tuntuu vain kiihtyvän entisestään jos minua ahdistaa. Tarvittaisiin siis oikeasti treenejä joissa joiden poistumaan omalta mukavuusalueltaani. Meille oli suunniteltu kaksi pientä tekniikkaharjoitusta joista ensimmäisessä oli aseteltu kahdeksan hyppyä ympyrään. Tarkoituksena oli jättää koira kehän ulkopuolelle ja sisältä kutsua se liikkeelle. Koira heitettiin suoraan esteen yli, takaakiertona seuraava jolloin päästiin takaisin kehän sisälle ja sitten suunta vastapäätä olevalle hypylle ja homma toistettiin kääntymällä koko kierros aina oikeaan tai vasempaan kunnes palattiin lähtöpisteeseen. Olipas epäselvää :D Meillä meni kaikkea muuta kuin hyvin. Mua hermostutti enkä ollut tarpeeksi selkeä. Story of my life.

Seuraavaa pistettä jännitin ehkä vielä enemmän, mutta tykkäsin siitä kovasti! Meille oli laitettu viisi estettä hieman kaarevaan linjaan ja esteet oli numeroitu vasemmalta oikealle 1-6, niin, että putken toinen pää oli 3 ja toinen 4. Menimme koiran kanssa odottamaan selkä esteisiin päin ja kouluttaja antoi meille ensin kolme estettä jotka suorittaa. "Rataa" katsomatta piti itse suunnitella linjat ja ohjaukset ja jos selvisi ensimmäisestä kierroksesta, antoi kouluttaja neljä uutta estettä jne. Me päästiin kuusi estettä läpi ennenkuin aika loppui. Ennätys oli kuulemma seitsemän ja täytyy sanoa, että sitä kuuttakin piti hetki pähkäillä kun ei päässyt katsomaan esteitä :P Ihan hurjan kiva ja hyödyllinen harjoitus! Jouduin kerrankin miettimään itse ohjaukset ja yllätyin, että osasin tehdä niitä jopa suhteellisen sujuvasti :D

Täytyy taas kehua, että tykkään hirmusti meidän nykyisistä kouluttajista. Ei tehdä pelkkää rataa vaan hiotaan oikeasti tekniikkaakin ja saadaan hyödyllistä palautetta. Toivottavasti saadaan jatkaa kesäkausi samassa opissa!

Pari viikkoa sitten huomasin muuten jotain järkyttävää : Minun ihana pieni, 7kk ikäinen fretinpentuni oli aloittamassa kiiman. Suvulleen ominaiseen (tai ainakin äitinsä ja isoäitinsä) tapaan Avilla oli täysi kiima päällä muutamassa päivässä ja käytiinkin sitten viikon sisään hakemassa implantti, joka nyt jo tuntuu tasaavan tytön luonnetta. Kiima nimittäin oireili tekemällä aktiivisesta sähköjäniksestä vieläkin aktiivisemman ja täpäkämmän. Sain ihan kunnolla hammastakin pari kertaa! Muuten Avi tuntui purkavan kiima-aktiivisuutensa Novaan. Heräilin useita viikkoja keskellä yötä Novan sähinään ja kiljuntaan samalla kun Avi kotkotti sekopäisenä. Hullu vauva :D Nyt toivotaan ettei kukaan muu kuin MuiMui tarvitse lanttia tänä keväänä, joskin olen varautunut myös Muusaan ja Novaan. MuiMui saa lantin vaikkei kiima alkaisikaan. Sen verran riutuneen näköinen se oli viime kesänä, että uskon lisämunuaisten prakaavan. Onneksi lisämunuaissairaus ei ole fretille kuolemantuomio vaan vanheneville freteille melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Eläinlääkäriä sivuten, olen melko varma että Nox menettää kalleutensa viimeistään syksyllä. Sen verran stressaavaa tuntuu senkin elämä olevan jatkuvien hajujen ympäröimänä....

