Elämä voittaa

Kaiken tapahtuneen jälkeen ei ole tehnyt hirveästi mieli kirjoitella. Enkä halua nytkään niistä puhua...Sanotaan vaan että tämä on ollut ihan hirveä loppukesä ja syksy. Se on saanut minut monta kertaa miettimään onko lemmikkiharrastaminen ylipäätään kaiken tämän tuskan arvoista. Haluaako ja uskaltaako sitä enää ottaa yhtään lemmikkiä, kun lopussa joutuu vain kärsimään? En puhu vain omasta menetyksestäni vaan melkein pahempaa on seurata sinulle rakkaiden surua. Mutta elämä voittaa ja pitää muistaa miten paljon nuo karvaotukset tuovat elämään. En minä halua tätä tunnetta unohtaakaan. Tietää kokoajan miten paljon yksi pieni otus on merkinnyt <3

Hirmusti on ehtinyt tapahtua tässä välissä! Käyty näyttelyissä, osallistuttu Onnidogiin ja aloitettu agin treenaaminen uusiksi. Harmi vaan, että ilman ryhmää en jotenkin osaa edetä. Ennen oli helppo aina ohjattujen jälkeen treenailla sen kerran vaikeita juttuja, mutta nyt ei tunnu mielikuvitus riittävän millään ratojen tekemiseen joten tehdään vaan pieniä pätkiä ja treenataan kontakteja ja keppejä. Jotka sentään sujuvat hyvin! Yritän nyt vaan olla kiirehtimättä, koska olen jo monta kertaa ryssinyt kepit etenemällä liian nopsaa niiden kanssa. Nox saattaa meinaan hieman kuumua agissa ja vielä joitain viikkoja sitten kepit osana rataa oli aika katastrofaaliset :D Hiljaa hyvä tulee..

Hetki ennen kaatumista :D

Rallyn kanssa olen ollut vähän laiska...en ole vaatinut tarkkaa työskentelyä ja se on kostautunut. Nyt sitten korjataan vinoja perusasentoja yms yms. Oikeastaan aika hauskaa! Musta on ihana hinkata pikkutarkkoja juttuja ja oon vähän innoissani kun ajattelen, että seuraavan koiran kanssa treenataan sitä tokoa sitten tosissaan! Noxilla on jo tarpeeksi tekemistä rallyn, agin ja nenäjuttujen kanssa :P

Eilen treeneissä se oli kyllä niin totaalisen pihalla. Toimi ihan hirvittävän hyvin kentän ulkopuolelle hajuista ja koirista huolimatta, mutta kun pääsi kentälle niin ei luoja...Ihan kun olisi vetänyt jotain vettä väkevämpää :D Kun yritin sitä saada eteeni istumaan yhdellä kyltillä niin nokinokka vain tuijotti silmiini ihan kun ei olisi koskaan käskyä kuullutkaan. Tuli kyllä perässä aina kun otin askelia taaksepäin, mutta pylly ei vaan mennyt maahan. Mirakin ihmetteli mitä oli meneillään, mutta lohdutti kyllä, että Noxhan on teknisesti ihan huikea. Se on vaan nyt kokenut miehisen taantuman tässä...Lopetettiin pieneen onnistumiseen ja heti kun astuttiin aitojen ulkopuolelle niin oltiin niin taitavaa niin taitavaa. Öö mitä?

Lisää kuvateksti

Pari viikkoa sitten Onnidogissa nieleskelin itkua jo ekan koulutuksen jälkeen ja olin valmis pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähtemään kotiin. Hävetti ihan järjettömästi sen käytös etenkin kun sisko teki vieressä upeasti töitä. Mutta onneks paikalla oli niitä kanssaWirnistelijöitä ja loppu viikonloppu oli pelastettu :* Mun äitini muistutti myös, että pari kuukautta sitten Noxin tuomista tuollaiseen tapahtumaan ei olisi voinut ajatellakaan. Joten hurja muutos lyhyessä ajassa vaikka hommia on vielä ihan sikana edessä!

