Hei taas

Pieni hetki vierähtänyt edellisestä päivityksestä...Päätin jo luovuttaa koko blogin suhteen, mutta eilen iski hinku taas kirjoittaa. Perus Emiliaa, ei kovin tasaista menoa.

Pilke täyttää huomenna 7kk. Vaikka on vaikea uskoa miten nopeasti aika on mennyt, unohdan myös helposti miten nuori se vielä on ja etten voi vaatia siltä vielä samanlaisia asioita kuin vaikka Noxilta. Se on kuitenkin huikean keskittymiskykyinen, hieman pikkuvanha neiti näppärä, joka tekee just eikä melkein niinkuin sille on opetettu.

Mun on hyvin vaikeaa kehua koiriani muille ,vaikka joskus olisi ehkä syytä, mutta silti on pakko sanoa, että olen Pilkkeeseen ihan hurjan tyytyväinen. Se ei ole täydellinen ja tiedostan myös sen heikkoudet, mutta kokonaisuutena se on hyvin lähellä sitä mitä toivoin. Se on sähäkämpi ja itsevarmempi tapaus kuin veljensä, mutta omaa myös mielettömän on/off kytkimen eikä häsää turhaan. Tätä ominaisuutta on toki vahvistettu jatkuvasti sillä en itse jaksa turhaa sekoilua ja piippailua. Onneksi myös Nox on tasaantunut viimeisen vuoden aikana ja nyt meidän arki on melko vaivatonta. Rauhoittumisen myötä olen alkanut saada taas luottoa takaisin Noxiin ja treenaaminen senkin kanssa on hauskaa.

Vaikka Pilke on helppo koira kunhan sille on tarpeeksi mustavalkoinen, ovat viimeiset kolme viikkoa olleet melkoista aaltoilua. Pöhinää, haahuilua, sisälle ruikkimista yms. Tähän kun lisättiin urosten lisääntynyt kiinnostus ja itsensä neuroottinen putsaus, osasin odotella juoksujen alkamista. Ja eilen näkyikin ensimmäiset pisarat. Vaikka tiesin juoksujen todennäköisesti alkavan lähiaikoina, oli se silti pieni järkytys. Onneksi juoksuhousut eivät vaikuttaneet vaivaavan sitä juurikaan. Itseasiassa Pilke tuntui tajuavan ne vasta ehkä puoli tuntia päälle laiton jälkeen ja silloin ne hieman häiritsivät leikkimistä. Paikkistreeni ja agin suuntakäskyjen naksuttelu taas sujui ongelmitta.

Talvikaudelle meillä on paljon kivaa luvassa. Pilke pääsee treenaamaan ohjatusti alkeisaksaa ja tokoa ja Nox agilitya joka toinen viikko. Näiden lisäksi meillä on kaveriporukalla viikottainen treenivuoro aina kevääseen asti joten ei ehdi tulla tylsää.

Pilke Onnidogissa. Kuvasta kiitos Jennylle <3 

Mistä on pienet tytöt tehty

Niin oli tarkoitus kirjata jokainen pikkujuttu tarkkaan ylös jotta sitten vuosien päästä niitä tekstejä voisi lukea ja nauraa miten aika kultaa muistot. Mutta arvatkaa mitä, pentuarki on rankkaa. Kaikki energia on mennyt työharjoitteluun ja koiriin eikä ole muka ollut aikaa istua alas kirjoittamaan.

En kyllä pysty käsittämään, että Pilke on asunut täällä jo kuukauden. Toisaalta tutustumme vasta toisiimme ja toisaalta tuntuu, että se olisi ollut täällä aina. Noxin kanssa ne tulevat mainiosti juttuun ja niidenkin suhde kehittyy kokoajan. Pikkasen lämmittää mieltä nähdä mun koirat rallaamassa älyvapaina metsässä tai kirputtamassa toistensa korvia.

Itse yritän kovasti olla vertailematta Pilkettä muihin samanikäisiin pentuihin jotka tuntuvat jo osaavan hurjan paljon kaikkea. Pilkkeen kanssa ollaan keskitytty arkijuttuihin ja perusasiat kuten luvan odottaminen ovella tai ruokaa saadessa  sujuvat hyvin kuten myös "jätä" ja "riittää" käskyt. Sen lisäksi ollaan pikkasen opeteltu istumista, käsitargettia, tassujen laittoa laatikkoon, kosketusalustaa ja perusasennon alkeita korokkeen avulla. Ja toki ollaan leikitty ja ihmetelty maailmaa. Tälleen listattuna niin osaahan se jo vaikka ja mitä.

