lauantai 29. huhtikuuta 2017

Eka päivä

Voin sanoa, että viime yönä ei paljon nukuttu. Pyörin sängyssä pitkälle yöhön ja kun viimein sain unta, se tuntui pinnalliselta ja levottomalta. Aina kun havahduin hereille niin mahanpohjasta kouraisi. Tähän asti en ole jännittänyt juurikaan ja kun lopulta nousin ylös aamulla, olin yllättävän rauhallinen. Kävimme Noxin kanssa treenaamassa suuntakäskyjä agia varten ja touhuiltiin niitä näitä kunnes oli aika lähteä. Puolessa välissä matkaa se sitten iski ja mitä lähemmäs pääsimme, sitä enemmän voin pahoin. Nyt se sitten oikeasti oli tulossa, kääk.

Lauralla oli vastassa muitakin pennunottajia ja odottelimme hetken ennenkuin päästiin hoitamaan virallisuudet. Pilke ei ollut ihan samaa mieltä DNA - testien ottamisesta kuin me muut, mutta muuten se lähinnä nukkui nurkassa ja esitti olevansa hirmuisen kiltti pieni pentu :D Kävimme sopimuksesta uusia juttuja läpi sillä Pilke tuli minulle sijoitukseen ja sitten oli aika rustata nimi paperiin ja olin virallisesti kahden aussien omistaja. 

Kohta olimmekin jo autossa, vauva sylissä ja auton kokka oli kohti kasvattajan laitumia. Pilke pääsi heti puuhailemaan ja tapaamaan uusia koiruuksia ja oli kyllä hirveän reipas. Boksissa vähän protestoitiin, koska on se nyt ihan hirveä vääryys kököttää autossa kun muut touhuaa pihalla.

Muutama tunti hurahti ulkona ennenkuin lähdettiin ajelemaan kotiin jossa Nox olikin jo vastassa. Ja voi että sitä riemun määrää kun nokinokka tajusi mitä meillä oli mukana. Vähän piti rauhoitella menoa, kun Nox yritti oman riehakkaaseen tapaansa kutsua pikkusiskoa leikkimään. Sisällä jatkettiin tutustumista ja pian oli jo leikit menossa. Ihan mahtavaa <3 Ulkona vedettiin yhdessä lumirallia, koska suomen kevät.

Kaikenkaikkiaan Pilke vaikuttaa juuri siltä mitä odotin. Se on hurjan reipas ja sosiaalinen pentu joka lähti heti hakemaan minuun kontaktia. Ihan huikea pieni <3 Nyt penska vetelee sikeitä mutta eiköhän se taas kohta herää riehumaan.





lauantai 22. huhtikuuta 2017

Aksaa aksaa

Vähän saattoi perjantaina kaasujalka painaa, kun Eva toi pennut taas agitreeneihin ja mun oli pakko mennä ennen omia treenejä hakemaan pentuterapiaa. Tai terapiaa ja terapiaa. Suloiset pikkupennut oli kasvaneet taas ihan hurjasti, niitä ketutti olla pienessä aitauksessa jumissa ja heti kun tilaisuus tuli, ne iskivät pienet piraijanhampaansa kiinni mihin ikinä pystyivätkään. Aika ikävältä tuntui jopa lenkkarin läpi erään Pomppu - herran naskalit. Nox pääsi taas moikkaamaan pikkusisaria ja hetken ihmettelyn jälkeen agikenttä oli huomattavasti kiinnostavampi kuin potentiaalinen pikkusisko.

Sillä välin kun mä istuin pentujen syötävänä, muut äänestivät treenien teemasta. Päädyttiin kokeilemaan erilaisia ohjaustekniikoita. Johannalla oli piiiiiitkä lista mistä valita ja mä nappasin takaaleikkaukset, saksalaisen ja vippauksen. Vippaus oli uusi ja takaaleikkaukset ja saksalaiset meidän heikkouksia.

Aloitettiin takaaleikkauksilla ja heti ekana sanoin, että me ei osata. Johanna laittoi kokeilemaan ja ei se nyt ihan järkyttävän rumaa ollut vaikkei erityisen sujuvaakaan. Suurin ongelma taisi olla, että mä olin jo liian edellä Noxiin nähden ja jouduin melkein pysähtymään että sain leikattua ja silloinhan Nox tietenkin vilkaisi minua eikä jatkanut sujuvasti eteenpäin. Kun maltoin odottaa nokinokkaa ja edettiin yhdessä niin saatiin useita hienoja pätkiä. Taitava poika!

Ja sitten se pirun saksalainen...Miksi?! Miksi se on niin pirun vaikeaa minulle? Ehkä koska se on vaikeaa minulle = en tahdo treenata sitä = ei edistytä? Kuka tietää. Noh jotain edistystä, että edes otin sen meidän treenilistalle. Olin kokoajan auttamattoman myöhässä, ajoissa, väärässä paikassa jne. Huomasi myös, että ollaan treenattu tämänkaltaisia ohjauksia hirmuisen vähän, koska Noxilla oli vähän vaikeaa kääntyä minua kohti esteellä. Palkkasin sitä muutaman kerran hypyn jälkeen taakse ja saatiin onnistumisia. Mutta hurjasti treeniä se tarvitsisi, jotta saksalaisista tulisi sujuvia.

