Nips naps

Noxilla on ollut elämä taas viime aikoina niin stressaavaa ja kurjaa, että muutama viikko sitten eräiden pahanmielen treenien jälkeen soitin eläinlääkärille ja varasin ajan kastraatioon. Olin jo päättänyt odottavani vielä, mutta juteltuani muutamien ihmisten kanssa Noxin käytöksestä, totesin tämän olevan paras ratkaisu sen oman hyvinvoinnin kannalta.

Eilen siis koitti pitkään pohditun leikkauksen aika. Mentiin hieman ennen kymmentä eläinlääkärille jossa Nox pääsi vaa'alle ensimmäistä kertaa sitten luustokuvien ja tulokseksi saatiin miehekkäät 23kg! Heti perään pistettiinkin rauhoituspiikki pyllyyn ja vaikka väsy alkoi painaa, yritti nokinokka kovasti vielä rakastaa kaikkia ja kaikkea. Erityisen vaikea paikka oli, kun Nox näki äitini saapuvan vastaanotolle, mutta vain häntä liikkui enää. Yllättävää. Not. :D Itkuhan siinä sitten tuli, mutta hetken päästä taju olikin poissa.

Noxin leikkauksen ja heräämisen ajan hoidin muita juttuja ja hieman ennen kahtatoista saavuttiin taas klinikalle jossa Nox olikin jo hereillä. Se näytti iloiselta nähdessään meidät, mutta kroppa ei tietenkään totellut ja päässäkin taisi heittää. Hirveää vauhtia se kipitti autolle ja kieltäytyi sen jälkeen liikkumasta metriäkään.

Nox oli lääkkeistä loppupäivän ihan pihalla ja piippaili lähes taukoamatta. Se pystyi ottamaan vain muutaman askeleen ennenkuin alkoi tuntua ikävältä ja piti lykätä pylly maahan. Paimennusvietti tuntui lääketokkurassa voimistuvan, kun edes pissalla ei voitu käydä ilman koko porukkaa ja suljetut ovet olivat hirveintä ikinä. Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja illalla Nox sai jopa pienen hepulin, kun sai päälleen t-paidasta kokoon ommellun haalarin estämään haavan nuolemista. Yö taas oli kovin levoton. Hyvää asentoa ei tuntunut löytyvän ja itketti, mutta aamuyöllä vihdoin nukahti mun jalkoihini. Ja tänään meno vaikuttaa jo lähes normaalilta eikä Nox voi ymmärtää miksei saa remuta kuten yleensä :D

Nyt jäädään siis odottamaan ja seuraavaan miten kastrointi vaikuttaa. Peukut pystyssä...