Yhdessä ain <3 

Onnidogissa Eija ja Jenny saivat minut vielä kunnolla taas innostumaan tulevista perheenlisäyssuunnitelmista ja saatoin jopa ostaa jotain pinkkiä ja pehmeää tulevaa varten <3

Särkynyt sydän

MuiMuilta löytyi noin kuukausi sitten pernasta kasvain joka oli tarkoitus leikata pois tiistaina. Leikkaus meni hyvin ja eläinlääkäri oli sulkemassa mummoa, kun hengitys lakkasi...Ilman mitään järkevää syytä, ensimmäinen frettini, minun rakas puikkonokkani, oli poissa...

Istuttiin autossa kun puhelin alkoi hälyttää tuntematonta numeroa. Tiesin mitä kuulisin toisesta päästä enkä voinut vastata siihen, joten äitini teki sen...Se hetki ei tuntunut todelliselta. Itkin koko matkan Porvoosta eläinklinikalle, mutta en ollut oikeastaan surullinen. En tuntenut mitään. Rinnassa tuntui ammottavan tyhjä aukko ja ajatus kävi päässäni "Näin vähänkö välitän?"

En itkenyt kun Gisle selitti mitä oli käynyt tai kun otin vastaan pahvilaatikon jossa rakkaani nukkui ikiunta. Pystyin kyselemään mitä mahasta löytyi ja olemaan järkevä. Autolla halusin kuitenkin nähdä MuiMuin ja silloin romahdin...en pysty sanoin kuvaamaan sitä tunnetta. Heijasin pikkuista sylissäni ja kerroin uudestaan ja uudestaan miten paljon rakastan sitä.

MuiMui haudattiin vanhempieni pihaan lähelle näätäaitausta, jotta se saisi aina olla lähelle ystäviään. Tänään käydään ostamassa omenapuu haudalle. Sitten joskus, toivottavasti vasta vuosien päästä, Veela pääsee parhaan ystävänsä viereen ikuisesti.

Oma olo on niin tyhjä. Ikävä iskee aaltoina ja silloin tuntuu ettei sitä kestä. Olisi vain oma suru, mutta koko perheeni on tapahtuman murtuma. Ainut mistä saan lohtua on, että MuiMui nukahti rauhallisesti, ilman kipuja ja saan muistaa sen loppuun asti juuri sellaisena kun se oli. Iloinen pomppurotta joka vielä viimeisenä aamunaan minun pelätessä lopputulosta, nuoli kyyneleeni pois <3

Kaunita unia rakas MuiMui, sanoilla ei pysty kuvailemaan miten paljon ikävöin sinua <3

Pickpocket's Biscuit "MuiMui"

24.3.2011 - 2.8.2016

Nips naps

Noxilla on ollut elämä taas viime aikoina niin stressaavaa ja kurjaa, että muutama viikko sitten eräiden pahanmielen treenien jälkeen soitin eläinlääkärille ja varasin ajan kastraatioon. Olin jo päättänyt odottavani vielä, mutta juteltuani muutamien ihmisten kanssa Noxin käytöksestä, totesin tämän olevan paras ratkaisu sen oman hyvinvoinnin kannalta.

Eilen siis koitti pitkään pohditun leikkauksen aika. Mentiin hieman ennen kymmentä eläinlääkärille jossa Nox pääsi vaa'alle ensimmäistä kertaa sitten luustokuvien ja tulokseksi saatiin miehekkäät 23kg! Heti perään pistettiinkin rauhoituspiikki pyllyyn ja vaikka väsy alkoi painaa, yritti nokinokka kovasti vielä rakastaa kaikkia ja kaikkea. Erityisen vaikea paikka oli, kun Nox näki äitini saapuvan vastaanotolle, mutta vain häntä liikkui enää. Yllättävää. Not. :D Itkuhan siinä sitten tuli, mutta hetken päästä taju olikin poissa.

