sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Kevättä rinnassa

Meidän agi kurssi loppu viime viikolla. Vikalla kerralla tehtiin pieni radan pätkä jossa oli putki ja pari hyppyä. Koira lähetettiin putkeen, ensimmäisen hypyn yli, toisen hypyn takaa ja valssilla taas putkeen. (Mä en tosiaan osaa selittää oikein termein mitä tehtiin...) Noxia vähän hämmensi koko homma mutta saatiin hyviä suorituksia aikaiseksi :) Kurssista jäi ainakin käteen hirveä agikuume joka vainoaa minua päivät ja yöt. Jospa keväämmällä päästäisin agin pariin kunnolla.
Tottis puolelta ei saatu niin paljon irti, koska tuntui että meitä yritettiin toppuutella hidastamaan tahtia kokoajan. Noxille kun kaikki asiat olivat jo tuttuja ennestään. Mutta tuli sieltäkin hyödyllisiä juttuja ja ennenkaikkea olen ylpeä miten Noxin keskittymiskyky on parantunut tänä aikana. Viimeisellä kerralla se rauhoittui automaattisesti odottelemaan vuoroaan eikä piippaillut ja sekoillut kuten aikaisemmin. Kuitenkin kun oli oma vuoro niin tehtiin täysiä!

Lauantaina kävin tutustumassa Lohjan pelastuskoiraporukkaan ja ensi viikolla aletaankin treenata heidän kanssaan. Jatkossa touhutaan siis pelastusjutuissa pari kertaa viikossa ja
tavoitteena on joskus kaukana tulevaisuudessa hälyvalmius, jännää!

Freteille ei kuulu mitään ihmeempiä. Alkutalven lämmin-kylmä vaihtelut ovat saaneet tyttöjen päät vähän sekaisin ja ne selkeästi odottelevat jo kevättä. Hippu aloitti tammikuun puolessa välissä kiiman ja kävimme hakemassa typylle Suprelorin hormoni-implantin, joka toivottavasti kestää sen 2-3 vuotta. Nyt se ei muuta tekisikään kuin nukkuisi ja söisi ja viitisen viikon päästä varmaan syntyvät "pennut". Nerakin on lemunnut kiimaiselle jo pitkään ja turkki on selkeästi karheampi kuin aikasemmin, mutta panttaa vielä kunnon kiiman kanssa. Ja niin saisikin! Olisi huomattavasti kivempi pistää hormonipiikki kuin laittaa implantti ja ottaa se syksyllä pois jos Nerpan vauvasuunnitelmat toteutuvat. Muusakin on jo menossa täysiä kohti kesää ja uutta karvaa pukkaa, vanhan tippuessa samalla tuppoina pois. Jännä nähdä minkä värinen siitä lopulta tulee,kun tänä talvena vaaleni niin paljon että muuttui soopeliksi! Hassua :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti