Aksaa aksaa

Vähän saattoi perjantaina kaasujalka painaa, kun Eva toi pennut taas agitreeneihin ja mun oli pakko mennä ennen omia treenejä hakemaan pentuterapiaa. Tai terapiaa ja terapiaa. Suloiset pikkupennut oli kasvaneet taas ihan hurjasti, niitä ketutti olla pienessä aitauksessa jumissa ja heti kun tilaisuus tuli, ne iskivät pienet piraijanhampaansa kiinni mihin ikinä pystyivätkään. Aika ikävältä tuntui jopa lenkkarin läpi erään Pomppu - herran naskalit. Nox pääsi taas moikkaamaan pikkusisaria ja hetken ihmettelyn jälkeen agikenttä oli huomattavasti kiinnostavampi kuin potentiaalinen pikkusisko.

Sillä välin kun mä istuin pentujen syötävänä, muut äänestivät treenien teemasta. Päädyttiin kokeilemaan erilaisia ohjaustekniikoita. Johannalla oli piiiiiitkä lista mistä valita ja mä nappasin takaaleikkaukset, saksalaisen ja vippauksen. Vippaus oli uusi ja takaaleikkaukset ja saksalaiset meidän heikkouksia.

Aloitettiin takaaleikkauksilla ja heti ekana sanoin, että me ei osata. Johanna laittoi kokeilemaan ja ei se nyt ihan järkyttävän rumaa ollut vaikkei erityisen sujuvaakaan. Suurin ongelma taisi olla, että mä olin jo liian edellä Noxiin nähden ja jouduin melkein pysähtymään että sain leikattua ja silloinhan Nox tietenkin vilkaisi minua eikä jatkanut sujuvasti eteenpäin. Kun maltoin odottaa nokinokkaa ja edettiin yhdessä niin saatiin useita hienoja pätkiä. Taitava poika!

Ja sitten se pirun saksalainen...Miksi?! Miksi se on niin pirun vaikeaa minulle? Ehkä koska se on vaikeaa minulle = en tahdo treenata sitä = ei edistytä? Kuka tietää. Noh jotain edistystä, että edes otin sen meidän treenilistalle. Olin kokoajan auttamattoman myöhässä, ajoissa, väärässä paikassa jne. Huomasi myös, että ollaan treenattu tämänkaltaisia ohjauksia hirmuisen vähän, koska Noxilla oli vähän vaikeaa kääntyä minua kohti esteellä. Palkkasin sitä muutaman kerran hypyn jälkeen taakse ja saatiin onnistumisia. Mutta hurjasti treeniä se tarvitsisi, jotta saksalaisista tulisi sujuvia.

Viimeisenä vippaus. Nämä meni aika kivasti vaikka ei olla oikein koskaan tehty mitään samantapaistakaan. Muutamalla ekalla kerralla Nox taisi sujahtaa putkeen joka oli houkuttelevasti sen näkösillä, koska mä en ollut tarpeeksi selkeä siitä mitä halusin. Kun jarrutin kunnolla niin alkoi sujua ja meni tosi nätisti.

Rimoja tipahti tasan kaksi kertaa ja nekin oli puhtaasti mun mokia, mutta tässä taas näkee, että vauhtipätkät on Noxin heikkous ja ne tarvis hurjasti lisää treeniä. Ensi viikolla on vielä yhdet treenit ennen kauden vaihtumista, mutta täytyy sanoa jo nyt, että tämän kauden aikana tuntuu, että ollaan edistytty hurjasti. Tai mä olen oppinut ja ymmärtynyt paljon asioita ohjaamisesta ja me toimitaan Noxin kanssa paremmin yhdessä.

Huomiseen pitäisi vielä malttaa odottaa varmaa tietoa omasta pennusta, mutta aika makean pikkusen oon saamassa näillä näkymin <3 Lauantaina sitten haen neiti tänttärään kotiin, hurjaa!