Noxin leikkauksen ja heräämisen ajan hoidin muita juttuja ja hieman ennen kahtatoista saavuttiin taas klinikalle jossa Nox olikin jo hereillä. Se näytti iloiselta nähdessään meidät, mutta kroppa ei tietenkään totellut ja päässäkin taisi heittää. Hirveää vauhtia se kipitti autolle ja kieltäytyi sen jälkeen liikkumasta metriäkään.

Nox oli lääkkeistä loppupäivän ihan pihalla ja piippaili lähes taukoamatta. Se pystyi ottamaan vain muutaman askeleen ennenkuin alkoi tuntua ikävältä ja piti lykätä pylly maahan. Paimennusvietti tuntui lääketokkurassa voimistuvan, kun edes pissalla ei voitu käydä ilman koko porukkaa ja suljetut ovet olivat hirveintä ikinä. Pikkuhiljaa tilanne rauhoittui ja illalla Nox sai jopa pienen hepulin, kun sai päälleen t-paidasta kokoon ommellun haalarin estämään haavan nuolemista. Yö taas oli kovin levoton. Hyvää asentoa ei tuntunut löytyvän ja itketti, mutta aamuyöllä vihdoin nukahti mun jalkoihini. Ja tänään meno vaikuttaa jo lähes normaalilta eikä Nox voi ymmärtää miksei saa remuta kuten yleensä :D

Nyt jäädään siis odottamaan ja seuraavaan miten kastrointi vaikuttaa. Peukut pystyssä...

Kiss Like This

Blogihiljaisuus on hyvä päättää suloisiin uutisiin. Tiistaina nimittäin matkasimme siskoni ja äitini kanssa Kuopioon ja takaisin. Paitsi, että takaisin tullessa meitä olikin kolmen sijaan kuusi.

Pickpocket's Kiss Like This

Jokin aika sitten Lisa (Pickpocket's Ferrets) kyseli kasvattisivuillaan olisiko ketään kiinnostunut ottamaan luokseen kolmea kodinvaihtajaa joista yksi, 3-vuotias musta soopeli uros Rafi, oli hänen kasvattinsa. Minähän olen painostanut perhettäni ottamaan oman fretin siitä lähtien kun pari vuotta sitten muutin laumani kanssa pois. Joitain mahdollisuuksia onkin tullut vastaan, mutta ne ovat kaatuneet syystä tai toisesta. Yllätyin kuitenkin kovasti, kun äitini oli se joka ensin sanoi olevansa kiinnostunut Rafista. Laitoin heti Lisalle viestiä, että jos kolmikolle ei löytyisi yhteistä kotia, olisi Rafille paikka täältä. Ihan kolmea näätää ei queen bee Veela kestäisi laumansa satunaiseksi lisäksi ;) 

Melkein jo unohdettiin koko juttu, mutta lopulta asiat etenivät nopeasti. Ihan ilman mutkia ei tätäkään matkaa tehty, mutta olipa ihana fiilis ajaa kotiin, kun koko kolmikko oli vihdoin messissä. Rafin kaverit jatkoivatkin heti seuraavana päivänä matkaa, toivottavasti niiden lopulliseen kotiinsa. 

Rafi on osoittautunut näissä parissa päivässä jo ihan mahtavaksi tapaukseksi! Tänään on päästy alkujännityksestäkin yli ja se on hepuloinut ihan kunnolla. Ruoka maistuu ja näyttää tarttuvan nopeasti sen laihaan kroppaan. Tyttöihin on päästy tutustumaan tarhassa ja ne olivat vähän jänniä :D Erityisesti Nera, joka rakastui ensisilmäyksellä ja voisi viettää tunteja kirputtamassa näätäpolon niskaa ja korvia. Avia jännitti uusi kaveri todella paljon, mutta tänään nuuhki Rafia jo uteliaana. Veelan pitää tietenkin näyttää kuka on pomo ja loput ovat välinpitämättömiä. Hyvä tästä tulee! 

