Paimen sen olla pitää

Viimeiset viisi päivää olen leikkinyt greyhoundin omistajaa, kun MuiMuin, Veelan ja Neran kasvattaja Lisa on lomaillut toisaalla. Omat fretit ja Nox ovat olleet koti kotonani hoidossa samalla kun minä olen huolehtinut Lisan kuuden fretin sekä 9kk ikäisen greyhound Vilskeen tarpeista. Nätisti sanottuna on meinannut mennä hermot, mutta hampaiden kiristelyä on vähentänyt täällä mammaileva Nera sekä pikkuinen silkkinakki. Neran tytär on nyt vähän päälle kolme viikkoinen, ensimmäiset kulmahampaat ovat puhjenneet ja aika napakasti se jo nappaakin niillä yrittäessään lussuttaa huulesta maitoa :D hurja pieni hybridi <3 

Vaikka hermot ovat olleet kireällä, on tämä ollut myös erittäin hyödyllinen ja silmiä avaava kokemus. Muistan kun Lisa oli valitsemassa Vilskettä, mietin jo, että joskus minulta löytyy vähintään whippet. Mutta ei. Tänä aikana olen tajunnut, että vaikka Nox teineilee, on se älyttömän helppo verrattuna tuollaiseen miellytämishaluttomaan koiraan. Kun seison tien vieressä odottamassa varmaan viidettä minuuttia, että grey palaisi takaisin vierelle ja katsoisi silmiin, kaipaan Noxia tosissani :P Kyllä ne paimenet vaan on mun juttu! Ehkä sitten kun olen vanha ja väsynyt, enkä jaksa enää juosta agikentillä, otan itselleni jonkun pikkufifin kaveriksi :P Harmi kun en juuri nyt löydä videota noin 90-vuotiaasta naisesta juoksemassa agirataa koiransa kanssa. Siinä on mun idoli!

Nox on kuulemma ollut masentuneen oloisena kotona. Muuten ollut normaali reipas itsensä, mutta eilen olivat käyneet mun kämpälläni ja Nox oli ilmeisesti odottanut, että olisin siellä. Noh illalla nähdään! <3