Mekin kun muutkin....

"Äiti aina osallistuu kaikkiin haasteisiin ja mä oon pitkään ollut sitä mieltä että se on epäreilua koska mä oon kuitenkin ihan sika komee ja mulla on paljon sanottavaa. Onneks Maijan omistaja Nauru haastoi mut vihdoin selfiehaasteeseen! Mun eka selfie kolmesta on otettu aamulenkillä, kun mulla oli järjettömän kivaa! Mä niin tykkään tästä lumesta ja äitikin oli tosi hyvällä päällä. Luulin että se johtuu vaan talvesta mutta kuulemma siitä on pitkä aika kun mun korvat on olleet muutakin kuin koristeena. En ihan ymmärtänyt mikä vika siinä on, mun korvat on tosi hienot!"

"Tää on mun treenien jälkeinen koomaselfie. Olin oikeesti aika pätevä sillon kun tein hommia mut muuten mä oisin mieluummin nuuskinut maata, hengaillut katsomon ihanien (ihmis) naisten kanssa tai antanut niiden kuunnella mun kaunista lauluääntä. Äiti vähän ahdistui mun käytöksestä mut onneksi sen treenikaverit tsemppas sitä ja mäkin päätin käyttäytyä sit tosi hyvin iltalenkillä. Mä oon muuten kuulemma teknisesti tosi lahjakas agissa. Vaikka kyllähän mä sen tiesin. Harmi et äiti ei osaa."

"Mä oon unohtanut ottaa viimeisen selfien, mutta tässä tää nyt ois. Tänään oli kiva päivä vaikka ei tehty mitään ihmeellistä. Äiti vietti koko päivän mun frettisiskojen kanssa näyttelyssä ja mä sain olla mun mummon luona. Mä tapasin myös paljon sellaisia ihmisiä joita en usein näe ja mä rakastan kaikkia joten olin tyytyväinen! Ja erityisen tyytyväinen olin kun mun siskot oli voittaneet mulle tälläsiä herkkuja! Äitiä vieläkin ihmetyttää että mulla on oikeasti itsehillintää tähän temppuun."

Capital! 2015

Hirveän tylsiä nämä kuvattomat postaukset mutta koneongelmani pitäisi kadota ihan lähiaikoina niin toivottavasti postaustahtikin tihenee ja ne ovat mielenkiintoisempia...

Tähän vuoteen on mahtunut monia näyttelyitä, mutta Capital! on kyllä yksi suosikeistani ja pitkään odotettu. Tällä kertaa näyttelyyn tulivat tuomarit Espanjasta asti ja olin todella innoissani erityisesti Patryn tapaamisesta ja hänelle sihteeröinnistä sillä olemme jo pitkään ihailleet toistemme frettejä ja viime aikoina keskustelleet niistä enemmänkin.

Koska sain tietää läpäisseeni tuomarikokeen ja olen nyt tuomariharjoittelija, oli minulle laitettu viisi luokkaa sihteeröitäväksi. Niinpä päätin pakottaa siskoni Vilman mukaani näätäorjaksi sillä en ollut varma ehtisinkö laittaa kaikkia frettejä itse arvosteluun.

Itse olin hieman pettynyt arvosteluihin...Espanjalaiset osoittautuivat olevan melkoisia pisteautomaatteja ja arvostelut jäivät minusta melko pinnallisiksi. Nähtiinpä näyttelyssä 100p frettikin ja kun oma näkemykseni on, että näitä ei todellakaan ole ja hyvä fretti saa pisteitä 80p ylöspäin niin....Ainakin opin paljon siitä millainen käsittelijä ja tuomari itse haluan olla sitten joskus :) 

Palkintojenjaon koittaessa en todellakaan odottanut suuria. Aamulla olin vitsaillut ettei Capital ole koskaan ollut meille suotuisa, mutta Veelalla ehkä olisi mahiksia. Yllättäen (not) se kävi taas re-calleissa ystäväni pastellinaaraan Stellan kanssa, mutta tällä kertaa hävisi ykkösen sille. Viimeiset kaksi vuotta Stella ja Veela ovat käyneet re-calleissa yhdessä jokaisessa näyttelyssä :D Sijat jakaantuvat aika lailla tasan mikä ei haittaa yhtään. Pidän itsekin hurjasti Stellasta ja toivon omistavani samanlaisen naaraan vielä joskus :) 

Veela sijoittui siis toiseksi ja oli toinen näyttelyn valioista mikä oli aika ihme kun kyseessä oli suuri näyttely jossa oli suuret pistemäärät. Mutta en valita ;) Nera sai tuomarin suosikin palkinnon ja Hippu oli luokkansa ensimmäinen! Ja sitten Avi....Luokkansa ensimmäinen ja paras juniori <3 Olin niiiin onnellinen! En vain omasta puolestani, mutta myös Lisan sillä Avi on Lisan ainut kasvatti tänä vuonna. Aamulla Lisa sanoi Avin muistuttavan nuorta Bijaa (Avi on Bijan pennun pennun pennun pentu tai jotain :D) mistä olen tyytyväinen! Olen aina pitänyt Bijasta ihan hurjasti. 

