sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Treeniä

Yritän nyt päästä kiinni tämän vuoden treeneihin ja olla aktiivisempi bloggaaja...Tässä vain ohjatut. Sen lisäksi ollaan käyty pari kertaa viikossa hallilla treenaamassa milloin mitäkin. Lähinnä pieniä juttuja agia varten.

29.1.2016

Meiltä on jäänyt parit treenit välistä Fantasticin ja sairasteluni vuoksi, joten ei oltu vielä päästy Sarin treeneihin. Olen nähnyt Sarin koiran kuitenkin kisaamassa ja alkeiskurssilla Sari opetti meille jotain pätkiä, joten menin hyvillä mielin treeneihin enkä joutunut pettymään! Aikaisemmin ollan tehty lähinnä ratoja ja vaikka kivaa on ollut, olen kaivannut enemmän hinkkaamista. Teoriaa ja ohjeita siitä miten rytmittää liikkeitä jne. Itse olen ainakin hukassa kun minulle lyödään uusi ohjauskuvio ja miltei heti pitäisi liittää se radalle. Sari oli kuitenkin suunnitellut meille ihan muutaman esteen pätkän ja tarkoituksena oli harjoitella niistoa, pakkovalssia, saksalaista ja viskileikkausta, mitä nyt kukin tarvitsi.

Me tehtiin jälleen kahdessa pätkässä. Vuoroa odotellessa juttelin uusien ryhmäläisteni kanssa ja kaikki olivat ihanan ymmärtäväisiä meidän ongelmia, yleisöön karkailua ja haahuilua, kohtaan. Monella oli ollut samoja ongelmia alussa muttei nykyään joka valoi taas uskoa tuohon koiraan. Meillä on toivoa!

Noxin kanssa aloitettiin niistolla, helppoa. Kokeiltiin myös pakkovalssia, jonka epäilinkin sujuvan hienosti. Meille on istunut pakkovalssi todella hyvin alusta asti ja niin nytkin. Ei siis hinkattu sitä turhaan. Seuraavaksi vuorossa viskileikkaus. Vähän epäilin miten Nox irtoaisi hypylle sille hassussa kulmassa, mutta Nox osoitti taas olevansa oikeen pätevä agsakoira ja leikkaus sujui kuin vettä vaan. Haahuilua esiintyi jonkin verran, mutta ei tavallista pahemmin. Nox pääsi pitämään taukoa noin vartiksi ennen seuraava pätkää.

Toinen osa menikin sitten saksalaisen hinkkaamiseksi. Aluksi harjoiteltiin ihan vain koiran työntämistä hypyn taakse ja siitä viskattiin palkka olan yli. Seuraava askel oli "heittää" palkkaa taakse, pitää ohjaus yllä ja palkatakin koira käteen oikealle. Aluksi otin askeleen ennemmin poispäin esteestä kuin sen suuntaisesti ja Nox vilahti minun ja siivekkeen välistä. Toinen yritys ei ollut sen parempi. Tai itse olin paremmin linjassa, mutta Nox keksi silti tavan livahtaa väärästä välistä. Vaikka miten pähkäiltiin Sarin kanssa, ei keksitty miksei Nox suostunut tulla oikealta puoleltani. Palattiin siis alkuun ja viskoin palloa olkani yli.

Tuossa välissä käytiin treenaamassa itsekseen mm. saksalaista hallilla ja sehän onnistui kuin vettä vaan. Keppejäkin treenataan nyt säännöllisesti 2x2 tekniikalla ja edistystä tapahtuu. Jos Nox jaksaa keskittyä eikä sinkoile vaan välistä kuin välistä sisään :D

5.2.2016

Perjantain ohjatuissa Nox pääsi pitkästä aikaa tekemään pidempää radan pätkää, kun meidän keskeneräiset esteet (keinu ja kepit) eivät kerrankin pätkineet suoritusta liikaa. Ja hitto, että se meni kovaa :D Keinua koitettiin alussa erikseen ja sitä pitää vielä hinkata rauhassa ettei tule samalla tavalla takapakkia kuin loppusyksystä...Muuten tehtiin 4-14 esteet, jätettiin kepit välistä ja edettiin taas niiden jälkeen loppuun. Jopa A sujui osana rataa! Huippu Nox. Puomilla oli vaikea pysähtyä kontakteihin kun vauhti oli niin kova...Ja koettiin valaistuminen meidän murheenkryynissä välistävedoissa! Yleensähän Nox on valunut seuraavan esteen väärälle puolelle tai jos olen saanut vedettyä sen oikeaan paikkaan niin tiputtaa seuraavan riman. Nyt meni kyllä niin hyvin. Onneksi meillä nyt on ohjaaja joka ymmärtää maksikoirien liikkeitä.

5.2.2016 



















7.2.2016

Sunnuntaina käytiin toista kertaa paimentamassa meidän vuoden tauon jälkeen. Taitavia koiria olivat jälleen kaikki ja vaikka meidän tekeminen oli aika tylsää muihin verrattuna, olin järjettömän ylpeä Noxista. Eka kierros tehtiin liinassa ja se oli aikamoista ryysäämistä kunnes Tuija käski ottaa kepin käteen...Ai sen pahan kepin jonka kanssa ollaan kyllä edistytty kotipihalla, mutta jonka epäilin saavan nokinokan täysin lukkoon? Noh keppi käteen, Nox lähti mukaan ja vaikka pari kertaa piti antaa painetta niin Nox pystyi jatkamaan hommia O.O Olihan se vielä kovin epävarmaa ja hämmentynyttä, mutta silti! Jäi taas hyvä fiilis ja tunne, että tästä tulee vielä hyvä. Että meillä on nyt oikeasti mahis edistyä. Ihanaa!

Otin sunnuntaina mukaan myös Neran, MuiMuin, Veelan ja Avin kasvattajan Lisan, joka on ihastunut ausseihin lähiaikoina. Kiva, että Lisa pääsi tutustumaan meidän mahtiporukkaan eivätkä mukana olleet kaksi 13 viikkoista L-pentua, jotka hyppivät syliin, pussaisilivat ja riehuivat, varmasti auttaneet kuumeeseen. Itseäkin oikein sydäntä kouraisi, mutta onneksi paimennuksen ohessa saatettiin tehdä pieniä perheenlisäyssuunnitelmia....<3


1 kommentti:

  1. Treenipostaukset on kivoja! Itsekkin odotan että päästäisiin Cavan kanssa jo ohjattuihin treeneihin, mutta toisaalta haluan antaa sen myös kasvaa ja kehittyä rauhassa. Nyt tosin enää 3viikkoa niin tokokurssi alkaa <3

    VastaaPoista