Pilke on säpäkkä, itsevarma, ehkä hieman vakava jossain määrin. Se tekee kaiken jo nyt täpöllä, mutta tuntuu omaavan hienon on/off napin ja rauhoittuu paikassa kuin paikassa. Mikään ei tunnu hätkäyttävän sen maailmaa ja jos joku jännittää niin se unohtuu nopeasti. Pilke on aika asennemimmi ja mm 10 viikkoisena se asettui lenkillä mun eteeni seisomaan ja oikeasti komensi mua kunnolla. Toinen mikä saa pennun aina välillä kiukustumaan on kriteerien nosto. On se nyt jumalauta kun tästä sai ennenkin palkkaa! Nox oli myös niiiiiin kiltti ja ihana pentu ja kaikella rakkaudella niin Pilke osaa olla aika raivostuttava :D Siinä missä Nox rikkoi pari laturia ja söi vähän seinää pentuna niin Pilke on tuhonnut yhden maton, lampun ja lukemattomia pikkujuttuja.

Nox on mun elämäni koira, loistava harrastuskaveri ja taitava kaikessa mitä tehdään. Se on just sitä mitä mä tarvitsin kolme vuotta sitten ja luulen, että Pilkettä "tarvitsen" nyt. Jännä nähdä mitä siitä vielä tulee. Potentiaalia on ja nyt voin enää vaan pilata sen :D

Nyt ollaan touhuttu pennun kanssa pari päivää kahdestaan, kun Nox jäi siskoni seuraksi maalle. Käytiin lauantaina pikaisesti katsomassa tokon sm - kisoja ja Pilke pääsi hetkeksi leikkimään Tinka - siskon kanssa. Käytin tilaisuuden myös hyväksi ja ihmeteltiin samalla Helsingin hulinaa ja käytiin leikkimässä metroasemalla. Penska ei ollut asiasta moksiskaan vaan ihan yhtä hienosti keskittyi hommiin kuin muuallakin. Julkissa nukuttiin rauhassa jaloissa ja ihmisiä moikkailtiin urakalla. Eilen käytiin ekaa kertaa moikkaamassa lampaita ja Pilkkeestä kuoriutui aika asennemimmi alkujännäyksen jälkeen. Kuljettiin Pilkkeen kanssa lampaiden perässä kun kasvattaja vei niitä eteenpäin ja pari kertaa ne jopa väistivät Pilkettä. On se vaan magee! "Paimennuksen" jälkeen Pilke pääsi vielä riehumaan Pika - siskon ja O - pentueen Oikun kanssa ja illalla treenattiin takapäänkäyttöä ja lusikan nostamista. Oli muuten väsynyt kakara.

Pentujuttuja

Viikko yhteiseloa takana ja silti tuntuu, että pikkumusta olisi ollut täällä aina. On niin mielettömän hienoa tutustua uuteen otukseen ja päästä touhuamaan sen kanssa, kun kaikki on uutta ja niin ihmeellistä.

Pilke on kyllä ihan järjettömän reipas tapaus. Tähän asti ei ole oikeen mikään hänen maailmaansa järkyttänyt ja jos on, niin asiaa tuumitaan hetki ja sitten mennään katsomaan uusiksi jonka jälkeen ei ole enää mitään ongelmaa. Se vaikuttaa itsevarmalta pikkuneidiltä, mutta samaan aikaan hakee minuun kontaktia ja mikään ei ole parempaa kuin mammalta tulevat kehut jonka jälkeen syöksytään hirmuista vauhtia syliin pussaamaan. Ruoan eteen tehdään mitä tahansa ja leluun se käy säpäkästi kiinni. Mä yritän nyt takoa päähäni sosiaalisen palkan käyttöä ettei minusta taas tulisi pelkkää namiautomaattia.