Hauskaa oli että myös paras seniori (ja lopulta BIS) sekä paras veteraani olivat Pickpocket'seja ja vielä kaikki sukua keskenään :P 

Seuraavaksi onkin sitten meidän oman näyttelyn aika...KÄÄK. 

Neuroosi Emilia

Capitaliin on enää muutamia viikkoja ja innolla taas odotan tulevaa näyttelypäivää. Viime aikoina mieltä on kuitenkin varjostanut eräs asia, joka erityisesti FFFn jälkeen nosti taas päätään ja sen vuoksi olen joutunut miettimään miten jatkan harrastamista niin, että se on sekä minulle että freteilleni mieleistä. 

Kaikki fretti-ihmiset tietävät ECE:n ja uudemmille harrastajille se tulee varmasti vielä tutuksi...Se on varmasti yksi eniten meitä hulluja näätänaisia puhuttava asia, eikä vain suomessa. ECE on corona viruksen aiheuttama raju vatsatauti, joka jyllää voimakkaana ympäri maailmaa. Sille ominaista on vihreä vetinen ripuli, oksentelu, ruokahaluttomuus, väsymys, kuivuminen jne. Yksilöt reagoivat hyvin eri tavalla ECE:hen, mutta varmaa on, että kyseessä on vakava sairaus, joka pahimmillaan voi johtaa jopa kuolemaan ja oireettomanakin saattaa muhia kehossa kuukausia. ECE tarttuu herkästi ja uskon sitä löytyvän lähes kaikista frettikodeista suomessa tavalla tai toisella ja erilaisina kantoina. Uskon lauman täysin terveeksi vasta kun näen negatiivisen testituloksen. 

Siispä olen päättänyt että lukuunottamatta harvoja ja valittuja, en anna jatkossa ihmisten koskea fretteihini näyttelyissä ja välttelen kaikkia muitakin tapahtumia. Kuulostan varmaankin ihan kauhealta ja ylisuojelevalta, mutta kun on muutamia kertoja nähnyt fretin, ja aina sen tietyn, huonossa kunnossa, tahtoo tehdä kaiken estääkseen sen jatkossa. Pidän ihan superpaljon erilaisista frettipäivistä ja messuista, mutta en vain enää uskalla moisiin osallistua. En missään nimessä siis tuomitse ketään joka näissä käy, ne on parhaita juttuja harrastamisessa! :)

Tiedän myös, että meillä on jo tietyt kannat ja se ei siitä miksikään muutu, mutta kun tapahtumissa ja treffeillä on useista eri perheistä frettejä niin iloisestihan ne pöpöt siellä leviää ja jatkavat matkaa taas eteenpäin. Pelkkä desifioiminen (jota kaikki eivät edes harrasta kuten taas tuli näyttelyssä nähtyä...MUR!) ei välttämättä riitä ja siksi me tehdään nyt kaikkemme, että vältytään uusilta taudeilta. Anteeksi jo täällä niille, jotka mieluusti kävisivät näätiäni tervehtimissä, mutta pyydän ymmärrystä. Mä olen vähän neuroottinen...

Melko pätevä

Keskiviikkona oli kyllä taas sellainen fiilis ettei olisi yhtään huvittanut lähteä treeneihin ja vielä autossa istuessa mietin miksen vain ilmoittanut olevani flunssassa tai jotain. Jostain syystä meillä menee kuitenkin aina nämä "en halua mennä" - treenit hyvin. Kummaa. 

Rata näytti tältä ja oli kuulemma Caloanderin treenien innoittama. Keppejä ja keinua oli tarkoitus tehdä erikseen mistä olin kiitollinen sillä itsellä meinasi tulla sormi suuhun jo ratapiirrosta katsellessa. Mutta saatiinkin aika huiput treenit aikaiseksi! 

1-7. meni aikalailla kerralla hyvin. Ekan yli, kakkoselle, valssissa kolmas ja hiiiiiirvetä vauhtia neloselle heittämään koira takaa. Ja sit taas juostiin. Monella koiralla syystä tai toisesta oli vaikea ottaa kutonen, Noxilla olen lähes 100% varma, että se johtui kentän laidalla kuvaavasta Tiinasta :D Mutta lopulta sekin sujui hyvin.

Välistävedot ei olleetkaan niin helppoja. Erikseen harjoiteltuna ja hitaasta vauhdista meni hyvin, mutta kun Nox pääsi kiihdyttämään 5-7 esteillä niin sitten ei meinannut sujua millään. Harjoitteluun! 