Viimeisenä vippaus. Nämä meni aika kivasti vaikka ei olla oikein koskaan tehty mitään samantapaistakaan. Muutamalla ekalla kerralla Nox taisi sujahtaa putkeen joka oli houkuttelevasti sen näkösillä, koska mä en ollut tarpeeksi selkeä siitä mitä halusin. Kun jarrutin kunnolla niin alkoi sujua ja meni tosi nätisti.

Rimoja tipahti tasan kaksi kertaa ja nekin oli puhtaasti mun mokia, mutta tässä taas näkee, että vauhtipätkät on Noxin heikkous ja ne tarvis hurjasti lisää treeniä. Ensi viikolla on vielä yhdet treenit ennen kauden vaihtumista, mutta täytyy sanoa jo nyt, että tämän kauden aikana tuntuu, että ollaan edistytty hurjasti. Tai mä olen oppinut ja ymmärtynyt paljon asioita ohjaamisesta ja me toimitaan Noxin kanssa paremmin yhdessä.

Huomiseen pitäisi vielä malttaa odottaa varmaa tietoa omasta pennusta, mutta aika makean pikkusen oon saamassa näillä näkymin <3 Lauantaina sitten haen neiti tänttärään kotiin, hurjaa!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ristiriitaiset fiilikset

Montahan kertaa olen heittänyt vitsillä etten osaa enää kouluttaa pentua. Että oon ollut onnekas Noxin kanssa koska potentiaalia täystuhoon olisi ollut. Mutta olen aina sanonut sen huumorin siivittämänä ja pohtinut, että ei se nyt niin vaikeaa ole. Nyt mulla on jo kokemusta ja ajatuksia siitä miten just mä haluan asiat tehdä.

Mutta eilen mä suuntasin Wirneen tokotreeneihin ja pölisin muiden kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja sitten joku kuiskasi takaraivossa, että ehkä sä et oikeasti pysty tähän. Sä tuut mokaamaan pahemman kerran. Ja että sun pennulla tulee varmaan olee luusto paskana ja se sairastuu syöpään vuoden ikäisenä. Juu näin mun mieli toimii valitettavasti...

Luustosta tulen varmasti stressaamaan seuraavan vuoden ja tuijotan neuroottisesti pikkuisen jokaista askelta, mutta sille en voi mitään. Sen sijaan mä voin yrittää tehdä parhaani rakentaakseni siitä minulle mainion harrastuskaverin. Joten mä menin kotiin, nappasin lehtiön ja kirjasin ylös miljoona juttua jotka haluan tehdä ja opettaa pennulle. Kuulostaa varmasti hölmöltä, mutta niin tein viimeksikin. Ja sitten unohdin kaiken, käytin maalaisjärkeä ja ihan hyvä nokinokastakin tuli. Silti helpottaa, kun on jotain "ohjenuoraa" ja "tavoitteita" ylhäällä. Vaikka ne olisivatkin niin yksinkertaisia juttuja kuin "kulkekaa ratikalla".

Toisaalta nyt kun pennuista on tullut puheltua monen kanssa ja mietitty miten ne eroavat esim J - pennuista tossa iässä, olen sanonut monta kertaa, että olen tyytyväinen siihen millaiseksi Nox on kasvanut. Ja tarkoittanut sitä. Ja aina silloin mä tajuan miten paljon viimeiset kolme vuotta ovat opettaneet ja kyllä mä selviän. Ajatus puhtaalta pöydältä aloittamisesta ja uuteen otukseen tutustumisesta saa väkisinkin hymyilemään.

Hassua miten puhun kokoajan pennusta ja pikkuisesta vaikka tytölle on ollut nimi jo iät ja ajat valmiina. Ja olen laittanut sen jopa tunnisteeksi näihin pentuteksteihin. Mutta ennenkuin voin kutsua pentua Pilkkeeksi, tarvitsee nimi kasvot. Voih miten haluan jo tietää!

Pieni Pila - hiiwiö 

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Pentuhuumaa

Emilia alkaa olemaan jo vakikasvo pentulandiassa. Neljä kertaa olen käynyt katsomassa P - kakruja ja aika monta kertaa varmaan ehdin vielä kolmen viikon sisällä! On kyllä ollut tosi hauskaa päästä tapaamaan pentuja näin paljon ja seurata miten nopeasti ne kehittyvät ja millaisia persoonia niistä on tulossa. Aikas hauskoja.





Tänään hengailtiin pihalla ja eilen istuskelin pari tuntia pentujen seurana agihallilla. Kaikki ottivat uuden kokemuksen lunkisti, niin kuin kuulemma kaiken muunkin, ja sain jopa vähän leikittyä tyttöjen kanssa ekaa kertaa. Saatoin hieman ihastua yhteen neitiin joka repi lelua hurjalla voimalla ja päättäväisyydellä... Nox pääsi ennen omia treenejään myös moikkamaan pikkusisaria ja voi miten iloinen isoveli se olikaan! Olin hirmutyytyväinen sillä Nox on tavannut pentuja kunnolla oikeastaan vain kerran aikaisemmin ja sillon se oli rauhoituksesta hieman pihalla ja ärähteli sitä kiusaaville termiiteille.





Hyvät unenlahjat












Alle kolme viikkoa jäljellä. Nyt odotellaan vaan malttamattomana tietoa siitä kuka on kenenkin pentu. Pieni aavistus on jo tullut Evan puheiden sekä pentujen kanssa vietetyn ajan perusteella, mutta katsellaan. Kovin mainioita pikkuisia ne ovat kaikki <3