sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Elämä voittaa

Kaiken tapahtuneen jälkeen ei ole tehnyt hirveästi mieli kirjoitella. Enkä halua nytkään niistä puhua...Sanotaan vaan että tämä on ollut ihan hirveä loppukesä ja syksy. Se on saanut minut monta kertaa miettimään onko lemmikkiharrastaminen ylipäätään kaiken tämän tuskan arvoista. Haluaako ja uskaltaako sitä enää ottaa yhtään lemmikkiä, kun lopussa joutuu vain kärsimään? En puhu vain omasta menetyksestäni vaan melkein pahempaa on seurata sinulle rakkaiden surua. Mutta elämä voittaa ja pitää muistaa miten paljon nuo karvaotukset tuovat elämään. En minä halua tätä tunnetta unohtaakaan. Tietää kokoajan miten paljon yksi pieni otus on merkinnyt <3

Hirmusti on ehtinyt tapahtua tässä välissä! Käyty näyttelyissä, osallistuttu Onnidogiin ja aloitettu agin treenaaminen uusiksi. Harmi vaan, että ilman ryhmää en jotenkin osaa edetä. Ennen oli helppo aina ohjattujen jälkeen treenailla sen kerran vaikeita juttuja, mutta nyt ei tunnu mielikuvitus riittävän millään ratojen tekemiseen joten tehdään vaan pieniä pätkiä ja treenataan kontakteja ja keppejä. Jotka sentään sujuvat hyvin! Yritän nyt vaan olla kiirehtimättä, koska olen jo monta kertaa ryssinyt kepit etenemällä liian nopsaa niiden kanssa. Nox saattaa meinaan hieman kuumua agissa ja vielä joitain viikkoja sitten kepit osana rataa oli aika katastrofaaliset :D Hiljaa hyvä tulee..

Hetki ennen kaatumista :D


Rallyn kanssa olen ollut vähän laiska...en ole vaatinut tarkkaa työskentelyä ja se on kostautunut. Nyt sitten korjataan vinoja perusasentoja yms yms. Oikeastaan aika hauskaa! Musta on ihana hinkata pikkutarkkoja juttuja ja oon vähän innoissani kun ajattelen, että seuraavan koiran kanssa treenataan sitä tokoa sitten tosissaan! Noxilla on jo tarpeeksi tekemistä rallyn, agin ja nenäjuttujen kanssa :P

Eilen treeneissä se oli kyllä niin totaalisen pihalla. Toimi ihan hirvittävän hyvin kentän ulkopuolelle hajuista ja koirista huolimatta, mutta kun pääsi kentälle niin ei luoja...Ihan kun olisi vetänyt jotain vettä väkevämpää :D Kun yritin sitä saada eteeni istumaan yhdellä kyltillä niin nokinokka vain tuijotti silmiini ihan kun ei olisi koskaan käskyä kuullutkaan. Tuli kyllä perässä aina kun otin askelia taaksepäin, mutta pylly ei vaan mennyt maahan. Mirakin ihmetteli mitä oli meneillään, mutta lohdutti kyllä, että Noxhan on teknisesti ihan huikea. Se on vaan nyt kokenut miehisen taantuman tässä...Lopetettiin pieneen onnistumiseen ja heti kun astuttiin aitojen ulkopuolelle niin oltiin niin taitavaa niin taitavaa. Öö mitä?

Lisää kuvateksti

Pari viikkoa sitten Onnidogissa nieleskelin itkua jo ekan koulutuksen jälkeen ja olin valmis pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja lähtemään kotiin. Hävetti ihan järjettömästi sen käytös etenkin kun sisko teki vieressä upeasti töitä. Mutta onneks paikalla oli niitä kanssaWirnistelijöitä ja loppu viikonloppu oli pelastettu :* Mun äitini muistutti myös, että pari kuukautta sitten Noxin tuomista tuollaiseen tapahtumaan ei olisi voinut ajatellakaan. Joten hurja muutos lyhyessä ajassa vaikka hommia on vielä ihan sikana edessä!

Yhdessä ain <3 

Onnidogissa Eija ja Jenny saivat minut vielä kunnolla taas innostumaan tulevista perheenlisäyssuunnitelmista ja saatoin jopa ostaa jotain pinkkiä ja pehmeää tulevaa varten <3