sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Eläimellistä menoa

Huhhuh mikä viikko. Viime sunnuntaina oli siskoni Vilman rippijuhlat, mikä tarkoitti sitä, että edeltävä viikko kului pitkälti juostessa kaupasta toiseen, siivotessa ja leipoessa kuin hullu. Mukaan mahtui myös reissu Tampereen suunnalle, pari frettijuttua sekä supershauska Wirneen hakupäivä!

Aloitetaan ei niin kivoista uutisista. Viime toukokuussa huomasin, että MuiMuin keväällä 2012 saama suprelorin hormoni-implantti ei enää ollut toiminnassa ja Muisku oli aloittelemassa uutta kiimaa. Noh, ei siinä mitään, pikku juttu, vaikka vähäsen kismittikin ettei implantin vaikutus kestänyt seuraavaan kevääseen. 7.5 kävimme siis hakemassa uuden lantin niskaan, mutta se ei ollutkaan mikään helppo homma...MuiMuin niskanahka oli niin valtavan paksua ettei tylsä neula lävistänyt itsestään sitä, vaan MuiMuille jouduttiin viiltämään niskaan pieni aukko avitukseksi. Siinä vaiheessa raukka oli kuitenkin jo niin paniikissa, että katsottiin paremmaksi antaa vielä kevyt rauhoitus. Rauhoituksessakaan implantin laitto ei ollut helppoa, mutta lopulta lantti näytti menevän sisään. Joskin epäilin ettei se ollut kunnolla paikoillaan, sen verran pahalta koko toimitus näytti.

Noh, eihän se ollutkaan. Maanantai-iltana iltaruoan aikaan huomasin, että MuiMuilla oli jälleen kiima täysiä päällä. Samalla tajusin miksi näätä oli ollut niin rasittava viimeiset viikot. Kyllä kismitti. Implantin tulisi kestää vähintään 5kk, yleensä huomattavasti pidempään, eikä MuiMuilla ollut ollut sitä edes kahta kuukautta. Soitettiin eläinklinikalle ja sieltäkin myönnettiin ettei homma voinut mennä näin, joten saisimme uuden implantin veloituksetta. Keskiviikkona haimme siis uuden lantin niskaan ja tällä kertaa varmistettiin, että se todella meni sisään. Eläinlääkäri uskoi myös edellisen implantin tippuneen runsaan verenvuodon mukana, sillä vaikka freteillä yleinen lisämunuaissairaus voi oireilla samalla tavoin kuin kiima, ei MuiMuilla ole ollut sairaudelle ominaista karvanlähtöä ja se on muutenkin erinomaisessa kunnossa kaikin puolin. Helpottavaa kuulla :) Tällä hetkellä MuiMuin kiima on menemäisillään ohi, mutta en innolla odota seuraavia kuutta viikkoa hormoonihuuruisen näädän kanssa.


Lauantaina oli luvassa lisää frettimäistä menoa pk-frettien järjestämän joukkorokotuksen muodossa. Paikkana toimi eläinklinikka Linnunmäki Kulloossa ja paikalla taisi olla vähän päälle 20 ihmistä ja yli 60 frettiä. Linnunmäki on suosittu klinikka fretti-ihmisten keskuudessa, sillä se on yksi harvoista paikoista suomessa jossa on todella frettejä tunteva henkilökunta. Erityisen hyvä mieli tulikin, kun frettejä tunteva eläinlääkäri kehui tyttöjeni kuntoa erinomaiseksi! :)  Meille Linnunmäki on vieläs suht uusi tuttavuus, mutta olen päässyt käymään siellä joitain kertoja Hipun tiineyden yhteydessä ja ehdottomasti käydään jatkossakin, vaikka välimatka ei ole ihan lyhimmästä päästä. Toivottavasti seuraavan kerran tarve on vasta vuoden päästä uusien rokotusten yhteydessä.

Ihanaa kun rokotukset ovat taas seuraavan vuoden ajaksi kunnossa, mutta ehdottomasti parasta lauantaissa oli mukaani tarttunut pikku näätä! Hipun tytär Nera saavutti nimittäin 10vko iän ja pääsi viimeinkin muuttamaan uuteen kotiinsa. Näin lyhyen tuttavuuden perusteella Nera on mahtava pikku neiti! Villistä verestään huolimatta se on hurjan rohkea ja sosiaalinen fretin alku. Se on kiltti, käy laatikolla eikä juurikaan pure. Mitä nyt varpaita vähän vaanii, kuten äitinsäkin ;) Ulkonäkönsä ja varvasfetissin lisäksi Nera on perinyt äidiltään ainakin hurjan ruokahalun! Meillä ei kukaan näädistä käännä selkäänsä ruokalautaselle, mutta Neran ruokahalu on ihan omaa luokkaansa :D Ihan kuten Hipunkin, Neran luonnetta on vaikea kuvailla. Se on suuri persoona pienessä paketissa. Pari videota ekalta päivältä: KLIK KLIK