14-15 näytti K-A-M-A-L-A-L-T-A! Mutta ei se ollutkaan :D Nox putkeen ja itse juostiin kamalaa vauhtia puomin toisella puolella 15 luo ja ai hitsit, sinne se sujahti! Tiina sanoi että näytti tosi hyvältä. Nox seuraa vartalon liikettä erittäin hyvin eikä se epäröi hetkeäkään mitä pitää tehdä vaikka leijeröintiäkään ei olla koskaan tehty. Pätevä Pox! 

YouTubessa liikkuu ilmeisesti videokin treeneistä. Ehkä uskallan laittaa sen tännekin...

Niin ja ne kepit ja keinu. Me päätettiin tehdä keinua, koska muut teki keppejä verkoilla ja me ollaan alettu käyttämään 2x2 metodia. Neljä menee jo aika hyvin vaikka paljon ei ole tullut harjoiteltua! 

Alussa Tiina hidasti keinua, mutta pian jo kysyi koitetaanko ilman koska ei hän paljon edes hidasta. Koitettiin ja sehän meni hyvin! Vähän jalat vaeltivat 2on2offissa, mutta uskon sen korjaantuvan kunhan Nox saa varmuutta hommaan. 

Kaikenkaikkiaan siis mainiot treenit! :) 

Syyskuvia

Mustiaisten syyskuvia olkaa hyvä!

Mitä olisin ilman sinua?

Ystäväni oli saanut haasteen, joka meni lyhyesti ja ytimekkäästi näin: Mitä eläinharrastuksesi on sinulle antanut? Olen pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoittaa tästä aiheesta joten nyt päätin napata haasteen itsellenikin. Osoittautui yllättävän vaikeaksi laittaa sanoiksi se mitä ajattelen...

Mistä kaikki sitten alkoi. 2010 olin juuri aloittanut lukion toisella paikkakunnalla ja muuttanut vieraaseen kaupunkiin. Eläimien keskellä aina eläneenä, oli oloni tyhjä ilman karvaista kaveria ja aloin tosissani pohtia ihka oman lemmikin ottamista. Vaikka tiesin jo silloin, että ennemmin tai myöhemmin haluaisin oman koiran, tuntui se 16-vuotiaana aivan liian suurelta vastuulta ja mietin hetkittäin jopa kissaa vaikken voi sanoa olevani kissaihminen. Sitten muistin fretit ja se oli menoa.

Palava rakkaus tätä lajia kohtaan on tuonut minulle uskomattomia kokemuksia ja vielä uskomattomampia ystäviä, joita ilman en olisi selvinnyt viimeisistä vuosista. En voi esimerkiksi ikinä kiittää Emeliinaa tarpeeksi siitä luottamuksesta, jota hän minulle osoitti antaessaan minun auttaa ensimmäisten pentujensa kanssa tai Mantaa siitä yhdestä hölmöstä viestistä jonka sain muuten paskana aamuna. En olisi ikinä arvannut miten tärkeitä kyseisista ihmisistä voisi minulle tulla.

On oikeastaan järjetöntä ajatella sitä ihmistä joka olin ennen frettien hankkimista. Ujo, hiljainen, epäsosiaalinen, itseänsä jatkuvasti lyttyyn lyövä tyttö. Olin yksinäinen ja epävarma. Hävettää myöntää, että oikeasti inosin itseäni ja kävin välillä todella pohjalla. En tiedä missä olisin ilman rakkaita, karvaisia perheenjäseniäni, enkä haluakaan tietää.

2012 pääsin Veelan myötä aktiivisemmin mukaan toimintaan ja tuntui, että puskin itseni aika nopeasti kaikkeen mukaan. Yhtäkkiä reissasin ulkomailla näyttelyissä, olin mukana pk-frettien ja suomen frettiliiton hallituksessa, kirjoittamassa sfl lehteen, mietin kasvattamista ja haaveilin (haaveilen) tuomariksi kouluttautumisesta. Olen päässyt seuraamaan läheisesti kasvattamista aina yhdistelmien valinnasta, astutukseen ja synnytykseen. Into tätä lajia ja jopa kasvattamista kohtaan säilyy vaikka melko paskaahan tuo on ollut.

Frettien myötä olen ensimmäistä kertaa elämässäni saanut tuntea olevani hyvä jossain. Tietoa on kerääntynyt paljon viimeisen neljän vuoden aikana ja tuntuu hyvältä voida auttaa, kun joku sitä tarvitsee. Myös käsittelytaitoni ovat kehittyneet ja on aika kiva fiilis, kun fretti jonka varoitellaan purevan ei tee elettäkään siihen suuntaan. Tästä saan kiittää Muusaa, jonka pentuajat olivat suoraansanoen niin perseestä, että monet kyyneleet tuli vuodatettua ja välillä tuntui, että oli haukannut liian suuren palan. Mutta päätin etten luovuttaisi. Yksi harrastajaurani hienoimmista hetkistä oli saada Muusasta takaisin arvostelulappu, jossa luki "Ihana pusutteleva tyttö". En olisi ikinä uskonut pääseväni niin pitkälle sen kanssa ja pakko myöntää, että tälläkin hetkellä meinaan purskahtaa itkuun. Niin ylpeä olen siitä ja itsestäni.