Parasta on nähdä miten onnellinen siskoni on saadessaan viimein itselleen oman fretin. Vilma on haaveillut omasta pojasta siitä lähtien, kun muutama vuosi sitten tapasi Veelan Eeli - veljen ja Rafi on kyllä täydellinen sohvapötköttelykaveri. Veikkaan että noista kahdesta tulee erottamattomat <3 

"Meri, se on tullut takaisin!"

Ihan ensiksi: Paljon onnea 2 - vuotiaat J - penskat! <3 Pari vuotta sitten sitä jännättiin syntyikö sieltä juuri minulle pieni aussienpentu. Ihan hurjaa miten nopeasti aika menee. Kohtahan se on aikuinen (toivottavasti).

Noxilla oli oikein hauskat synttärit. Se sai lahjaksi pehmon, jolta irtosi raajat jo pakettia avatessa sekä ihanan pinkin vesilelun joka piti käydä heti testaamassa. Nox nimittäin löysi tässä viikko sitten uimisen riemun ja hyppelee nyt melkoisia pommeja laiturilta veteen. Rannalta ei uskalla ihan vielä lähteä uimaan. Hassu koira.

Uimisen jälkeen suunnattiin agihallille. Nox ei ole hallilla käynyt ehkä kuukauteen ja arvasihan sen, että herra oli pikkaisen innoissaan kun näki minne ollaan menossa. Yllättävän hyvin se kuitenkin malttoi tassutella vierellä vaikka luuli, että ollaan menossa agittamaan.

Nox ja Melli (W. Jännitysmomentti) 7vko

Mutta meilläpä alkoi koiratanssikurssi! Aluksi saatiin vähän infoa lajista itsestään ja sitten alettiinkin treenaamaan. Ekalla kerralla teemana oli pyörähdykset ja jalkojen välistä pujottelu. Molemmat olivat tuttuja Noxille, mutta nyt yhdisteltiin niitä vähän oman mielen mukaan musiikin tahtiin. Ja kylläpä molemmilla oli hauskaa! Nautitaan temppuilusta muutenkin ja nyt vielä rytmikkään musiikin tahtiin. Iski kyllä kovaa. Ei auttanut yhtään mun "liikaa lajeja, liian vähän aikaa" ahdistukseen. jota olen viime päivinä potenut. Noxille nyt tuskin olisi väliä jos jätettäisiin x lajit pois, mutta kun mä en osaa päättää! Toinen koira jakamaan treenitaakkaa olisi kyllä hyvä...Ei kyllä ihan vielä :D

Se mikä teki tunnista erityisen hauskan, oli Noxin käytös. Yksi päivä jaoinkin rally-tokon jälkeen facebookissa omia fiiliksiäni vertaamalla Noxin kehitystä Muumipeikko ja pyrstötähti - elokuvan lopussa olevaan kohtaukseen jossa muumipeikko huutaa "Meri, se on tullut takaisin!" Nimittäin nyt tuntuu siltä, että olen saanut oman nokinokkani takaisin. Sen pienen mustan otuksen joka teki kaikkensa miellyttääksen minua ja joka kuunteli jokaista sanaani kuin ne olisivat olleen kiinnostavin asia koko maailmassa. Tietenkin silläkin on huonoja päiviä vielä, mutta pääasiassa eläminen ja treenaaminen Noxin kanssa on vaan hirmu hauskaa.

