maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ristiriitaiset fiilikset

Montahan kertaa olen heittänyt vitsillä etten osaa enää kouluttaa pentua. Että oon ollut onnekas Noxin kanssa koska potentiaalia täystuhoon olisi ollut. Mutta olen aina sanonut sen huumorin siivittämänä ja pohtinut, että ei se nyt niin vaikeaa ole. Nyt mulla on jo kokemusta ja ajatuksia siitä miten just mä haluan asiat tehdä.

Mutta eilen mä suuntasin Wirneen tokotreeneihin ja pölisin muiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja sitten joku kuiskasi takaraivossa, että ehkä sä et oikeasti pysty tähän. Sä tuut mokaamaan pahemman kerran. Ja että sun pennulla tulee varmaan olee luusto paskana ja se sairastuu syöpään vuoden ikäisenä. Juu näin mun mieli toimii valitettavasti...

Luustosta tulen varmasti stressaamaan seuraavan vuoden ja tuijotan neuroottisesti pikkuisen jokaista askelta, mutta sille en voi mitään. Sen sijaan mä voin yrittää tehdä parhaani rakentaakseni siitä minulle mainion harrastuskaverin. Joten mä menin kotiin, nappasin lehtiön ja kirjasin ylös miljoona juttua jotka haluan tehdä ja opettaa pennulle. Kuulostaa varmasti hölmöltä, mutta niin tein viimeksikin. Ja sitten unohdin kaiken, käytin maalaisjärkeä ja ihan hyvä nokinokastakin tuli. Silti helpottaa, kun on jotain "ohjenuoraa" ja "tavoitteita" ylhäällä. Vaikka ne olisivatkin niin yksinkertaisia juttuja kuin "kulkekaa ratikalla".

Toisaalta nyt kun pennuista on tullut puheltua monen kanssa ja mietitty miten ne eroavat esim J - pennuista tossa iässä, olen sanonut monta kertaa, että olen tyytyväinen siihen millaiseksi Nox on kasvanut. Ja tarkoittanut sitä. Ja aina silloin mä tajuan miten paljon viimeiset kolme vuotta ovat opettaneet ja kyllä mä selviän. Ajatus puhtaalta pöydältä aloittamisesta ja uuteen otukseen tutustumisesta saa väkisinkin hymyilemään.

Hassua miten puhun kokoajan pennusta ja pikkuisesta vaikka tytölle on ollut nimi jo iät ja ajat valmiina. Ja olen laittanut sen jopa tunnisteeksi näihin pentuteksteihin. Mutta ennenkuin voin kutsua pentua Pilkkeeksi, tarvitsee nimi kasvot. Voih miten haluan jo tietää!

Pieni Pila - hiiwiö 

5 kommenttia:

  1. Ihan kuin lukisi omaa tekstiä, niin paljon samoja ajatuksia pyörii itselläkin tulevaan pentuun liittyen. Onneksi nuo pahimmat itseni epäilyt on väistyneet toistaiseksi ja kaikki tuntuu vaan vaaleanpunaiselta ja ihanalta kun pennut ovat nyt syntyneet. Mutta kyllä ne epäilyt ja pieni paniikki varmaan ehtii tässä vielä tulla (viimeistään sitten edellisenä iltana ennen pennun kotiutumista :D) Itsekin olen tehnyt listoja opetettavista asioista ja paikoista joihin pitää viedä pentu sosiaalistumaan jo ennen kuin nuo naperot olivat edes syntyneet. Eli et ole ainoa ;) Tsemppiä ja jaksamista pennun odottamiseen! Teillä ei onneksi ole enää niin kauaa (eikös p-pennut ole luovutusikäisiä jo parin viikon päästä?) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh vertaistukea siis tarjolla! Joo alle kolme viikkoa jäljellä o.O siksi varmaan iski paniikki :D

      Poista
  2. Hyvä siitä Pentusesta kasvaa! :) paras koirankoulutusneuvo mitä sain Cavan kanssa oli se, että ei saa pelätä virheiden tekemistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kanssa, että kun penska tulee ja päästään touhuamaan ja tutustumaan niin tajuan, että ei tässä oo hätää. Mä vaan panikoin jo etukäteen :D

      Poista