Frettiharrastaminen on pakottanut minut ottamaan riskejä ja tekemään asiota joita en aikaisemmin olisi uskaltanut. Ilman niitä olisin tuskin koskaan ottanut Noxiakaan ja Nox on tuonut elämääni niin paljon. Uudet harrastukset, ihmiset, kokemukset. Viimeisen vuoden aikana olen joutunut oppimaan olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Aina ei voi olla täydellinen eikä tarvitsekaan olla. Harrastamisen alussa minua ahdisti jo etukäteen ohjatut treenit. Jos olen mokannut? Mitä jos nolaan itseni täysin? Agility erityisesti on opettanut minua olemaan rennompi. Hauskaahan me vaan pidetään!

Fretit ja Nox ovat minun perhettäni eikä ole olemassa montaa ihmistä jotka menisivät niiden edelle. Ja tiedän, että ne tärkeimmät eivät ikinä edes vaatisi minua valitsemaan.

Pakko valssata

Viimeisen parin viikon aikana on ollut niin kiirettä että huhhu. Ollaan mm treenattu ahkerasti agia ja ihastuttu tokoon! Harmi vaan, että piti valita agin ja tokon välillä ja agi menee edelle...Yritän tässä kyllä katsella uusia, ei ohjatun agin kanssa samalle päivälle osuvia toko kursseja, joten toivottavasti päästään pian takaisin tokon pariin! Motivaatio olisi nyt korkealla. 

Skippaan nyt muut treenit ja keskityn keskiviikon agiliitelyyn. Saatiin siis maanantaina tietää, että mahduttaisiin vielä lägin jatko/mölli/harrastaja ryhmään syyskaudelle ja eilen oli ekat treenit. Erästä jännitti aivan valtavasti mennä ihan uuteen porukkaan, mutta treeniryhmä oli aivan ihana ja jännitys katosi nopeasti!

Teemana meillä oli pakkovalssi. (Ratapiirros tulossa piakkoin..) Rata oli aika simppeli. Pari kohtaa pakkovalssille ja muuten mentiin vauhtiympyrää. Nox oli, yllätys yllätys, ihan liekeissä ja suoriutui radasta melko helposti. Mä olin 6 esteellä liian hidas enkä ehtinyt alta pois = Emilia tervehti maata ja polvet on nyt kivasti ruvella. Eikun ylös ja uudestaan niin sujui paremmin! 

Tehtiin myös vähän keppejä ja kontakteja. Molemmat meni hyvin kun ottaa huomioon, että me ollaan tehty niitä todella vähän. Ohjatut motivoivat treenaamaan molempia myös itsenäisesti ja eilen käytiinkin hallilla puuhailemassa. Nox edistyi taas valtavaa vauhtia joten tuskin niiden opettamiseen menee ihan hirveästi aikaa :) 

Treeneistä jäi kyllä hyvä fiilis enkä jaksa odottaa seuraavia! Onneksi tämä ryhmä jatkuu tammikuulle ja eiköhän me senkin jälkeen johonkin päästä jatkamaan. Meidän kouluttaja tuntui myös ihastuvan Noxiin hurjasti. Kyseli kamalasti ja monessa välissä kehui, että onpahan mahtava tapaus ja Noxista tulee varmaan kisakenttien tähti! Onhan se mahtava <3 Me molemmat ollaan hullaannuttu tähän lajiin niin täysillä, että olen valmis panostamaan kunnolla ja toivotaan, että meillä riittää rahkeet kisaamaan. 

 

Ettei ihan hehkutukseksi menisi...Noxin paras ystävä, jota myös teiniperkeleeksi kutsutaan, on myös lopettanut lomailun...Lenkeillä näkyy taas se "ihana" pissoja nuoleva, maanisesti hajujen perässä menevä, mistään mitään tajuamaton nokinokka, joka viime keväänä vietti muutaman kuukauden meidän seurana. Harmi vaan, että tämä kaveri on jättänyt jonnekin korvansa..Viimeksihän Nox totteli tosi kivasti vapaana ollessaan. Noh, ei tottele enää :-))) Nyt on myös pari kertaa saanut sanoa ihan kunnolla kun Nox on varastanut ruokaa keittiön tasoilta. Kauan tätä kestää?!! Tai siis kauan mun pää kestää?