Vuosi sitten

Meidän kouluttaja sanoikin viikko sitten rallyssa, että nyt Nox on koulutettavuudeltaan aussie :D Rallyn lisäksi ollaan käyty ahkerasti myös arkitokossa, joka on varmasti auttanut hurjasti häiriönsietoon. Nox turtuu yleensä tuttujen koirien seuraan treenikertojen myötä, mutta tuolla on joka kerta vähän eri porukka ja Nox on viimein tajunnut, että mä olen kivempi kun uudet kaverit. Tänään oli uudet koirat, uusi laji ja ihana, tuttu agihalli, mutta pystyin huoletta pitää herraa vapaana. Lopussa väsyn iskiessä vähän hiippaili yhden bortsun (Noxin heikko kohta...) perään, mutta lopetti käskystä sekä kävi moikkaamassa kouluttajaa, mutta muuten. Hieno Nox! Aikuistumista havaittavissa. Myös ulkoisesti, ainakin Noxin emän omistajan Evan mukaan :D

Laiskan kuvaajan ja synttärien vuoksi vauvakuvia piristämässä tekstiä <3 Monia juttuja odottaa myös julkaisuaan..
Hymiö hearNoxin luonne on tasaantunut viimeisen neljän kuukauden aikana ihan älyttömästi ja nyt treenaaminen ja eläminen sen kanssa on vaan järjettömän hauskaa. En ois uskonut vaikka kaikki sanoikin, että kyllä se siitä 

Teoriaa ja käytäntöä

Paimennus on vaikeaa. En tiedä miten toimia missäkin tilanteessa ja toimin järjettömästi joten ei ihmekään jos koira on totaalisen pihalla tehtävästään. Siksipä olin heti käsi ojossa, kun Noxin kasvattaja kysyi ketkä olisivat kiinnostuneita istumaan iltaa paimennusteorian merkeissä. Ihanaa kun joku vääntää rautalangasta miten siellä lampailla pitäisi oikeasti toimia ja miksi niin. Joitain juttuja saattoi mennä ohi, kun jaloissa taapersi pikkuruisia paimenkoiria. Ja sitten ne neljä ihanaa, vähän isompaa, aussieta <3 

Paimennuksen lisäksi ollaan ehditty rallatella ja crossata vklp

Pakko myöntää, että teorialla ei ollut minuun toivottua vaikutusta. Enemmän tuli sellainen fiilis, että me ei pystytä tähän :D Opetus oli mainiota, mutta ajatus niden oppien toteuttamisesta...Mutta heti seuraavana aamuna (sen jälkeen kun eräs sika veti kasvattajalta saadun luun niin ahnaasti, että se tuli ylös ja lättäsin unissani paljaan jalkani oksennukseen) oli suunnattava auton nokka kohti Pukkilaa ja paimennustreenejä. Minua jännitti ihan hurjasti uusi kouluttaja ja paikka ja miltei toivoin etten olisi napannut vapautunutta paikkaa viime tingassa. 

Komea paimenpoika <3

Kerroin Kristiinalle heti Noxin ongelmasta eli sillä on minusta ollut tosi vaikeaa hakea tasapainoa ja se mielellään kaartaisi aina mun ja lampaiden vasemmalta kunnes päätyy eteeni ja jäätyy paikalleen. Oikealle se ei lähde oikeastaan ollenkaan. Kristiina neuvoi ennakoimaan näitä tilanteita ja kaartamaan aina lampaiden kanssa koiraa vastaan jolloin sen pitäisi vaihtaa suuntaa päästäkseen tasapainoon. Helpommin sanottu kuin tehty...Ensimmäinen kierros olikin todella kaoottinen. Nox oli ensimmäistä kertaa pihalla hommissa ja kenttäkin oli iso verrattuna aikaisempaan. Me oltiin molemmat täysin pihalla siitä mitä piti tehdä hyvistä ohjeista huolimatta ja Nox olisikin mieluummin hengaillut aidalla pentujen luona. Ekasta kierroksesta ei tarvitse tietää muuta kuin, että lopussa tuntui kun olisin ollut kunnon juoksulenkillä. Jalat oli miltei hapoilla ja housujen polvissa reiät, koska joku kaatui keskellä lampaita...