Nox otti pennun ihan mielettömän hyvin vastaan. Ne leikkii ja touhuaa ja tutustuu toisiinsa enkä voisi olla ylpeämpi omasta nokinokastani. Aluksi leikki oli Noxille tyypilliseen tapaan hieman rajua, mutta pian se tajusi uuden kaverin olevan ihan pieni vielä ja nyt leikki sujuu nätisti. Pilkkeen lempileikki tuntuu olevan Noxin selkään kiipeäminen ja karvan repiminen. Ei se niin haittaa vaikka isoveli nousis ylöskin, karvasta saa kivan otteen eikä tarvii päästää irti ;) Hirmuhauskaa olisi myös ryömiä lattialla makaavan ihmisen kainaloon, heittäytyä selälleen ja repiä kaikkea mihin yltää.

Pilke pääsi tutustumaan heti toisena päivänä Muusaan ja Veelaan. Frettejä ei paljon kiinnostanut, mutta Pilke sekosi täysin. Sen mielestä uudet isosiskot ovat aivan ihania! Aitauksessa olo sen sijaan menee helposti tunteisiin ja Pilke huutaa kuin pieni sika. Tänä aamuna tosin kuului enää pientä piippausta joten suunta on oikea!

Maanantaina oltiin treenaamassa Wirneen Espoon jaoston kanssa aksaa. Me päästiin Siirin rääkkiin ja oli kyllä todella hyödyllistä! Siiri huomasi heti meidän ongelmat; en luota itseeni tai koiraani ja teen puoliteholla. Sain siis juosta niin kovaa kuin vaan pystyin ja opetella rytmittämään. Eka pätkä saatiin ihan ok läpi ja seuraava...no joo. Tehtiin takaakiertoja ja mun oli ihan äärettömän vaikeaa tähdätä ohjaustani ja Nox tuli uudestaan ja uudestaan minun puolelleni. Siiri päätti näyttää miten homma toimii ja silti ei vaan onnistunut. Noxille ei siis ole kunnolla opetettu takaakiertoa ja saatiinkin paljon vinkkejä miten treenata ne sujuvammiksi. Ja nimenomaan niin, että Nox kuuntelee käskyä eikä seuraa vain liikettä kuten nyt. Tehtiin toisenlaista harjoitusta myös takaakierroilla jossa minun piti miettiä enemmän koiran linjaa hypyn jälkeen. Tämä sujui jo paremmin.

Pilke pääsi hengailemaan myös aksakentän laidalle ja hienosti se odottelikin aitaan sidottuna. Se innostui aivan valtavasti Cavasta ja Hopusta, mutta kipitti kuitenkin aina ottamaan kontaktia välissä. Pentu pääsi myös ekaa kertaa juoksemaan putkeen ja kovin itsevarmasti se kipittikin sen läpi useamman kerran.

Keskiviikkona ajeltiin Somerolle seuraamaan paimennuskisoja, jossa Pilke sai ootella ensin boksissa, kun me ihasteltiin kasvattajan suoritusta. Oli kyllä hienon näköistä vaikka en paimennuksesta mitään ymmärräkään :D Sen jälkeen Pilkekin pääsi hengailemaan sinne missä tapahtuu. Hihnassa mentiin reippaasti ja yritettiin päästä moikkaamaan niin koirat kuin ihmisetkin. Joku osaava paimenkoira ajoi lammasporukan meidän ohi ja neiti tänttärää oli häntä tötteröllä menossa perään. Pilke ehti myös leikkiä hieman Hupsin (Wirneen Oho Hups) kanssa, joka muutti eilen äitini harrastuskaveriksi. Oli muuten väsynyt pentu illalla.  

Eka päivä

Voin sanoa, että viime yönä ei paljon nukuttu. Pyörin sängyssä pitkälle yöhön ja kun viimein sain unta, se tuntui pinnalliselta ja levottomalta. Aina kun havahduin hereille niin mahanpohjasta kouraisi. Tähän asti en ole jännittänyt juurikaan ja kun lopulta nousin ylös aamulla, olin yllättävän rauhallinen. Kävimme Noxin kanssa treenaamassa suuntakäskyjä agia varten ja touhuiltiin niitä näitä kunnes oli aika lähteä. Puolessa välissä matkaa se sitten iski ja mitä lähemmäs pääsimme, sitä enemmän voin pahoin. Nyt se sitten oikeasti oli tulossa, kääk.

