Pikakuulumiset

Pikaiset aksakuulumiset. Perjantain ohjatuissa mentiin taas vauhdilla. Nox sujahti putkiin minkä kerkesi vaikka ei tosiaan olisi pitänyt. Minä olen yrittänyt muuttaa asennettani ja käytin oikeasti pitkään rataantutustumisessa linjojen ja eri ohjauskuvioiden, en niinkään esteiden, miettimiseen. Ja minusta se tuotti heti tulosta.

Nox sai taas hirmusti kehuja sen kepeistä. Se hakeutuu niille hienosti vähän hankalammastikin kulmasta, etenee hirmuisella vauhdilla ja määrätietoisesti. Vähän olin ehkä rinta rottingilla, sen verran olen paininut ja tehnyt hommia pujottelun kanssa. Onneksi työ on tuottanut tulosta!

Keppeihin nähden seuraava hyppy oli 90 asteen kulmassa ja minä meinasin heittää Noxin takaakiertoon ja tehdä persjätön jotta pääsisin oikealle linjalle. Cajsa  ehdotti kuitenkin japanilaista ja koitettiin siis meille ihan uutta ohjaustekniikkaa. Ja miten hienosti Noxilla meni <3 Mäkin jopa sain kehuja omasta rytmityksestä. Mehän kehitytään :D

Rimoja sensijaan tuli taas alas kuin sieniä sateella. Omissa treeneissä tilanne on mennyt huomattavasti parempaan suuntaan kun moista huolimattomuutta ei ole sallittu joten pitää vaan jatkossa olla tiukempi myös ohjatuissa. Etenkin kun mielentila niissä on tavallistakin kiihkeämpi.

Pari kertaa ollaan käyty treenamassa keppi- ja kontaktikurssin kotiläksyjä ja suunta on onneksi oikea eli ylöspäin.

Vauvoja

Aika kuluu niin hitaasti. Vielä 6,5 viikkoa jäljellä...Mutta aloitetaan pentuspämmäys jo nyt! Kunpa olisi kristallipallo niin tietäisi kuka näistä neljästä typystä muuttaa tänne ensi kuun lopulla. Kaikki kuvat ovat Prillan omistajan Evan ottamia :) 

Pokka

Pinna

Pila 

Pika

Mamma ja kaikki tytöt

Kontakteja ja keppejä

Eilen meillä alkoi neljän kerran kontakti- ja pujottelukurssi lägillä. Nimensä mukaisesti kurssilla on tarkoitus pureutua kunkin koirakon kontaktien ja pujottelun ongelmakohtiin. Tapaamme aina kahden viikoin välein joten kotiläksyjäkin ehtii hyvin harjoitella aina tässä välissä. Niitä ehtikin tulla jo iso pino! Meidän lisäksi ryhmässä on myös Noxin sisko Maggie ja oli kyllä hurjan hauska nähdä miten samantyylisiä sisarukset olivat. Omat paineensa minulle toi Maggien (ja Prillan) omistajan Evan läsnäolo, mutta nokinokka käyttäytyi erinomaisesti enkä joutunut häpeämään yhtään.

Ekana näytettiin miten Nox teki kepit "normaalisti". Tosin vain kuudella kepillä. Ja sitten Kaarina heitti meille tehtäviä. "Istuta koira ja kutsu se kauempaa kepeille", "Lähetä se kepeille ilman liikettä", "Juokse kovaa eteenpäin", "Älä katso koiraa ja juokse ohitse" jne. Huomattiin, että Nox vaatii minulta aika paljon tukea eikä se kestä vielä kovin hyvin sitä, että olen sen edellä vaan silloin tulee kiire ja keppejä jää välistä. Jo se, että en katso sitä pujottelun aikana saa Noxin kiirehtimään. Joten treenattin muutama kerta niin että en katsonut koiraa, mutta etenin se tukena koko suorituksen ajan ja saatiin kivoja pätkiä.

Toisella pätkällä halusin katsoa meidän puomia. Näytin miten Nox valuu läpi yhdellä käskyllä ja jos painotan "kiipee" niin se himmaa. Koitettiin vaan siis yhdellä käskyllä ja Kaarina naksautti kun sain palkata. Kaksi ekaa kertaa Nox taisi valahtaa kontaktin läpi, mutta kolmannella ja lopuilla kerroilla jäi nättiin 2on2offiin. Hirveästi siis vaan lisää treeniä. Plääh, kontaktit on niin tylsiä :P

Eilen käytiin myös hakemassa meille oma dobopallo (pinkki, daa) ja aamulla treenailtiin ekaa kertaa. Melkoista tärinää aluksi, mutta parani loppua kohden. Aloitetaan nyt maltillisesti ja lisätään haastetta pikkuhiljaa niin saadaan nokinokan syvät lihakset huippukuntoon :)

Pentuun liittyen: Eva kertoi kaikkien voivan pulskasti <3 Tuijotan kuvia päivittäin ja tunnustelen tuleeko jostain samanlaista fiilistä kun Noxista aikanaan. Ja tuleehan sieltä. Jännä nähdä osuuko intuitio tälläkin kertaa oikeaan niinkuin mulle usein on käynyt. Meillä on täällä kaikki jo valmiina ja vain se tärkein puuttuu...