Ensimmäisen ja toisen kierroksen välissä alkoi ahdistaa ihan kunnolla enkä olisi halunnut takaisin aitaukseen. Vähän helpotti seurata Noxin ja ihanien L-tyttöjen Cavan ja Lorun touhuja ja rupatella uusien tuttavuuksien kanssa. Ihan liian pian oli kuitenkin taas meidän vuoro. Tällä kertaa yritin tosissani seurata Noxia ja noudattaa Kristiinan ohjeita. Ja voi vitsi miten hienosti meni! Noxilla ei ollut kiemuroistani huolimatta ongelmia hakea tasapainoa ja saatiin tehtyä nättiä kuljetustakin, jossa Nox pysyi lampaiden takana eikä pyrkinyt minun ohitseni. Se oli niin eri asenteella mukana kuin ekalla kiekalla ja mullakin oli hyvä fiilis. Kiva lopettaa onnistumiseen :) Ihan alkeitahan nää vasta ovat, mutta Kristiinan opetus sopi meille ja tarkoitus olisi käydä mahdollisimman pian uudestaan. Koukuttava laji!

Kehitystä tapahtuu?

Pari viikkoa sitten bongasin paikallisen koiraryhmän sivuilta koirahierojaopiskelijan kyselyn projketikoirista ja päätin ottaa häneen yhteyttä. Tällä viikolla saatiin sovittua aika ja Nox pääsikin omiin silmiini oikein taitavaan käsittelyyn. Kuten arvasin, erityisesti takapää oli jumissa ja myös selästä löytyi pari kipeää kohtaa, mutta askel näytti jo oikein vetreältä heti hieronnan jälkeen. Muuten Nox sai kehuja sen lihaksistosta. Erityisesti etupäässä ja selässä oli kuulemma todella hyvin lihasta verrattuna moneen muuhun hänen hieromaansa urheilukoiraan. Uusi aika sovitaan varmaankin ensi kuulle ja hieronnat jatkuvat todennäköisesti koko loppuvuoden.

Vartin lepo ja jaksaa taas temppuilla siskoni kanssa ;) 

Noh, hieronnan takia päätin ettei mennä perjantain aksaan ollenkaan. Ilmoittauduin uudelle rally-kurssille (jälleen alo) joka sattuu ikävästi päällekkäin agin kanssa nyt huhtikuun ajan ja vaatii vähän sumplimista. Mentiin siis sinne agin sijaan vaikka pakko myöntää, että maanantain fiaskon jälkeen ei tehnyt mieli mennä lähellekään kenttää.

Oltiin jo ajoissa paikalla ja päätin, että ei nyt tehdäkään rauhoittumisharjoituksia vaan treenattiin muita odotellessa helppoja juttuja joista pidettiin sitten superbileet. Pikkuhiljaa alkoi koiria tulla paikalle ja toki Nox nuuskutti ilmaa nokka pystyssä ja yritti päästä tervehtimään, mutta se ei huutanut kurkku suorassa mistä oli enemmän kuin kiitollinen. Ensimmäiset seuraamispätkät olivat melkoista haahuilua, mutta sain ainakin suurimmaksi osaksi aikaa Noxin keskittymään itseeni. Ja loppua kohden se tsemppasi niin upeasti! Koiriin ei kiinnitetty enää huomiota kunhan se oli kokoajan käskyn alla töissä tai lepäämässä. Se kyttäsi minua herkeämättä odottaen uutta tehtävää ja vaikka loppua kohden alkoi väsy painaa niin silti yritti parastaan. Olin haljeta ylpeydestä, kun joku huikkasi sivusta, että mulla on käsissäni tosi kiva koira <3 Meidän rally-kouluttaja oli mukana myös maanantain arkitokossa ja sanoikin monta kertaa, että Nox oli aivan eri koira siihen verrattuna. Maanantain ryhmän kouluttajakin ilmestyi loppua kohden katsomaan joten kiva, että muutkin näki ettei Nox aina ole ihan niin sekopää :D

Eli ehkä tässä on toivoa! Ainakin lähdin superiloisena treeneistä kotiin ja kyllä sen näki Noxistakin :)