On se rankkaa

Viime viikko oli kaikkea muuta kuin hauska...Sunnuntain paimennuksessa kävi nimittäin pieni accident. Tallin piha oli ihanan jääkerroksen ja veden peitossa ja joku urpo oli unohtanut nastakengät kotiin...Nox saattoi vähän innostua nähdessään Lauran, minä astuin harhaan ja otin oikealla kädellä vastaan kun jalat pettivät alta. Auts. Ajattelin, että vaikka käsi jomottaakin niin eiköhän se parissa päivässä parane. Noh, olin käsipuolena koko viime viikon, kun vesipullon avaaminenkin teki kipeää. Se tarkoitti sunnuntain episten unohtamista ja treenien väliin jättämistä. Olin silti töissä kisoissa, mutta vähänkö oli tylsää kun ainut mihin pystyin oli käsiajan ottaminen.

Käden kipuilusta olisin selvinnyt, mutta Nox (tai naapurin nartut) olivat suunnitelleet lisäkivaa tähän treenittömään, laiskaan viikkoon. Nox on näyttänyt aika selkeästi, että joku lähistöllä on hedelmällisessä tilassa. Se on piippaillut, läähättänyt, kerjännyt ulos, lutkuttanut pissoja ja yleisesti ollut vaan ihan pirun rasittava. Mutta en ollut varautunut siihen sekoiluun mitä viime viikko oli. Nox valehtelematta itki tuntikausia, jopa kokonaisia öitä, putkeen, ei suostunut syömään, tekemään kunnolla asioitaan pihalle tai ylipäätään toimimaan millään tavalla. Oli ihan yhtä turhan kanssa yrittää aktivoida nokinokkaa sisälläkään, kun se ei reagoinut naksuun tai suostunut syömään edes maksanameja vaikka olisi väkisin yrittänyt tunkea niitä kurkusta alas. Ihanaa.

Paskinta tässä on etten tiennyt miten itse suhtautua. Nox ei voi hormoneilleen mitään, mutta silti tiuskin ja kiukuttelin sille...välillä oli pakko vaan poistua huoneesta etten hermostuisi. En ole pahemmin miettinyt Noxin pallien kohtaloa, mutta aihe nousi esille paimennuksessa ja tämän episodin jälkeen huomasin googlettelevani kokemuksia kastroinnista. Miinuksia ja plussia löytyy enkä osannut muodostaa järkevää kantaa asiaan. Noxin emän omistaja sanoi tilanteen kuulostavan siltä, että kulkuset vois kyllä poistaa. Ja jos elämä tulee olemaan näin hankalaa niin parempi se on uskoakseni Noxinkin kannalta. Meitä molempia kun tuntuu tämä tilanne stressaavan eikä kellään ole kivaa :/ Nyt tilanne on onneksi taas rauhoittunut, mutten odota innolla seuraavan naapurintytön juoksuja...

Treeniä

Yritän nyt päästä kiinni tämän vuoden treeneihin ja olla aktiivisempi bloggaaja...Tässä vain ohjatut. Sen lisäksi ollaan käyty pari kertaa viikossa hallilla treenaamassa milloin mitäkin. Lähinnä pieniä juttuja agia varten.

29.1.2016

Meiltä on jäänyt parit treenit välistä Fantasticin ja sairasteluni vuoksi, joten ei oltu vielä päästy Sarin treeneihin. Olen nähnyt Sarin koiran kuitenkin kisaamassa ja alkeiskurssilla Sari opetti meille jotain pätkiä, joten menin hyvillä mielin treeneihin enkä joutunut pettymään! Aikaisemmin ollan tehty lähinnä ratoja ja vaikka kivaa on ollut, olen kaivannut enemmän hinkkaamista. Teoriaa ja ohjeita siitä miten rytmittää liikkeitä jne. Itse olen ainakin hukassa kun minulle lyödään uusi ohjauskuvio ja miltei heti pitäisi liittää se radalle. Sari oli kuitenkin suunnitellut meille ihan muutaman esteen pätkän ja tarkoituksena oli harjoitella niistoa, pakkovalssia, saksalaista ja viskileikkausta, mitä nyt kukin tarvitsi.