Odottavan aika on piiiiiiiiitkä

Jotain olen vihjaillut jo viimeisen vuoden siellä täällä ja osa ystävistäni sekä wirnistelijät tämän ovat jo tienneet.

Meille tulee nimittäin pentu! Eikä mikä tahansa pentu vaan Noxin puolipikkusisko samasta emästä, Prillasta <3 Kuulin huhuja mahdollisuudesta jo yli vuosi sitten ja kun eräässä paimennuksessa juteltiin penskoista ja Laura huikkasi aitauksesta, että Prillalle tulee toinenkin pentue ensi vuonna (ihailtavaa pystyä kuuntelemaan paimentaessa meidän keskustelua kun itsellä on edes pystyssä pysyminen vaikeaa :D) se oli menoa. Samana iltana pistin viestiä menemään ja pitkä odotus alkoi. Ja eilen saavutettiin yksi iso välietappi kun pikkuiset syntyivät, viisi narttua ja kolme urosta <3

Mä olen niin onnellinen tällä hetkellä! Nox on musta ihan mahtava niin harrastuksissa kuin kotonakin, etenkin nyt kun kaikki levottomuus on poissa kastroinnin myötä. Sen ainut "ongelma" on ylisuuri ohjaajapehmeys ja toivon, että siinä suhteessa seuraava penska olisi hieman erilainen. Mutta tiedän että tuli mitä tuli, mun pieni Pilkkeeni tulee olee niin hieno <3

Pentu tulee tosiaan Wirneen Daco x Prilla yhdistelmästä. Dacoa käytettiin jo viime vuonna Prillan puolisiskolle Naurulle ja nähtyäni M - pentueen poikia, on mulla aika kovat odotukset näistäkin kakruista. Luvassa siis armotonta pentuspämmiä koko tää vuosi :D

Muuten ei mitään kummallisuuksia. Aksatreenit sujuu kivasti ja muissa lajeissa yritän nyt työstää omaa jännitystäni ja sitä miten Nox reagoi siihen. Jos päästäis sit joskus kisaamaankin ilman pelkoa totaalisesta flopista :D Keväälle on suunnitteilla kaikenlaista kivaa joten toivottavasti huhtikuun loppu tulee nopeaa!

Hektistä hommaa

Tuossa jokin aikaa sitten tietokoneeni sanoi poks työpäivän aikana eikä suostunut enää käynnistymään sen jälkeen...eli puhelimen kanssa mennään.

Perjantai oli itselle aika hektinen päivä. Syöksyin töistä suoraan kotiin, pakkasin autoon koko porukan ja suuntasin Lägille treeneihin. Nox sai odotella kevythäkissä radan rakentamisen ajan ja sitten kiskoin sen aikalailla suoraan kentälle. Oma kiireisyyteni ja levottomuuteni heijastui suoraan nokinokkaan ja se piippaili hieman odotellessa eikä ollut ihan niin messissä kuin aikaisemmin vaan välillä unohtui haistelemaan kentälle jääneitä sulotuoksuja.

Treenien teemana kontaktit jonka lisäksi mentiin vaan vauhtiympyrää. Noxin kanssa halusin katsoa puomia sillä se on alkanut hiippailemaan alastuloissa eikä tule nätisti 2on2offiin. Apupalkkaajan kanssa saatiin vauhtia ja hiippailu unohtui. Koitettiin joitain kertoja puomi - vauhtiympyrä - puomi yhdistelmää ja heti löytyikin ongelma. Ei joskaan mikään uusi ja ihmeellinen.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt Noxin rimojen räiskimistä ja epäillyt ongelman olevan huonosti tehdyt pohjatyöt. Noxille rima ei ole suoritettava este vaan hidaste ja etenkin kun se pääsee kiihdyttämään kunnolla, se alkaa huolimattomaksi. Sekoitettiin hyppykorkeuksia ehkä välillä 45-55 ja heti meni paremmin. Eipä me oikeasti olla ees treenattu hirveästi vauhdikasta etenemistä vaan enemmänkin erilaisia kiemuroita. Lisää perustreeniä siis luvassa. Huoh, on se vaikeaa kun ei ole alussa tajunnut mitään agilitystä ja menty sen mukaan mitä kurssilla on sanottu..

Agista ajettiin Lisalle josta suunnattiin aamulla Viroon näyttelyyn. Eikä mennyt kun kaks tuntia tunnin matkaan sumun takia! Mutta oli sen arvoista. Oli meinaan ihan törkeän hauska reissu :)

Flow

Musta mikään ei ole kauniimpaa kun katsoa koiraa ja omistajaa jotka tietävät agissa mitä tekevät. Tiedättekö sellaista liikettä joka näyttää vaivattomalta? Takana on tietenkin valtava määrä töitä, mutta siinä ne etenevät radalla yhdessä, ihan kun se ei olisi mikään kumma juttu.