Hippu ja Nera ovat ottaneet itselleen äiti/tytär roolit, vaikka Nera oli vasta kolmen viikon ikäinen, kun ne erotettiin toisistaan. Nera jopa yrittää saada Hipun nisistä maitoa! Tosin se yritti samaa myös kasvattajansa urosfretin kanssa....tyttöä ei siis voi kutsua erityisen älykkääksi :P Muusa, Nova ja Veela ovat Neran suhteen neutraaleja. Ne kirputtivat ja seurasivat sitä aluksi, mutta nopeasti vauvasta tuli "vanhoja uutisia". MuiMui on järkyttynyt ja esittää marttyyria, kuten aina uuden pennun kohdalla, mutta kokemuksesta tiedän, että pian Nerasta ja MuiMuista tulee hyviä kavereita. En malta odottaa sitä, sillä Nera näyttää jo rakastavan kaikkia ja seuraa tyttöjäni onnellisesti kähisten. Sunnuntaina heräsin jo kuudelta aamulla katkonaisesti nukutun yön jälkeen. Nera jaksoi riehua pitkin yötä ja että voikin lähteä paljon ääntä pienestä eläimestä...Välillä tyttö kiipesi itse (!!!) sänkyyni ja yllättyi joka kerta   iloisesti nähdessään siellä minut :D Ihanaa, että Nera on jo nyt ottanut minut "omakseen". 

Joka tapauksessa, heti aamusta alkoi tohina. Minun oli lähdettävä ajelemaan jo yhdeksältä kohti Nurmijärveä ja sitä ennen piti tehdä viimeistelyjä kakkuihin ja laittaa siskoni valmiiksi hänen rippijuhliaan varten. Kymmeneltä olimme sopineet tapaamisen Noxin kasvattajan Lauran luo. Paikalla olivat lähes kaikki J-pentujen tulevat omistajat ja jo vanhempaa Wirneen sakkia, joiden kanssa ehdittiin hieman tutustua ja mässätä ruokaa ennen kuin siirryttiin hakumetsään.

En ole koskaan nähnyt hakua livenä, saati päässyt tallaamaan aluetta (vaikeaa!), mutta tahdon kokeilla Noxin kanssa kaikkea ja haku vaikuttaa todella hauskalta lajilta. Jakauduimme kahteen ryhmään, kokeneempiin koirakoihin ja junnuihin. Junnupuolella pentujen kanssa keskityttiin antamaan J-lapsille kuva siitä, että metsässä olo on superhauskaa! Sieltä saattaa löytyä ihmisiä ja ruokaa, mikä sen parempaa? ;) Pennut tuotiin siis yksitellen metsän laitaan, jossa niitä houkuteltiin ruokapurkeilla ja siirryttiin sitten hieman kauemmas kutsumaan pentua. Hurjaa vauhtia ne tulivatkin ruoan perässä! Tämä toistettiin muutaman kerran aina kasvattaen välimatkaa vähäsen. Nox ainakin näytti olevansa ahne pikku porsas jota oli yllättävän vaikeaa pidellä paikallaan sillä välin kun herkkupurkki loittoni  :D 

Hymypoika


Raskaat treenit ;)
Muuten päivä sujui ihmisten kanssa jutellen ja hienoja koiria ihaillen. Kun hakutreenit olivat ohitse, kävelimme läheiselle lammelle uittamaan koiria ja J-pennutkin saivat ensikosketuksensa veteen. Osa uskalsi kahlata vedessä mahaa myöten, kun taas toiset eivät olleet hommasta niin varmoja. En yhtään ihmettele. Ihan liian kylmää ainakin minulle! 

Nox ja Juju

Rasavillit Nox ja Maggie


Sitten päivä olikin ohi, mutta palaan jo ensi lauantaina hakemaan Noxin kotiin. Hurjaa! Ehdin kotona onneksi tavata vielä sukulaisiakin Vilman rippijuhlissa, mutta näyttää siltä, että minusta tulee pahemman luokan koiraharrastaja. Valitsin metsässä rämpimisen juhlien sijaan :D Kiitos vielä koko Wirneen porukalle upeasta päivästä!

Ps. Ilmoitin meidät Noxin kanssa syyskuussa alkavaan rally-tokon alkeisryhmään. Tästä se lähtee! 

2 kommenttia:

  1. Noi sun fretit on vaan niin kamalan suloisia pötkylöitä <3 Kiva oli tutustua ja törmäillään toivottavasti jatkossakin wirnuilevissa merkeissä!

    VastaaPoista
  2. Ihan varmasti törmäillään! Oli tosi kiva tutustua :)

    VastaaPoista