Me tehtiin jälleen kahdessa pätkässä. Vuoroa odotellessa juttelin uusien ryhmäläisteni kanssa ja kaikki olivat ihanan ymmärtäväisiä meidän ongelmia, yleisöön karkailua ja haahuilua, kohtaan. Monella oli ollut samoja ongelmia alussa muttei nykyään joka valoi taas uskoa tuohon koiraan. Meillä on toivoa!

Noxin kanssa aloitettiin niistolla, helppoa. Kokeiltiin myös pakkovalssia, jonka epäilinkin sujuvan hienosti. Meille on istunut pakkovalssi todella hyvin alusta asti ja niin nytkin. Ei siis hinkattu sitä turhaan. Seuraavaksi vuorossa viskileikkaus. Vähän epäilin miten Nox irtoaisi hypylle sille hassussa kulmassa, mutta Nox osoitti taas olevansa oikeen pätevä agsakoira ja leikkaus sujui kuin vettä vaan. Haahuilua esiintyi jonkin verran, mutta ei tavallista pahemmin. Nox pääsi pitämään taukoa noin vartiksi ennen seuraava pätkää.

Toinen osa menikin sitten saksalaisen hinkkaamiseksi. Aluksi harjoiteltiin ihan vain koiran työntämistä hypyn taakse ja siitä viskattiin palkka olan yli. Seuraava askel oli "heittää" palkkaa taakse, pitää ohjaus yllä ja palkatakin koira käteen oikealle. Aluksi otin askeleen ennemmin poispäin esteestä kuin sen suuntaisesti ja Nox vilahti minun ja siivekkeen välistä. Toinen yritys ei ollut sen parempi. Tai itse olin paremmin linjassa, mutta Nox keksi silti tavan livahtaa väärästä välistä. Vaikka miten pähkäiltiin Sarin kanssa, ei keksitty miksei Nox suostunut tulla oikealta puoleltani. Palattiin siis alkuun ja viskoin palloa olkani yli.

Tuossa välissä käytiin treenaamassa itsekseen mm. saksalaista hallilla ja sehän onnistui kuin vettä vaan. Keppejäkin treenataan nyt säännöllisesti 2x2 tekniikalla ja edistystä tapahtuu. Jos Nox jaksaa keskittyä eikä sinkoile vaan välistä kuin välistä sisään :D

5.2.2016

Perjantain ohjatuissa Nox pääsi pitkästä aikaa tekemään pidempää radan pätkää, kun meidän keskeneräiset esteet (keinu ja kepit) eivät kerrankin pätkineet suoritusta liikaa. Ja hitto, että se meni kovaa :D Keinua koitettiin alussa erikseen ja sitä pitää vielä hinkata rauhassa ettei tule samalla tavalla takapakkia kuin loppusyksystä...Muuten tehtiin 4-14 esteet, jätettiin kepit välistä ja edettiin taas niiden jälkeen loppuun. Jopa A sujui osana rataa! Huippu Nox. Puomilla oli vaikea pysähtyä kontakteihin kun vauhti oli niin kova...Ja koettiin valaistuminen meidän murheenkryynissä välistävedoissa! Yleensähän Nox on valunut seuraavan esteen väärälle puolelle tai jos olen saanut vedettyä sen oikeaan paikkaan niin tiputtaa seuraavan riman. Nyt meni kyllä niin hyvin. Onneksi meillä nyt on ohjaaja joka ymmärtää maksikoirien liikkeitä.

5.2.2016 

7.2.2016

Sunnuntaina käytiin toista kertaa paimentamassa meidän vuoden tauon jälkeen. Taitavia koiria olivat jälleen kaikki ja vaikka meidän tekeminen oli aika tylsää muihin verrattuna, olin järjettömän ylpeä Noxista. Eka kierros tehtiin liinassa ja se oli aikamoista ryysäämistä kunnes Tuija käski ottaa kepin käteen...Ai sen pahan kepin jonka kanssa ollaan kyllä edistytty kotipihalla, mutta jonka epäilin saavan nokinokan täysin lukkoon? Noh keppi käteen, Nox lähti mukaan ja vaikka pari kertaa piti antaa painetta niin Nox pystyi jatkamaan hommia O.O Olihan se vielä kovin epävarmaa ja hämmentynyttä, mutta silti! Jäi taas hyvä fiilis ja tunne, että tästä tulee vielä hyvä. Että meillä on nyt oikeasti mahis edistyä. Ihanaa!