Tälläiselle puupökkelölle ajatus flowsta radalla yhdessä rasvatun salaman kanssa tuntuu, noh, mahdottomalta. Mutta eilen  tapahtui jotain kummallista! Jotain maagista ja ihmeellistä. Me löydettiin flow!

Alussa piti tehdä saksalainen heti toiselle esteelle. Ja sitten perään toinen. Juu ei onnistunut. Jostain syystä menetän täysin suuntavaistoni ja unohdan ajatukseni linjoista ja ylipäätään radasta kun joudun jättämään koiran hetkeksi taakseni. Se johtuu siitä samasta luottamuspulasta mistä aina. Pitäisi oikeasti treenata näitä kohtia kunnolla...

MUTTA. Koitettiin jotain ihan muuta alkuun. Pakkovalssi kakkoselle ja kolmosella backflap. Ja siitä se vaan lähti sujumaan. Mulla oli fiilis että tiesin miten jatkaa ja ohjata ja se näkyi myös Noxin menossa. Se eteni vauhdilla, mutta keskittyneesti eikä räiskinyt rimoja. Kepit se suoritti ihan uskomattoman hienosti ja nopeasti ja mä olin niin ylpeä. Kyllä niitä on tahkottukin. Jäi jopa niin hyvä fiilis että löysin itseni selaamasta sagin kisakalenteria...

Ja heti perään virkkua, koska omaa vuoroa odotellessa tehtiin vähän rallya ja täytyy sanoa taas että olen niin tyytyväinen Noxin kastrointiin. Se ei ottanut häiriötä putkeen kiitävästä aussieneidosta tai huutavista koirista. Ai hitsi miten hieno poika <3

Monelle tälläiset jutut voi olla itsestäänselvyyksiä, mutta meille ihan äärettömän suuria askelia oikeaan suuntaan kaiken sen väännön ja tappelun jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa :)

Koneeni sanoi poks joten kuvaa radasta tai mistään muustakaan ei nyt ole...

Missing you is the hardest part

Jokin aikaa sitten Geran jalka napsahti sen noustessa makuulta. Ensin se alkoi ontua hieman ja sitten oikeaan etujalkaan kasvoi patti joka suureni järkyttävää vauhtia. Vietin tuntikausia netissä etsien syytä oireille samalla kun odottelimme tulevaa lääkäriaikaa. Paljon toivoa ei annettu ja kaikki tuntui osoittavan osteosarkoomaan eli luusyöpään. Lääkäri oli samaa mieltä, mutta koska jalka ei tuntunut vaivaavan Geraa eikä sillä ollut kipuja, oli lääkäristä turha alkaa tehdä kalliita testejä kun mitään ei jokatapauksessa olisi tehtävissä. Pitäisi elää päivä kerrallaan.

Gera tuli siis kotiin ja aloimme valmistaa itseämme tulevaan. Vaikka Gera ei sinänsä voinut huonosti, puhuimme jo varovasti äitini kanssa, että emme halua pitkittää välttämätöntä. Eikö olisi kaikille parempi jos saisimme muistaa Geran omana itsenään, emme kivuista kärsivänä ja ruokahalunsa menettäneenä varjona itsestään? Itsekkäästi halusimme sen saavan vielä yhden joulun jonka jälkeen päätimme miettiä asiaa vakavasti...

Gera sai vetää jouluna kinkkua mielin määrin ja se sai joululahjaksi parhaan lahjan ikinä; lähes 20 vinkua sisältävän pehmolelun! Kävelimme sen kanssa tutun järven rantaa ja se oli niin innoissaan. Innoissaan mutta väsynyt. Heti joulun jälkeen suunta tuntui muuttuvan..se jyrsi pattiaan, väsähti nopeasti ja halusi oleskella itsekseen. Teimme raskaan päätöksen ja varasimme ajan eutanasiaan. Eutanasia, miten hirveä sana. Sinä päivänä tuli itkettyä.

Pari päivää ennen tuota aikaa Gera kömpi viereeni ilmapatjalle nukkumaan ja oli kainalossani koko yön vaikka se ei ole tehnyt sitä aikoihin. Rutistin sitä niin kovaa kuin pystyin ja yritin painaa mieleeni miltä sen karva tuntui ja tuoksui. Kun tulin torstaita edeltävänä iltana kotiin, se ryntäsi niin onnellisena minua vastaan. Ihan kuin emme olisi nähneet pitkään aikaan. Ja sitten Gera romahti....se hengitti todella raskaasti, makasi lattialla minun, äitini ja siskojeni rapsuteltavana, antoi meidän itkeä turkkinsa märäksi. Äitini valvoi lähes koko yön sen vierellä peläten ja toivoen, että Gera nukahtaisi siihen.

Torstai aamu oli hirvein kokemani. Kello tuntui lyövän nopeammin eteenpäin kuin koskaan ja pian oli aika lähteä. Sanoa hyvästit rakkaalle pystykorvalleni.

Gera

1.6.2016 - 29.12.2017 

"Imagine if I was given one moment,
just a single slice of my past.
I could hold it close forever,
and that moment would always last...."