Lauralla oli vastassa muitakin pennunottajia ja odottelimme hetken ennenkuin päästiin hoitamaan virallisuudet. Pilke ei ollut ihan samaa mieltä DNA - testien ottamisesta kuin me muut, mutta muuten se lähinnä nukkui nurkassa ja esitti olevansa hirmuisen kiltti pieni pentu :D Kävimme sopimuksesta uusia juttuja läpi sillä Pilke tuli minulle sijoitukseen ja sitten oli aika rustata nimi paperiin ja olin virallisesti kahden aussien omistaja. 

Kohta olimmekin jo autossa, vauva sylissä ja auton kokka oli kohti kasvattajan laitumia. Pilke pääsi heti puuhailemaan ja tapaamaan uusia koiruuksia ja oli kyllä hirveän reipas. Boksissa vähän protestoitiin, koska on se nyt ihan hirveä vääryys kököttää autossa kun muut touhuaa pihalla.

Muutama tunti hurahti ulkona ennenkuin lähdettiin ajelemaan kotiin jossa Nox olikin jo vastassa. Ja voi että sitä riemun määrää kun nokinokka tajusi mitä meillä oli mukana. Vähän piti rauhoitella menoa, kun Nox yritti oman riehakkaaseen tapaansa kutsua pikkusiskoa leikkimään. Sisällä jatkettiin tutustumista ja pian oli jo leikit menossa. Ihan mahtavaa <3 Ulkona vedettiin yhdessä lumirallia, koska suomen kevät.

Kaikenkaikkiaan Pilke vaikuttaa juuri siltä mitä odotin. Se on hurjan reipas ja sosiaalinen pentu joka lähti heti hakemaan minuun kontaktia. Ihan huikea pieni <3 Nyt penska vetelee sikeitä mutta eiköhän se taas kohta herää riehumaan.

Kolme pientä sanaa

Wirneen Poikkeuksellinen Pilaija "Pilke" 

Aksaa aksaa

Vähän saattoi perjantaina kaasujalka painaa, kun Eva toi pennut taas agitreeneihin ja mun oli pakko mennä ennen omia treenejä hakemaan pentuterapiaa. Tai terapiaa ja terapiaa. Suloiset pikkupennut oli kasvaneet taas ihan hurjasti, niitä ketutti olla pienessä aitauksessa jumissa ja heti kun tilaisuus tuli, ne iskivät pienet piraijanhampaansa kiinni mihin ikinä pystyivätkään. Aika ikävältä tuntui jopa lenkkarin läpi erään Pomppu - herran naskalit. Nox pääsi taas moikkaamaan pikkusisaria ja hetken ihmettelyn jälkeen agikenttä oli huomattavasti kiinnostavampi kuin potentiaalinen pikkusisko.

Sillä välin kun mä istuin pentujen syötävänä, muut äänestivät treenien teemasta. Päädyttiin kokeilemaan erilaisia ohjaustekniikoita. Johannalla oli piiiiiitkä lista mistä valita ja mä nappasin takaaleikkaukset, saksalaisen ja vippauksen. Vippaus oli uusi ja takaaleikkaukset ja saksalaiset meidän heikkouksia.

Aloitettiin takaaleikkauksilla ja heti ekana sanoin, että me ei osata. Johanna laittoi kokeilemaan ja ei se nyt ihan järkyttävän rumaa ollut vaikkei erityisen sujuvaakaan. Suurin ongelma taisi olla, että mä olin jo liian edellä Noxiin nähden ja jouduin melkein pysähtymään että sain leikattua ja silloinhan Nox tietenkin vilkaisi minua eikä jatkanut sujuvasti eteenpäin. Kun maltoin odottaa nokinokkaa ja edettiin yhdessä niin saatiin useita hienoja pätkiä. Taitava poika!

Ja sitten se pirun saksalainen...Miksi?! Miksi se on niin pirun vaikeaa minulle? Ehkä koska se on vaikeaa minulle = en tahdo treenata sitä = ei edistytä? Kuka tietää. Noh jotain edistystä, että edes otin sen meidän treenilistalle. Olin kokoajan auttamattoman myöhässä, ajoissa, väärässä paikassa jne. Huomasi myös, että ollaan treenattu tämänkaltaisia ohjauksia hirmuisen vähän, koska Noxilla oli vähän vaikeaa kääntyä minua kohti esteellä. Palkkasin sitä muutaman kerran hypyn jälkeen taakse ja saatiin onnistumisia. Mutta hurjasti treeniä se tarvitsisi, jotta saksalaisista tulisi sujuvia.