Otin sunnuntaina mukaan myös Neran, MuiMuin, Veelan ja Avin kasvattajan Lisan, joka on ihastunut ausseihin lähiaikoina. Kiva, että Lisa pääsi tutustumaan meidän mahtiporukkaan eivätkä mukana olleet kaksi 13 viikkoista L-pentua, jotka hyppivät syliin, pussaisilivat ja riehuivat, varmasti auttaneet kuumeeseen. Itseäkin oikein sydäntä kouraisi, mutta onneksi paimennuksen ohessa saatettiin tehdä pieniä perheenlisäyssuunnitelmia....<3

Suunta ylöspäin!

Meidän edellisestä paimennuskerrasta on aikaa miltei vuosi. Viimeisin kerta oli mulle ja Noxille tosi ikävä ja päätin, että nyt lopetan tai pidän vähintään tauon. Vuosi kypsyteltiin asiaa ja nyt oltiin taas Somerolla moikkaamassa lampaita. Tavoitteena hyvä fiilis molemmille ja se saavutettiin!

Aloitettiin ihan alusta Noxin kanssa. Koira liinaan ja kuljettiin lampaiden perässä. Ensin tein sen virheen, että jätin Noxin jälkeeni, mutta kun kuljimme yhdessä, se rohkaistui ja alkoi kuljettaa lampaita itsenäisemmin. Ensimmäinen kierros oli mielestäni jo oikein hyvä lähtökohdaksi. Toisella kierroksella tehtiin aikalailla samaa, mutta jestas olin tyytyväinen! Olin itse rauhallinen (okei vähän hermostunut alussa) ja kouluttajankin mielestä meno oli seesteistä! Oho. Pyysin Noxilta pysähdyksiä ja hitsi miten nätisti nokinokka totteli. Otti aina kontaktiakin ennen liikkeelle lähtöä O.O Käteen jäi siis paimennuskuume ja merkkasin jo kalenteriin seuraavat kerrat. Hyvä tästä vielä tulee!

Viime aikoina on ollut muutenkin nähtävissä merkkejä järkevämmästä Noxista. Se ei enää irtoa lenkeillä jumalattoman kauas vaan seuraa tarkasti menemisiäni ja pyytää lupaa pieneenkin etenemiseen. Hihnalenkit sujuvat pääasiassa vetämättä ja vaikka meillä on jääneet parit ohjatut agit välistä, eli noin kolme viikkoa treenitaukoa, Nox ei piippaillut yhtä pahasti odottaessaan vuoroaan. Ihana juoksuinen siskokin juoksi putkeen aidan toisella puolen, mutta Nox teki innokkaasti rallya mun kanssani...Okei, se pääsi moikkaamaan Evaa treenien alussa ja saattoi sen jälkeen kaksi kertaa karata mielistelemään väärälle puolelle aitaa. Silti! Tälläiset pikkujutut tuntuu järjettömän suurilta, kun on taas muutaman kuukauden tapellut jokaisesta asiasta.  Meillä on toivoa.

Hypokoira

Minustako hypokoira?

"Hypokoira toimii diabeetikon omahoidon tukena ilmaisemalla verensokerinvaihteluita. Hypokoiraa kutsutaan myös diabeteskoiraksi.

Koirat pystyvät erinomaisen hajuaistinsa avulla erottamaan verensokerinvaihtelut ihon tuoksun perusteella. Koira voidaan kouluttaa ilmaisemaan matalat ja korkeat verensokerit omistajalleen. Tälläistä koulutettua koiraa kutsutaan hypokoiraksi ja sen on todettu kykenevän ilmaisemaan verensokerivaihtelut jopa ennen kuin diabeetikko itse havaitsee hypoglykemian eli matalan verensokerin oireita.

Verensokerivaihteluiden havaitsemisen ja ilmaisun myötä hypokoira tuo helpotusta ja turvaa diabeetikon arkeen esimerkiksi mahdollistamalla rauhallisemmat yöunet tai tuoden turvaa diabetesta sairastavan koululaisen muutaman tunnin yksinoloon kotona koulun jälkeen." -Hypokoira ry

En tiedä olenko koskaan kertonut täällä sairastavani diabetesta. Olin vain neljä vuotias sairastuessani, joten tämän kanssa on kuljettu nyt miltei 18-vuotta. En voi väittää tämän olleen koskaan helppoa, mutta varsinkin viime vuosina ongelmaa ovat aiheuttaneet selittämättömästi hyppivät verensokerit. Erityisen pahana minulla on aamunkoittoilmiö, joka yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että tiettyyn aikaan yöstä verensokerini pomppaavat todella korkealle. Tämä ilmiö on ollut kohdallani vaikeaa selittää tutkimuksista huolimatta, mutta yhtenä vaihtoehtona on esitetty yöhypoja, eli matalia verensokereita, jonka seurauksena elimistöni käyttää sokerivarastojaan ja nostaa vereni glukoosipitoisuutta. 

Hypo

Jossain vaiheessa kuulin hypokoirista, mutta vaikka ajatus oli kiintoisa, en ikinä ajatellut ottavani koiraa vain tätä tarkoitusta varten. Sitten tuli Nox ja muutin omilleni. Yhtäkkiä huono sokeritasapainoni tuntui pelottavan todelliselta. Mitä jos menisin huonoon kuntoon enkä pystyisi itse tekemään mitään? Korkeiden veresokerien kohdalla ehtisin vielä reagoida, mutta hypot saattavat tulla salakavalasti huomaamattani. Koira ei ole 100% vakuutus, mutta toisi hieman turvaa ja kokeilu olisi vähintäänkin mielenkiintoinen.

Hypokoirakoulutus on aika jäätävän kallista opiskelijabudjetille ja tutkittuani netistä lähinnä englanniksi löytyviä juttuja ja koulutusvinkkejä, päätin koittaa itse saisinko Noxin tunnistamaan alhaisia verensokereita. Pari viikkoa sitten havahduin alhaiseen sokeriin joten nappasin äkkiä esille vanulappuja ja hieroin niitä niskaani ja kasvoihini, kuten jossain neuvottiin. Yhden lapun suljin lasipurkkiin ja loput pakastin päivämäärän ja verensokeriarvon kanssa. Sitten vain naksuttelemaan. 

Hillopurkit hyötykäyttöön. Hienosti löytyy oikea purkki!

Ja Noxhan tajusi idean tosi nopeasti! Tällä hetkellä harjoitellaan neljällä purkilla, joista kolmesta löytyy normaalien verensokerien hajua. Nox ei ole erehtynyt hypon hajusta oikeastaan kertaakaan vaan 100% varmuudella löytää oikean purkin. Pätevä Pox! Nyt pitäisi vain keksiä miten Nox lähtisi ilmaisemaan alhaista verensokeria. Sen pitäisi olla jotain mitä nokinokka ei normaalisti tee joten kaikki pussailut ja kuonolla tökkimiset on poissuljettuja :D Haukkumistakaan en mielelläni opettaisi. Pitää pistää pohdintaan. 

Hyvää joulua!

Meidän mahtava agikouluttaja lupasi tulla vielä aaton aattonakin vetämään treenit ja koska kyseessä on Tiinan vika kerta meidän ohjaajana niin pakkohan se on ilmestyä paikalla. Alkuvuodesta vaihtuukin ryhmä ja vaikka vähän harmittaa jättää tuttu ja turvallinen porukka, olen innoissani. Mutta ennen sitä rauhoitutaan viettämään joulua.

Hyvää joulua siis kaikille lukijoilleni! <3 Palataan koneen äärelle taas ensi vuoden puolella :)