Viimeisenä vippaus. Nämä meni aika kivasti vaikka ei olla oikein koskaan tehty mitään samantapaistakaan. Muutamalla ekalla kerralla Nox taisi sujahtaa putkeen joka oli houkuttelevasti sen näkösillä, koska mä en ollut tarpeeksi selkeä siitä mitä halusin. Kun jarrutin kunnolla niin alkoi sujua ja meni tosi nätisti.

Rimoja tipahti tasan kaksi kertaa ja nekin oli puhtaasti mun mokia, mutta tässä taas näkee, että vauhtipätkät on Noxin heikkous ja ne tarvis hurjasti lisää treeniä. Ensi viikolla on vielä yhdet treenit ennen kauden vaihtumista, mutta täytyy sanoa jo nyt, että tämän kauden aikana tuntuu, että ollaan edistytty hurjasti. Tai mä olen oppinut ja ymmärtynyt paljon asioita ohjaamisesta ja me toimitaan Noxin kanssa paremmin yhdessä.

Huomiseen pitäisi vielä malttaa odottaa varmaa tietoa omasta pennusta, mutta aika makean pikkusen oon saamassa näillä näkymin <3 Lauantaina sitten haen neiti tänttärään kotiin, hurjaa!

Ristiriitaiset fiilikset

Montahan kertaa olen heittänyt vitsillä etten osaa enää kouluttaa pentua. Että oon ollut onnekas Noxin kanssa koska potentiaalia täystuhoon olisi ollut. Mutta olen aina sanonut sen huumorin siivittämänä ja pohtinut, että ei se nyt niin vaikeaa ole. Nyt mulla on jo kokemusta ja ajatuksia siitä miten just mä haluan asiat tehdä.

Mutta eilen mä suuntasin Wirneen tokotreeneihin ja pölisin muiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja sitten joku kuiskasi takaraivossa, että ehkä sä et oikeasti pysty tähän. Sä tuut mokaamaan pahemman kerran. Ja että sun pennulla tulee varmaan olee luusto paskana ja se sairastuu syöpään vuoden ikäisenä. Juu näin mun mieli toimii valitettavasti...

Luustosta tulen varmasti stressaamaan seuraavan vuoden ja tuijotan neuroottisesti pikkuisen jokaista askelta, mutta sille en voi mitään. Sen sijaan mä voin yrittää tehdä parhaani rakentaakseni siitä minulle mainion harrastuskaverin. Joten mä menin kotiin, nappasin lehtiön ja kirjasin ylös miljoona juttua jotka haluan tehdä ja opettaa pennulle. Kuulostaa varmasti hölmöltä, mutta niin tein viimeksikin. Ja sitten unohdin kaiken, käytin maalaisjärkeä ja ihan hyvä nokinokastakin tuli. Silti helpottaa, kun on jotain "ohjenuoraa" ja "tavoitteita" ylhäällä. Vaikka ne olisivatkin niin yksinkertaisia juttuja kuin "kulkekaa ratikalla".

Toisaalta nyt kun pennuista on tullut puheltua monen kanssa ja mietitty miten ne eroavat esim J - pennuista tossa iässä, olen sanonut monta kertaa, että olen tyytyväinen siihen millaiseksi Nox on kasvanut. Ja tarkoittanut sitä. Ja aina silloin mä tajuan miten paljon viimeiset kolme vuotta ovat opettaneet ja kyllä mä selviän. Ajatus puhtaalta pöydältä aloittamisesta ja uuteen otukseen tutustumisesta saa väkisinkin hymyilemään.

Hassua miten puhun kokoajan pennusta ja pikkuisesta vaikka tytölle on ollut nimi jo iät ja ajat valmiina. Ja olen laittanut sen jopa tunnisteeksi näihin pentuteksteihin. Mutta ennenkuin voin kutsua pentua Pilkkeeksi, tarvitsee nimi kasvot. Voih miten haluan jo tietää!

Pieni Pila - hiiwiö